Food (warning) of the day: V8!

Jos et mitään muuta ravitsemuksesta tiedä, tiedä edes tämä: puoli kiloa päivässä! Ai että mitä sitten? No vihanneksia, pupu ystävä hyvä, vihanneksia! Harvinaisen selkeäpiirteinen neuvo, sanon minä. Liian yksinkertaiset elämänohjeet tuppaavat joskus jäämään kommervenkkisempien kanssasisartensa varvasväleihin ja unohtumaan ajanmittaan kokonaan. Ihminen on oman elämänsä masokisti, alati hankkimassa oikeampaa informaatiota ja entistä todempia totuuksia, vaikka tosiasiat olisivat pässinlihana lautasella. En ole löytänyt yhtäkään tutkimusta, saati törmännyt yhteenkään ravitsemusalan asiantuntijaan, joka kieltäisi vihannesten merkityksen ruokavaliossa tai varoittelisi kasvisten puputtamisen haitoista. Kaikkihan me tiedämme, että kurkut, tomskut, porkkanat ja kaalit tekevät kropalle nannaa (vaikka suu joskus inttäisikin vastaan). Mutta silti tätä dataa tulee joka tuutista ja torvesta: Syökää vihanneksia! Oikeesti? Kiitos tiedosta!

Tällä kertaa minä en kuitenkaan ole HeVi-osaston asialla, en vihannesten ja hedelmien puolesta, vaan erästä näiden lajitoveria vastaan. Kuten sanottu; vegejä tulisi popsia yllin kyllin seitsemänä päivänä viikossa, niin paljon kuin napa vetää ja vähän yli äyräidenkin kait. Vihannekset ovat terveysruokien korkeinta luokkaa, siitä emme pääse yli emmekä ympäri. Mutta eikö kaikelle ole olemassa raja? Eikö joku raja ole oltava myös vihannesten syönnille? Kyllä, pakko olla. Joskus etsimättäkin löytää ja minä voin ylpeänä kertoa osuneeni kyseiselle rajaviivalle aivan sattuman oikusta. Koin elämäni vastenmielisimmän vihanneselämyksen ja tunsin velvollisuudekseni tulla jakamaan kyseisen experiencen teidän kanssanne. Nyt seuraa siis varsin poikkeuksellinen ja ennenkuulumaton vihannesvaroitus!

Sinisilmäisenä tyttönä uskoin, että kaikki mikä on vegeä, on hyvästä. Kohtasin kuitenkin vähän vähemmän hyvän, minulle tuikituntemattoman muukalaisvegemutaation luontaistuotekaupan (Holland&Barrett) hyllyllä ja hölmöläinen kun olin, tartuin empimättä purkkiin. Hyllynreuna oli se kohtalokas rajaviiva, jota ei olisi koskaan pitänyt ylittää. Rajalla seisoin minä, rajan takana vihannesmehu V8. Minä kurotin yli viivan, tartuin purkkiin, ilahduin edullisehkoa hintaa ja kuvittelin jo itseni istuksimassa auringonpaisteisessa keskuspuistossa suussani virkistävän vihannesmehun makeus, tuoreus, aitous, luomuus. Terveyttä ja silkkaa nautintoa yhdellä höräyksellä!

Se siitä mielikuvasta. Unikuvani romuttui sillä hetkellä, kun pääsin istahtamaan puiston penkille ja kallistamaan tölkin huulilleni. Vaikka varsinaiset makuaistimusreseptorit sijaitsevat kielessä, voin valehtelematta sanoa, että maistoin kyseisen litkun jo ensimmäisellä huulenhipaisulla. En kuitenkaan luottanut huulteni lähettämään viestiin (jota hajuaistimusreseptoritkin kovasti tukivat), enkä halunnut uskoa, että terveyskaupassa myydään oksennusta mehun nimikkeellä. Ja niinhän sitä sanotaan, että on aina parempi katsoa kuin katua, right? Siispä suljin silmäni, kulautin, nielin ja kaduin oitis. Voi taivas mitä mönjää!

  
Ettette vaan kuunaan erehtyisi ojentamaan käsiänne samanmoiseen tarttumiseleeseen, johon minä heikkona hetkenä sorruin, ohessa on kuva kyseisestä yrjötavarasta. Tiedän tiedän, oli riski laittaa kuva esille, koska ulkoasu johtaa etsijän harhaan. Modernilla designilla päällystetty tölkendahleri kaupittelee itseään täydellisen raikastavana, terveysvaikutteisena (tätä en toki epäile yhtään), virkistävänä ja herkullisena välipalajuomana, joka sopii käteen kuin käteen, menoon kuin menoon, niin toimistopöydälle kuin raksamiehen taskuunkin ja mikä tärkeintä; yksi tölkki tarjoaa "1 of your five a day!" (yhden vihannessatsin viiden vihannesannoksen päiväsuosituksesta!) Mutta älkää antako ulkonäön pettää. Se on susi enkelin asussa.

Olen kuullut kerrottavan, että naiset tekevät mitä tahansa kauneuden ja terveyden eteen. Jos aikainen vanhenemisprosessi ja krooniset sairaudet iskevät minuun vain siitä syystä, että jätän tämän superlisvan nauttimatta, olkoon sitten niin. Mitä tahansa -periaate pätee tiettyyn pisteeseen asti ja minun pisteeni piirtyy tähän. Kiitos, mutta kiitosta ei.

Keep breathing, keep keep breathing

Sisään, ulos, sisään, ulos. Hitaasti. Laske kolmeen. Yksi, kaksi, kolme. Ja ulos. Yy, kaa, koo. Tehtävä suoritettu! Henki kulkee, ilma virtaa, happi ja hiilidioksidi vaihtavat paikkaa keuhkoverenkierrossa (pulmonary arteries) ja sinä taidat hengityksen jalon taidon. Pisteet kotiin ja keuhkokammiomerkki rintapieleen! Yksinkertaista sinänsä, päivänselvää, totta tosiaan, mutta kun vaan tietäisit, millainen organisaatio tätä näennäisesti simppeliä sisään-ulos-hengitystä pyörittääkään! Pysy linjoilla. Pian saatat tietää.

Hengitys on pääasiassa tiedostamaton ja tahdostariippumaton elintoiminto, mutta kovapäisiä kun olemme, pystymme ujuttamaan hieman omaakin tahtoamme hapensiirtohappeningiin. Osaamme pidättää hengitystämme ja näin estää ilman (tai esim. uidessa veden) kulun keuhkoihin ja sitä kautta muualle elimistöön. Nyt seuraa kuitenkin mullistava tietoisku: henkeä ei pysty pidättämään ikuisesti! Toisin kuin ilmapallolla, keuhkoilla on oma suojelumekanisminsa, joka estää keuhkoja täyttymästä äärimmilleen ja räjähtämästä liiallisen ilmamassan vaikutuksesta. Fiksu kroppa, jälleen kerran.

Vastoin yleistä käsitystä hengityksen pääasiallinen tehtävä ei ole hapenotto. Keuhkojen tärkein missio on poistaa hapetonta, hiilidioksisista verta, joka saapuu keuhkoihin sydämen oikeasta kammiosta keuhkovaltimoa pitkin. Kaikkensa antanut, pitkällä reissullaan loppuunpalanut veri saapuu sydämen oikeaan kammioon elimistön kaikilta taajuuksilta systemaattista laskimoa pitkin. (Lue sydän- ja verenkiertoelimistöstä täältä) Jokaisella sisäänhengityksellä hiilidioksidi poistuu verestä ja vastaavasti puhdas happi siirtyy keuhkoista verenkiertoon. Keuhkolaskimoiden kautta hapettunut veri kulkeutuu sydämen vasempaan kammioon ja sieltä edelleen elimistöön. Joka kerta kun hengität sisään, hiilidioksidi lähtee ulos ja päinvastoin.

Mistä osalohkoista tämä hommeli nyt sitten  muodostuu ja mitkä kehonkappeleet ovat aktiivisesti messissä? Tässäpä kahtiajako homman havainnollistamiseksi.

Osa 1) Yhdistävät hengitystiet (Conducting portion)

* Nenä (nose)
- Päätehtävä: ilmanotto ja ulosanto.
- Hajuaisti (sense of smell=olfactory)
- Muuttaa ilman kosteaksi ja lämpimäksi. Kylmä ja kuiva ilma on keuhkojen kiusa.
-> Jos lämmitys on liian tehokasta, nenän hiussuonet (capillaries) ärtyvät -> nenäverenvuoto.

* Nielu (pharynx)

- Ilma liikkuu etiäpäin...

* Kurkunpää (larynx)
- Ilman siirto etiäpäin...
- Hengitys- ja ruoansulatuskanavan kapein osa. Jos jotain jää jumiin, se on useimmiten  kurkunpäässä.
- Läppämekanismi (sphincteric mechanism)
+ Kurkunpäätä ja henkitorvea päällystävät rustot (laryngeal cartilages):
- Rengasmainen rusto (cricoid cartilage), kilpirauhasrustot (thyroid cartilages), arytenoids (pikkurustopari), kurkunkansi (epiglottis; leaf-shaped flap)

* Henkitorvi (trachea)
- Kaulan keskiosassa
- 10-11cm pitkä, rustoinen, limakalvoinen tuubi ;) (cartilaginous, membranous tube)
- Liikkuvainen; nieltäessä kurkkutorvi liikkuu ylös ja alas (täytyy liikkua! Jos ei liiku; there may be cancer, kuten armas opettajani Ahmed ilmaisee ongelman kuin ongelman ;))

* Keuhkoputket (bronchi)
- Oikea ja vasen keuhkoputki ovat huomattavan erilaiset designiltaan;
- Oikea; leveä, lyhyt, enemmän pystysuorassa kuin vasen
- Vasen; kapea, pitkä ja differentiaalinen (transverse)
-> Tästä syystä oikean puolet putki on alttiimpi tulehduksille ja vieraille esineille, jotka joutuvat kurkkutorvesta pidemmälle
-> 85% vieraista kappaleista kulkeutuu oikeanpuoleiseen keuhkoputkeen, 15% vasempaan

* Keuhkotiehyet/pienet keuhkoputket (bronchioles)
- Pienet keuhkoputket ovat koko systeemin pienimmät ilmankuljetuskanavat
- Seinämät pelkkää pehmeää kudosta (smooth muscle), ei rustoa
- Pienten keuhkoputkien ahtauma (constriction) lisää ilmanvastusta, laajennus (dilation) vähentää vastusta

Osa 2) Varsinaiset hengitystiet (Respiratory portion)

* Hengityskeuhkotiehyet (respiratory bronchioles)

* Keuhkorakkulajohtimet (alveolar ducts)
- Johtavat nimensä mukaisesti keuhkorakkuloihin (alveoli)

* Keuhkorakkulat/ ilmapussit (alveolar sacs)
- Täällä happi ja hiilidioksidi vaihtavat paikkoja päikseen; CO2 verestä hus pois, O2 sisään, welcome!
- Tapahtuma vaatii kaksi asiaa: happea/ilmanvaihdon (ventilation), sekä verta aineiden vaihdon eli diffuusion (diffusion) onnistumiseksi.
-  Ihmisellä on yli 300 miljoonaa keuhkorakkulaa (tenniskentän pinta-ala)

- Keuhkorakkuloiden epiteelikudoksessa kahdenlaisia soluja; 1 ja 2 ryhmän solut. (Type 1 and type 2 cells)
-> Type 1 pneumocytes (cells): muodostavat ohuen kalvon kaasujenvaihtoa varten
-> Type 2 pneumocytes (cells): tuottavat surfactant-nimistä pinta-aktiivista ainetta.
-> Lisäksi; macrophages; osallistuvat keuhkojen puolustukseen vieraita aineita vastaan (yskä, flunssa...)

- Surfanctantin puutos on todennäköinen silloin, kun ihminen ei kykene hengittämään.
- Esim 1) Hukkuva ihminen menettää tämän aineen kokonaan.
- Esim. 2) Jos vastasyntynyt ei itke, surfactantin puutos on mahdollinen -> hengityskoneeseen ja surfactanttia keuhkoihin kuin olisi jo!

Kaikessa yksinkertaisuudessaan kahden osan tehtävät jakautuvat seuraavasti: ykköset vievät ilman ilmasta keuhkoihin osallistumatta varsinaiseen hengitysprosessiin. Kakkoset puolestaan toimivat hapen ja hiilidioksidin vaihdossa, mikä edustaa itse hengitystapahtumaa.

Koko systeemiä ympäröi tuplaseinäinen kalvo nimeltään keuhkopussi (pleura), jonka sisäelinten lähellä sijaitseva kerros (visceral layer) suojaa keuhkoja. Rintakehän sisäseinämää ja keuhkopussien alalaitaa puolestaan pitelee koossa pallea (diaphragm).

Ilmankulku keuhkoissa on täysin riippuvainen painemuutoksista ja seuraa fysiikan lakeja. Keuhkojen toimintoja määrittääkin laki nimeltään Boyle´s law. Kyseisen periaatteen mukaan ilmanpaine ja keuhkoihin tulevan ilman volyymi (tilavuus) ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa keskenään, vaikka ovatkin toistensa vastakohdat. Ilman kulkusuunnan määrittää ympäristössä olevan hengitysilman ja keuhkojen sisäisen ilman välinen paine-ero. Keuhkojen ilmantilavuus on puolestaan riippuvainen pallean ja kylkiluiden liikkeistä, jotka määrittävät ilmanvolyymin. 

Osa 3) Hengityselimistön toimintamuotoja:

1) Käyttäytymiseen liittyvä hengitys (behavioral); puhuminen, nauraminen, laulaminen, lukeminen
2) Puolustustoiminnot (defence); ylimääräisten kappaleiden poisto; yskiminen, aivastaminen
3) Eritteiden eritys (secretions); limaaaaa! (goblet cells, limaa erittävät rauhaset)

Muita toimintoja:

4) Aineenvaihdunnalliset toiminnot; tuottaa serotoniinia, histamiinia ja muita hormoneja
5) Happo-emäs (pH) tasapainon ylläpitäminen; veren pH oltava aina 7.2 (paitsi ruoansulatuskanavassa)
-> ilmanvaihdon muutokset. (esim. akuutissa asidoosissa liikunnan yhteydessä, mukauttaa ilmanvaihdon elämän ylläpitämiseksi)
6) Muut sekalaiset (miscellaneous) toiminnot; erittää lämpöä ja vettä elimistöstä, nestemäinen verivarasto (liquid reservoir for blood), pakottaa ilmanvaihdon esim. raskaiden esineiden nostamisen, oksentamisen ja synnytyksen yhteydessä.

Osa 4) Hengitysmekanismit 

Hengitysmekanismeja on olemassa kahdenlaisia; hiljainen hengitys (quiet breathing) ja pakotettu hengitys (forced breathing).  Hiljainen hengitys viittaa palleahengitykseen, joka tapahtuu tiedostamatta silloin kun keuhkot ovat kondiksessa. Pallea kattaa 75% hiljaisen sisäänhengityksen volyymimuutoksista, mikä tarkoittaa, että 75% hengityksestämme tulee tällöin pallean kautta. Sisäänhengityslihaksia ovat lisäksi ulkoiset ja sisäiset kylkiluiden väliset lihakset (external and internal intercostal muscles).

Uloshengitys on inaktiivinen prosessi, jossa ei lihaksia tarvita, kun keuhkot ovat kunnossa. Pakotettu hengitys tulee ajankohtaiseksi silloin, kun jokin keuhkoissa mättää. Tällöin avuksi otetaan lisähengityslihakset (accessory breathing muscles), jotka sisäänhengityksessä ovat nimeltään Scalene & Sternocleinomastoid muscles (kaulan alueen lihakset). Pakotetun uloshengityksen toteuttavat puolestaan vatsalihakset.

Kuten tuli jo ilmi, tiettyyn pisteeseen asti hengitystä on mahdollista kontrolloida tahdon ja tunteiden voimalla. Hengitysrytmi on riippuvainen sekä tiedostamattomasta, että tietoisesta ajattelusta, tunnetasosta ja ennakointikyvystä (esim. sukellettaessa, panikoitaessa tulevista kokeista, jännittävistä tilanteista jne). Aivoilla on myös sormensa, tai pikemminkin hermonsa pelissä jälleen kerran. Aivoissa sijaitsee nimittäin kaksi hengityskeskusta, jotka säätelevät ilmankulkua behind the scene. Ensimmäinen näistä on selkäydinkeskus (medullary center) ja toinen aivosilta (pons). Nämä kontrolloivat hengityksen rytmiä ja pyrkivät pitämään yllä keuhkoverenkierron ja kaasujenvaihdon tasapainotilaa.

Osa 5) Hengitysteiden sairauksia 

Keuhkoihin ja keuhkotiehyihin kohdistuvia vikatiloja on lukuisia, mutta tällä kertaa en mene termistöä syvemmälle kyseisten probleemojen saloihin (lue=keuhkosairaudet eivät ole osa koealuetta). Tässäpä kuitenkin yleisimmät:

1) Ilmarinta (Pneumothorax)
2) Keuhkoveritulppa (Pulmonary embolism)
3) Keuhkoturvotus (Pulmonary edema)
4) Keuhkolaajentuma (Emphysema)
5) Keuhkosyöpä (Lung cancer)

Ja kuinkas näiltä sitten vältytään hä? Kukaanhan ei ikuisesti elä ja 100% terveenä säilyy vain ani harva, mutta ylläolevan listan sairauksia on mahdollista ennaltaehkäistä omalla toiminnallaan ja oikeilla elämäntaparatkaisuilla. Siis popsi popsi porkkanaa, muutakin kun hampaita se vahvistaa!

Eli ravitsemus kondikseen, transrasvat ja sokerit minimiin ja suolaa ripottavaan käsivarteen sen verran hauista, ettei koko sirottimen sisältö joka kerta kellahda lautaselle. Peppu ylös penkistä ja sil viissiin, kuten kaikki tiedämme toisillemme kertoa.

Viimeisellä ohjeellani saan todennäköisesti aikaan mahdottoman ärtyneen ilmapiirin ja toraisan keskustelun, mutta se on vaivan arvoista. Helppohan minun on sanoa, mutta uskon, että tämä niksi vaatii vain rautaista mieltä, horjumatonta päätöksentekokykyä ja kykyä tehdä horjumaton päätös. Tässä siis yksi kaikkien tuntema pikkuvinkki keuhkosairauksien ennaltaehkäisyksi: 

                                    Lopeta tupakointi!

Löydä sisäinen luurankosi

"Luurankoja oomme kaikki, oomme kaikki, oomme kaikki, skeletoneja oomme kaikki, oomme kaikki, kaikki - siinäää ja miinäää, hinteläää ja pyöreääää!" Ookko nää koskaan aatellu, että lihasten ja rasvakudoksen alla me kaikki olemme tosiaan luurankoja? Samaan tapaan kuin olemme alasti vaatteidemme alla, olemme pelkkää valkoista mineraalipötköä, kun nahka kuoritaan pois. Kaikkien meidän parhaaksi toki toivon, ettei kuorintaa tapahdu ainakaan niin kauan kun sydän sykkii ja pää pelittää. Näiden toimintojen prakattua annan lääketieteen edustajille vapaat kädet tehdä kropallani, mitä lystäävät. Until then, eli siihen asti pidän luigini turvassa nahkakotelon alla.

Mikä on siis tuo kivenkova ja raudanluja systeemi, jonka olemassalosta näemme viitteitä ohuimpien ihoalueiden, kuten ranteiden, nilkkojen ja polvien kohdalla? Vastaus on tässä: systeemi on nimeltään luusto (skeleton) ja se edustaa tukikudosta (connective tissue). Tukikudoksiin kuuluvat luukudoksen (osseuous tissue) lisäksi verikudos (vascular/blood tissue), rustokudos (cartilage tissue), sidekudos (dense/elastic/retigular connective tissue) ja rasvakudos (adipose tissue). Muita kudostyyppejä on kolme ja ne ovat hermokudos (nervous tissue), lihaskudos (muscle tissue) ja epiteelikudos (epithelial tissue). Kudokset ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja tukevat toistensa toimintaa.

Osa 1) Luut

Luusto on 206 luun muodostama kokoonpano, jossa yksittäiset luut yhtyvät toisiinsa nivelissä (joints) nivelsiteiden (ligaments) avulla. Luiden sisällä elelee kahdenlaisia luusoluja; osteoblasteja ja osteoklasteja. Ensimmäiset rakentavat ja jälkimmäiset hajottavat luuta. Luusto voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan (teoriassa, huom!):

1) Pitkittäinen/akselinsuuntainen luusto (Axial skeleton) *
- Kallo, selkäranka (vertebral column), rintakehä (thorax)
- Elimistön tärkein tukipilari
- Suojaa keskushermostoa ja rintakehän alla olevia sisäelimiä

2) "Lisäluusto" (Appendicular skeleton) *
-  Yläraajat (upper limbs), olkavarret (pectoral girdle), alaraajat (lower limbs), lantio (pelvic girdle)

*Otan mieluusti vastaan oikeat suomenkielen termit ylläoleville luuston osille ja pahoittelen nöyrimmin kökköjä käännöksiä.

Luustolla on viisi (5) pääasiallista tehtävää:

1) Tuki (Support)
* Ilman luuston tukevaa ominaisuutta lihakset eivät pystyisi toimimaan. Luusto toimii ikään kuin kehikkona (framework) koko kropalle antaen tukensa pehmeille kudoksille ja tarjoten kiinnittysmispisteet lähes kaikille kehon lihaksille.

2) Suojaus (Protection)
* Luusto suojaa monia tärkeitä elimiä ulkoisilta vaurioilta.

3) Liike (Movement)
* Luusto määrittelee kaikkien kehon liikkeiden tyylin ja laajuuden. Lihas ei yksin tee liikettä, vaan se on riippuvainen luuston ja nivelten liikeradoista, jotka määräävät mihin suuntaan heilutaan.

4) Mineraalivarasto (Mineral reservoir)
* Päämineraalit luuston varastoissa; kalsium ja fosfori. Hyvin hoidettuna luuston varastot ovat valtaisat ja mineraalia piisaa hätätilanteitakin varten. Mitä enemmän luuston täytyy luovuttaa mineraaleja verenkierron kautta muihin kehon osiin, sitä heikommiksi ne tulevat (esim. aliravitsemustila)

5) Verisolujen muodostus (Blood cell formation = haemopoiesis)
* Syntymän jälkeen tiettyjen luiden punainen luuydin (red marrow) tuottaa punasoluja verenkiertoon. Lasten luut ovat sisältä punaiset (!), koska punasolutuotanto on käynnissä. Väri muuttuu keltaisemmaksi, mitä enemmän ikää tulee lisää. Lantioluissa on korkea punaisen luuytimen pitoisuus, mistä syystä osteoporoosimittaukset tehdään juuri lantion seudulta.  

                       "Mitä vanhemmiksi vartutaan, sitä keltaisemmiksi muututaan..."

Luut jaetaan neljään eri tyyppiin, jotka ovat varsin simppelit ja suoraviivaiset. Ensimmäinen ryhmä on Long bones eli pitkät luut, joita (yllättäen) löytyy muun mussa reisistä (reisiluu=femur) ja olkapäiltä (olkaluu=humerus). Vastineeksi kropasta löytyvät myös Short bones, eli lyhyet luut, joista esimerkkinä ranneluut (carpals) ja nilkkaluut (tarsals). Kolmas ryhmä ovat Flat bones eli littanalättänäluut, joihin lukeutuu muun muassa pääkallo (yritän ymmärtää litteyden logiikkaa pyöreähkön kallon yhteydessä, mutta turhaan). Neljäntenä ja viimeisimpänä tulevat Irregular bones eli jotakuinkin epäsäännölliset luut. Tähän ryhmään lukeutuvat muun muassa selkänikamat. Niksnaks naksuu! (Toivottavasti ei. Jos kyllä, suosittelen osteoporoosimittausta ja kalsium-D-vitamiinilisää kera kalanmaksaöljyn ja kevyen luuliikunnan)

Osa 2) Nivelet

Tästä alkaa nivelten luku, koska nämä kaverit ovat toden totta aivan oma lukunsa. Nivelet voidaan ryhmitellä sekä niiden toiminnan (function), että rakenteen (structure) mukaan.

Toiminnan puolesta niveliä on kolmea tyyppiä:
Tyypit no: 1) Liikkumattomat nivelet (Immovable joints) Mm: kallon luita yhdistävät nivelet, hampaat
Heput no: 2) Pientä liikettä sallivat nivelet (Slightly movable joints) Mm: rintakehä (chest), nilkat
Kuomat no: 3) Vapaasti liikkuvat nivelet (Freely movable joints) Mm: olkapäät, lantionivelet (hip joints)

Rakenteen puolesta niveliä on myös kolmea lajia:
Laji no: 1) Kuituiset nivelet (Fibrous joints) Tukikudokset eli connective tissuet, mm: kallo ja hampaat
Rotu no: 2) Rustoiset nivelet (Cartilaginous joints) Esim. rintalastakahvan ja rintalastan välissä olevat nivelet -joints between manubrium and sternum.
Genre no: 3) Synoviaaliset nivelet (Synovial joints) Kaikki vapaasti liikkuvat "pallomaiset nivelet", mm:
* ball and socket=lantion ja olkapään nivelet
* hinge= kynärpään ja polven nivelet
* pivot= nivel kahden ylimmän selkänikaman välissä
* saddle (satula)= peukalon juuressa oleva pallonivel
* condyloid= "atlas", nivel kallon ja ylimmän selkänikaman välissä
* gliding= ranne- ja nilkkaluiden väliset nivelet

Kolmoset, eli synoviaaliset vapaasti liikkuvat nivelet ovat kaikkein herkimpiä vaurioille ja tapaturmille. Urheilijoilla tapaa usein revähdyksiä ja ongelmia nimenomaan näissä nivelissä. Ihmiskehon vahvin nivel löytyy puolestaan aivan yllättävästä paikasta. Arvauksia? Any suggestions? Sulkekaa hetkeksi silmänne ja painakaa mietintämyssy päähänne. Missä kohdassa kehoanne saattaisi olla kaikkein vahvin nivel? Jääkää pohtimaan kysymystä postauksen loppuun, josta löydätte vastauksen. Sillä välin käsittelemme luuston muutoksia vauvasta vaariin.

Osa 3) Luuston muutokset

Vauvojen luusto on jatkuvien muutosten alla. Vastasyntyneen pää kattaa noin neljäsosan vauvan kehon pituudesta, kun aikuisella pää on niinkin pieni kuin yksi kahdeksasosa. ("Mitä vanhemmiksi vartutaan, sitä ..... muututaan.") Vauvan kallossa on kaksi aukiletta (anterior fontanel and posterior fontanel), jotka mahdollistavat aivojen kasvun ja joiden avulla vauvan terveydentila on mahdollista selvittää. Etummainen aukile on äärimmäisen pehmeää kudosta ja sulkeutuu vasta vauvan ollessa 18-20 kuukauden ikäinen. Taka-aukile on puolestaan kuituista kudosta (fibrous tissue) ja sulkeutuu jo 6 kuukauden kuluttua syntymästä.

Aukileiden tulee olla samassa linjassa ja mikäli näin ei ole, vauvalla saattaa olla nestehukka. Jos aukileet ovat lisäksi painuneet alaspäin, nestehukka on kriittinen. Jos aukile puolestaan pullottaa ylöspäin, eikä vauva itke, kyseessä on mahdollisesti kohonnut paine aivojen sisällä. Kyseisten rakosten kautta on siis mahdollista selvittää vauvan ravitsemuksellinen tila ja sikiön ollessa vatsassa kätilö pystyy jopa selvittämään vauvan asennon aukileita tunnustelemalla.

Vauvan selkä on syntyessä pyöreä, tasainen kaari. Kolmen kuukauden kuluttua vauvalle kehittyy "cervival curvature" eli niskan kaari, minkä jälkeen vauva kykenee itse pitämään päätään pystyssä. Kuuden kuukauden kuluttua syntymästä kehittyy "lumbar curvature" eli lannekaari, mikä mahdollistaa istuma-asennon. Kasvojen luustossa tapahtuu myös muutoksia läpi lapsuusiän. Myöhemmin luiden päissä olevat, kasvun mahdollistavat tilat (epiphyseal plates) katoavat, kun luut tavoittavat huippupituutensa, eivätkä voi enää kasvaa.

Näin ollen voimme tehdä johtopäätöksen kasvuhormonin liikatuotannon seurauksista; jos lapsella erittyy liikaa kasvuhormonia, luut kasvavat pituutta ja tyypistä tulee superhujoppi. Mutta mitäpä tapahtuu aikuiselle, jonka aivolisäke erittää liiaksi kasvuhormonia, mutta jonka luut eivät enää kasva pituutta? Yksinkertaista! Luut kasvavat leveyttä. Kyseinen tila tunnetaan nimellä agromelegy (liikakasvuisuus). Lapsi saa puolestaan kantaakseen perin ikävän kuuloisen diagnoosin; gigantismi.

Iän tuomista muutoksista selkein lienee luuston haurastuminen. Nivelten liikkuvuus heikkenee vanhuuden myötä, mikä rajoittaa yleistä liikkumista ja ikävä kyllä, usein myös motivaatiota. Tämä voi johtaa monen vanhuksen kohdalla totaaliseen jämähdykseen, mikä edesauttaa yhä nopeampaa luuston surkastumista ja yleiskunnon heikkenemistä. Luuta hajottavien oteoklastien määrä on iäkkäillä suurempi kuin luustoa rakentavien osteoblastien ja niin ollen luut haurastuvat pikkuhiljaa liikkuvillakin vanhuksilla. Mutta ei ole epäilystäkään siitä, etteikö päivittäinen, kevytkin luuliikunta parantaisi nivelten elastisuutta ja auttaisi säilyttämään vahvan kropan tappiin asti.

Osa 4) Luuston sairaudet

Luusto on monien sairauksien, loukkaantumisten ja onnettomuuksien uhri. Muutamia luuston sairauksia ovat lordoosi, kyphosis (kyttyräselkä), lumbar kyphosis (lannekyttyräselkä -kyllä, olen kääntäjien aatelia) ja scoliosis (skolioosi).  Murtumatyyppejä on niin ikään useita. Yleisesti murtumat luokitellaan joko avomurtumiksi (open/compound) tai sisäisiksi murtumiksi (closed). Avomurtumat ovat vakavia laadultaan, koska niihin liittyy aina korkea tulehdus- ja osteomyeliittiriski. Differentiaaliset murtumat (transverse fractures) ovat useimmiten vakaita ja varmoja, koska ne kohdistuvat yhteen suuntaan liikkuviin luihin. Niin kutsutut spiraalimurtumat (spiral fractures) puolestaan ovat kinkkisiä tapauksia, koska ne esiintyvät jokasuuntaan twistaavissa luuston osissa. (esim. käsivarret, ranteet, nilkat).

Patologisiksi murtumiksi kutsutaan sellaisia luiden vaurioita, jotka johtuvat jo olemassaolevasta sairaudesta ja joilla ei ole tekemistä esimerkiksi loukkaantumisten kanssa. Yksi esimerkki on tuberkuloosi. Luuston sairauksia hoidettaessa henkilön iällä on ratkaiseva merkitys paranemisennusteen ja toipumisen suhteen. Koska lasten luut ovat vielä pehmeät ja luuydin tuottaa uusia punasoluja kiihkeään tahtiin, ongelmat ovat helpoiten korjattavissa. Luihin kohdistuvia tapaturmia tapahtuu kuitenkin valitettavan paljon juuri vanhusväelle, joiden kohdalla toipuminen ja hoito vaativat pidemmän ajan ja verottavat usein jo ennestään vähäisiä voimia. Siitäpä syystä luustosta olisi syytä pidellä huolta ennen kuin on liian myöhäistä. Eiköhän tehdä Aira Samulinit ja pistetä tanssijalkaa toisen eteen!

P.s. Joko olet tullut lopputulokseen kehosi vahvimman nivelen suhteen? Jos et satu olemaan anatomian maisteri tai ellet olet etsinyt kiivaasti tietoa wikipedian ja googlen oraakkeleilta, tuotan sinulle pettymyksen: olet todennäköisesti väärässä. Kehomme vahvinta niveltä ei tule nimittäin edes ajateltua niveleksi ja vaikka tulisikin, niin ei suin surminkaan vahvaksi sellaiseksi. Vielä ennen paljastusta annan kuvallisen vihjeen. Alla olevan otoksen baby käyttää paraikaa kyseistä niveltä aivan mahdottomalla voimalla.

Eikö vieläkään raksuta? No, tässä se tulee, ota tieto vastaan ja ihmettele: ihmiskehon vahvin nivel sijaitsee aivan korvan edessä. Se on se pieni aukko, joka muodostuu korvan etuosaan kun avaat suusi. Tuo pienoinen nivelöinen on vastuussa suun aukeamisesta ja sulkeutumisesta, pureskelusta, jyystämisestä ja nakertelusta. Näin on näppylät. Lopetan juttuni tällä kertaa Sormusten Herrasta tuttuun lausahdukseen, joka kuvastaa oivallisesti pienten asioiden mahdottoman suurta voimaa.

                             "The power is hidden in the smallest of things" -Lord of the rings

Laitapuolenkulkijuus ei ole tartuntatauti

Vietin juuri varsin tavallisesta poikkeavan iltapäivän parin kadunmiehen seurassa. Vanhempi herra huikkasi minulle puistonpenkiltä ja kysyi, pystyisinkö auttamaan häntä rahallisesti. Periaatteessa kyllä, mutta käytännössä oikein en. Myönnän olevani perin nihkeä kerjäläisten tukija, enkä usko olevani ainut laatuani. Syyllisyydenpistos kirpaisee kyllä kerran jos kolmannenkin kävellessäni ohi minua kohti ojennetuista käsistä, mutta vaimennan sisäisen tikariniskun muistuttamalla itseäni tosiasioista: "Et voi tietää, minne raha menee. Kaljaan? Tupakkaan? Huumeisiin? Ei sinun roposesi ketään pelasta." Joku kuvailisi asennettani ehkä kyyniseksi, mutta minä kutsun sitä ennemmin rationaaliseksi ajatteluksi. Yhtä kaikki, kadun mies nukkuu parkkihallissa ja minä untuvapeiton alla. Siitä ei päästä yli, eikä ympäri.

Tällä kertaa päädyin -omaksi yllätykseksenikin- istumaan kyseisen miehen seuraksi puistonpenkille. Hän se sai minut havahtumaan. Kerrottuani, ettei minulla ole käteistä ja lisättyäni, että voisimme kyllä mennä yhdessä kauppaan ostamaan hänelle ruokaa, mies katsoi minuun ja sanoi: "Kiitos. Siitä että huomasit minut." Hän ei kommentoinut rahasta enää sanallakaan, saati ruokatarjouksesta. Mies taputti penkkiä ja pyysi minut rupattelemaan. Mikäpäs siinä, ajattelin minä, outolintu kun olen. "You are a strange girl," mies sanoi ja naurahti hyväntahtoisesti. Kuten kadulla elävät ihmiset yleensä, myös Paul puhui mielellään elämästään. Hän kääri hihansa näyttääkseen käsivarren mittaisen tatuoinnin, joka paljasti syyn hänen nykyiseen elämäntilanteeseensa. Tatuoinnissa oli päivämäärä ja vuosiluku; 2000. "Vaimoni kuoleman jälkeen mikään ei ole ollut kuten ennen," Paul sanoi hiljaa.
  

Kysyessäni hänen toiveistaan tulevaisuuden suhteen, Paul ei nähnyt pienintäkään toivonripettä. "Minulla ei ole halua, eikä mitään syytä lopettaa juomista. Olen menettänyt kaiken," hän totesi lyhyesti. Paul kertoi asuvansa toisinaan kuolleen vaimonsa äidin luona, mutta pääasiassa kadulla. Rahaa hän saa kerjäämällä, jos ja kun joku vippaa säälikolikon jalkojensa juureen. Yleensä ei vippaa. 65-vuotias Paul sanoi katuvansa syvästi menettämiään vuosia ja sitä, ettei tarttunut kaikkiin tarjolla oleviin mahdollisuuksiin ajoissa vaan kääntyi sen sijaan pullon puoleen. Hän huitoi oikealla kädellään ilmaa selkänsä taakse viitatakseen menneisiin aikoihin ja totesi: "Kauan kauan sitten minä olin ihan eri mies."

Siinä aikamme rupateltuamme paikalle käppäili toinen kadun mies, 30-vuotias Matt. Hänen tarinansa sai kyyneleet puskemaan silmiini ja vaivoin sain pideltyä tunteeni kurissa. Matt on elänyt kaduilla 11-vuotiaasta saakka ja käynyt juuri ja juuri ala-asteen loppuun. Hän riitaantui vanhempiensa kanssa jo pikkupoikana, eikä sen koomin ole välittänyt koulutuksesta, työelämästä puhumattakaan. Viimeiset kahdeksan kuukautta hän on asunut Bournemouthin kaduilla läpi kylmimpien talviöiden ja syyskausien. "En ole vaihtanut vaatteitani kertaakaan tänä aikana, enkä käynyt suihkussa," Matt myönsi häpeillen. "Minä haisen tosi pahalle."

Kaupungin laidalla sijaitsee asunnottomien talo (hip hip hurraa!), jonka toimintaperiaatteet tosin vaikuttavat yhdeltä suurelta vitsiltä. Yksi yö puhtaissa lakanoissa kustantaa 3,30 puntaa! (Mikä läppä: kolme kolmekymmentä!) Hinta on noussut vuoden alusta 1,3 punnalla ylöspäin, ikään kuin palvelu olisi parantunut. Mitä vielä! Talossa tarjotaan yksi ruoka, josta ei Mattin sanojen mukaan edes tiedä, mitä se on. Aamulla henkilökunta potkii yöpyjät pihalle kello 7.00, sharp. Kaiken lisäksi joku neropatti on kehittänyt oikein riemastuttavan systeemin asunnottomien kiusaksi. Jokaisen talossa yöpyvän ihmisen täytyy nimittäin kuulua jäsenrekisteriin ja omistaa membership card. Anna mun kaikki kestää! Nauroin, vaikka itketti.

Kaikesta huolimatta Matt tekee kaikkensa päästäkseen taloon edes yhdeksi yöksi. "Tänään olen kerjännyt koko päivän ja tienannut 7 penceä (10 senttiä)." Jotkut ihmiset sylkevät Mattin päälle ja osa käyttäytyy jopa väkivaltaisesti tämän anellessa almuja, mistä johtuen hän on tullut entistä varovaisemmaksi. "Viime yönä minut hakattiin, kun olin nukkumassa parkkihallissa," hän kertoo ja näyttää mustelmiaan.

Matt ei ole syönyt kuuteen päivään ja nälän aiheuttamat oireet paistavat hänen kasvoiltaan. Katse on kaukainen ja hapuileva, vaikka hän ei ole juonut pisaraakaan alkoholia. "Minä en juo. Haluaisin vaan ruokaa," hän sanoo. Kadun toisella puolella kävelee juuri aasialainen liikemies, joka kippaa purkillisen nuudeleita suuhunsa samalla kun kiirehtii eteenpäin salkku kainalossaan. Matt seuraa miestä katseellaan ja toteaa: "Voi kun voisin olla tuo mies." Minulle tulee väkisinkin mieleen nämä kiihkeät ravitsemuskeskustelut ja parempiosaisten (meikäläisten?) supertärkeät jahkailut nuudeleiden ja pottujen ravintoarvoista. Onhan se toki tärkeää, siksi minäkin alaa opiskelen. Ravitsemus on ehkäpä merkittävin tekijä sairauksien hoidossa, niiden ehkäisyssä ja optimaalisen terveydentilan saavuttamisessa. Mutta toisilla ei ole varaa valita.

Matt kertoo saaneensa monensortin diagnoosia, skitsofreniaa, ADHD:ta, masennusta ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Kuten asiaan kuuluu, myös lääkityskoktaili on kohdillaan. "Mutta minä lopetin kaikki lääkkeet. Haluan vaan pois täältä," Matt sanoo ja katsoo minua silmiin. Niistä ei välity mitään. Ei tunteen tunnetta, vain mykistävä, sanaton, kuolemanhiljainen tyhjyys. Olisiko minun pitänyt kertoa Mattille, että tämän kannattaisi harkita B3-vitamiinilisää (käytetään skitsofrenian hoidossa), sekä sinkkiä ja seleeniä ja lisäksi vähentää sokerin ja hiilihydraattien saantia, koska ne, jos jotkut, saattavat pahentaa skitsofrenian oireita? En tullut maininneeksi. Jostain perin kummallisesta syystä.

Paul pyysi Mattia hakemaan itselleen kaljan lähikaupasta. Hän kaivoi muutaman killingin taskunsa pohjalta ja ojensi ne Matt´ille. Minä lähdin samaa matkaa, alkoi tulla vilu. Matkalla kaupalle Matt paljasti minulle salaisen unelmansa, joka piilee elämänhaluttomuuden ja ahdistuskuoren alla. "Minä haluaisin räppäriksi," hän totesi ilmekään värähtämättä. Täysin odottamatta hän alkoi räpätä Eminemiä siinä kävellessämme, enkä voinut olla hymyilemättä. Matt oli kuitenkin niin vakavissaan, että minä vedin suuni suppuun ja saatoin vain kehua ja kannustaa häntä uralla eteenpäin. Kaupan ovella hän toivotti minulle hyvää elämää ja halasi minua pahoitellen likaisuuttaan. En keksinyt järkevää sanottavaa, joten käskin pitää huolta itsestään ja kaivoin kukkarostani kolme kolmekymmentä. Jäin pohtimaan: Olisiko kuitenkin pitänyt koukata luontaistuotekaupan kautta?

Paul kiitteli minua toistamiseen sanoen, että pelastin hänen päivänsä tulemalla juttelemaan. Hän totesi, että ihmiset eivät noteeraa niitä, jotka ovat tuhonneet elämänsä ja jotka eivät saa itseään ruotuun. "Olemme pelkkää roskaa," hän lausahti tyynesti. Ennen lähtöäni Paul antoi vielä matkaevääksi muutamia isällisiä elämänohjeita: "Maailma on sinulle avoinna, kaikki portit ovat auki. Tee sitä mistä unelmoit, ole oma ihana, kaunis ja täydellinen itsesi. Älä lannistu, koska elämä ei koskaan ole helppoa." Nämä sanat haluan jakaa teidänkin, lukijoideni kanssa. Pitäkää huolta itsestänne ja kaverista siinä pelkääjän paikalla.

Sekasyöjiä oomme kaikki oomme kaikki

Lihakeskustelu käy kuumana, eikä suinkaan vähiten karppausta vastustavien joukkojen keskuudessa. Enpä minäkään malta piilotella tulitikkuja askissani, vaan sytytän korteni kokkoon. Tulipas hyvä roihu! Tikunpäässä tirisee luomumakkara ja ritilällä ruskistuu vihannes-lihavartaita sotilaallisessa rivissä. Kesä tuli ja grillikausi avautui! (vaikkakin vain sosiaalismediallinen sellainen) Mutta miksi ihmeessä syödä lihaa, vaikka sen ympäristövaikutukset ovat laajalti tiedossa? Miksi tehdä moinen karhunpalvelus ympäristölle, joka kaikkien huhupuheiden mukaan ajautuu tuhoon lihakarjan kasvatuksen seurauksena? Perehdytäänpä lihan olemukseen ravitsemusnäkökulmasta käsin. Varoitus (etenkin lihansyönnin tuomitsijoille): voi olla, että aiheeseen kätkeytyy muitakin värisävyjä kuin mustaa ja valkoista.

Lihan koostumus riippuu monista seikoista, kuten kyseessä olevasta eläimestä, sen ruokinnasta ja kasvatuksesta, sekä ruhon osasta. Naudanliha sisältää muita lihoja enemmän kolmea välttämätöntä aminohappoa; leusiinia, lysiiniä ja valiinia, kun taas possussa ja lampaassa on enemmän treoliini-nimistä aminohappoa. Suurimmat erot eri eläinlajien välillä löytyvät lihaksista, mutta myös eläimen rodulla ja iällä on merkitystä aminohappokoostumukseen. Kun vedetään mutkat suoriksi, voimme kiteyttää lihojen ravintosisällön muutamaan avainsanaan; vesi, proteiinit, rasva, kivennäisaineet, hiilihydraatit, proteiinit. Vain pitoisuudet vaihtelevat elukoiden välillä.

Lihassa on kaikki ihmiselle välttämättömät aminohapot helposti käytettävässä muodossa. Amino hapot muodostavat proteiineja ja niitä on kaikkiaan 20 erilaista. Yhdeksää näistä aminohapoista elimistö ei kykene itse valmistamaan, vaan ne on saatava ravinnosta (essential amino acids). Loput yksitoista (non-essential amino acids) valmistuvat muista aminohapoista, sekä hiiltä ja typpeä sisältävistä yhdisteistä. Säännöllisesti eläinperäisiä tuotteita nauttivan ei tarvitse huolehtia välttämättömistä aminohapoista, koska suusta sisään menevä tavara sisältää kaiken jo itsessään. Välttämätön yhdeksikkö on tässä; histidiini, isoleusiini, leusiini, lysiini, metioniini, fenyylialaniini, treoniini, tryptofaani ja valiini. Nämä kaikki kummallisuudet elimistö hoitaa ja käyttää ihan itsekseen, kunhan tarjonta kohtaa kysynnän.

Peruskasviksiin painottuvassa kasvisruokavaliossa erityisesti lysiinin, metioniinin ja treoniinin saanti jää helposti vajavaiseksi. Toki kasvissyöjienkin on mahdollista rakentaa ruokavalionsa täysipainoiseksi käyttämällä perusvegejen lisäksi palkokasveja, pähkinöitä ja siemeniä. Uskon, että suuri osa kasvissyöjistä huolehtiikin riittävästä proteiininsaannista, mutta toisessa ääripäässä ovat ne, jotka vailla parempaa tietoa tai välinpitämättömyyksissään eivät vaivaudu korvaamaan lihaa muilla proteiininlähteillä. Britanniassa tehty tutkimus osoitti, että suurin riskiryhmä ovat nuoret, dieettejä testailevat teinitytöt ja nuoret aikuiset naiset. Näillä ryhmillä sekä proteiinin, että monien vältämättömien hivenaineiden saanti alitti suositukset.

Liha ja B-ryhmän vitamiinit kulkevat käsikädessä. B-ryhmään kuuluvat B1 (tiamiini), B2 (riboflaviini), B3 (niasiini), B5 (pantoteenihappo), B6 (pyridoksiini), B7 (folaatti/foolihappo), B9 (biotiini) ja B12 (kobalamiini). On häkellyttävää huomata, että kaikki kyseiset, erityisesti hermostolle, punasolujen, hormonien ja aivojen välittäjäaineiden tuotannolle, sekä energian vapauttamiselle tärkeät vitamiinit on saatavilla lihatuotteista. Kasvissyöjät saavat Beetä täysjyväviljasta (harmillista sinänsä, viljojen kun ei tulisi kattaa kovin suurta osaa päivittäisestä ruokavaliosta) poikkeuksena B12-vitamiini, jota saa vain ja ainoastaan eläinkunnan tuotteista.

Kaikeksi onneksi B-ryhmän vitamiineja löytyy myös kasvikunnasta, kuten vihreistä lehtivihanneksista (B2, B3, B6 ja B7) ja folaattia (B7) myös hedelmäosastolta. B-vitamiineista tiamiini, pyridoksiini, folaatti ja kobalamiini (eläinkunnasta saatava B12) osallistuvat raudan kanssa punasolujen tuotantoon ja kuljettamiseen verenkierrossa. Koska vitamiinit ja mineraalit ovat riippuvaisia toinen toisistaan, yhden puutos johtaa toiseen; esimerkiksi B6-vitamiini on välttämätön B12 imeytymiselle.

Muista vitamiineista A, D, K ja jopa C löytyvät eläinmaailmasta. Aata on retinolina (=ensisijaisena A-vitamiinina) maitotuotteissa, kananmunassa ja lihassa. Beetakaroteeni on A-vitamiinin esiaste, jota saamme kasvikunnan tuotteista ja jonka kroppa muuttaa kyllä retinoliksi tarvittaessa. Mutta miksi mennä kiertotietä, kun suoraakin pääsee? D-vitamiinin lähteinä mainittakoon kananmuna, rasvaiset kalat (lohi, makrilli, kuha, siika, silakka), metsäsienet, vitaminoidut maitovalmisteet (en suosittele; suosittelen luomumaitoa ja D-vitamiinit muualta) sekä yllättävää kyllä, broilerin liha. D-vitamiinipillereitä suositellaan erityisesti vegaaneille, jotka eivät nauti edes vitaminoituja maitotuotteita tai kananmunia. Joustavampien vegejen kannattaa lisätä kasvisruoan joukkoon joitain eläinperäisiä tuotteita taatakseen D-vitamiinin riittävän saannin. Dee kun on välttämätön kalsiumin ja fosforin imeytymiselle ja Dee itse puolestaan tarvitsee magnesiumia imeytyäkseen.

K-vitamiini on ratkaiseva veren hyytymistekijöiden muodostuksessa ja sen lähteinä ovat kasvikunnan tuotteet, sekä maksa. Oivallisia lähteitä ovat muun muassa vihreät lehtivihannekset (huomatkaa; tämä sana on jo toistunut usean vitamiinin ja mineraalin kohdalla), merilevä, perunat, kananmuna (huomatkaa sama kuin edellisen kohdalla; munalla mennään!), vehnänalkiot (huomatkaa; raudan imeytymiseen vaikuttavat fytaatit), kasviöljyt (huomatkaa; sano EI rypsiöljylle) ja se maksa. Kiinnostava fakta koskee myös C-vitamiinia; sitä on likimain kaikkien eläinten maksassa! Mutta vaikka maksa on oikea superravintainepommi, se ei liene osa monenkaan päivittäistä ruokavaliota. Näin ollen kasvikset ovat tärkein C- ja K-vitamiinin lähde. Joka tapauksessa, suoristan suoria entisestään, kun totean; E-vitamiinia lukuunottamatta kaikkia vitamiineja löytyy maito- ja lihaosastolta.

Rauta on yksi merkittävistä hivenaineista, jonka saannissa sekasyöjät päihittävät kasvissyöjät kuusi nolla. Rautaa esiintyy kahdessa muodossa; on eläinkunnasta saatavaa hemirautaa ja kasvikunnasta saatavaa ei-hemirautaa. Hemiraudan imeytyminen on aivan ensiluokkaista ei-hemiraudan imeytymiseen verrattuna. Koska rauta on muutenkin huono imeytyjä, on aivan päivänselvää, miksi raudanpuutosanemia on niin yleistä kasvissyöjien keskuudessa. Vaikka palkokasvit, täysjyväviljat, kuivatut hedelmät ja vihreät lehtivihannekset ovat kohtuullisia ei-hemiraudan lähteitä, monilla niistä on myös kääntöpuolensa. Esimerkiksi viljojen sisältämät fytaatit, pinaatin oksalaatit, teen tanniinit, kahvi ja maidon kalsium heikentävät raudan imeytymistä. Myös kananmunan fosvitiini toimii ei-hemirautaa vastaan. Viljojen fytaatit sijaitsevat kuitenkin vain kuorikerroksessa ja niin ollen (ikävä edes sanoa) valkoinen leipä ei häiritse raudan imeytymistä. Se nyt on muuten vaan vähemmän suositeltavaa tavaraa.

Viljoihin painottuva kasvisruokavalio saattaa herkästi jättää kropan puutostilaan, koska vähäinenkään rauta ei pääse imeytymään tehokkaasti. Jokatapauksessa eli however, vegetaristien on mahdollista edistää ei-hemiraudan imeytymistä nauttimalla C-vitamiinia ruokailun yhteydessä. C-vitamiini (esim. lasi appelsiinimehua) tehostaa kasvikunnan heikon raudan hyväksikäyttöä elimistössä. Ensisijaisia raudan lähteitä ovat kuitenkin liha, kala, sisäelimet ja veriruoat. Rautatabuja suositellaan kasvissyöjille, mutta niitä ei sovi nauttia yhdessä kalsiumtabujen kanssa, koska jälkimmäiset heikentävät ensimmäisen imeytymistä. Sellaista settiä minulle syötettiin, kun kärsin anemiasta pari vuotta sitten. Jostain merkillisestä syystä (?) rauta-arvot eivät kohentuneet kuukaudenkaan kuurin jälkeen.

Makromineraaleiksi kutsutaan sellaisia mineraaleja, joita tarvitaan yli 100mg vuorokaudessa. Tähän sarjaan kuuluu oiva kuusikko; kalsium, magnesium, fosfori, kalium, natrium ja kloridi. Kiinnostavaa sinänsä; kaikkia makromineraaleja saa näpsäkästi laajasta valikoimasta eri eläinkunnan tuotteita, kuten myös kasvimaailmasta. Kalsium on tutuista tutuin juttu itse kullekin, mutta lähteinä mainittakoon kananmuna, maitotuotteet, juustot, lohi, sardiinit, tofu, seesaminsiemenet, mantelit, pähkinät ja lehtivihannekset.

Magnesium (jota muuten D-vitamiini vaatii voidakseen imeytyä) on ravintoaine, jota löytyy vähän kaikkialta. Tärkeimpinä lähteinä mainittakoon täysjyvävilja, kasvikset, sisäelimet (se maksa!), liha ja merenelävät. Fosforin puutos on sekin harvinainen laatuaan, koska kyseistä mineraalia tavataan siellä täällä. Fosfori piileksii etenkin maito- ja viljatuotteissa, sekä lihassa ja kalassa. Kaliumia saadaan eritoten siipikarjan lihasta, kalasta, maksasta (!), hedelmistä (bansku, rusinat), perunasta ja maitotuotteista.

Mikromineraalit ovat nimensä mukaisesti makroja vähäisempiä, muttei suinkaan tarpeettomia mineraaleja. Jo esillä ollut rauta on näistä yksi, jonka lisäksi mikroihin lukeutuvat muun muassa jodi, seleeni, sinkki. Maailmanlaajuisesti suurimmat puutokset ovat havaittavissa raudan ja jodin saannissa. Jodia on lisätty merisuolaan, joka onkin sen ainutlaatuinen lähde. Kaikki merenelävät ovat myös oikeita jodipommeja, eikä näin ollen ole mitenkään yllättävää, että mereneläviä hyödyntävissä kulttuureissa jodinpuute on harvinaista. Myös täysjyväviljasta saa jonkun verran jodia, mutta pitoisuudet eivät vastaa lainkaan meren eläväisten lihaksistoihin tiivistyneitä jodivarastoja.

Eläinperäisten tuotteiden sisältämät ravintoaineet toimivat kropassa supertehokkaasti ja edistävät sekä eläin-, että kasvikunnasta saatavien mineraalien ja vitamiinien imeytymistä. Kurkistus elimistön sisälle antaa oivan katsauksen siitä, mitä meissä todella tapahtuu kun pistämme tiettyjä aineita suusta sisään ja lukemattomat tapahtumat puhuvat omaa kieltään lihan erinomaisuudesta. Vitamiiniosiossa tuli ilmi, että joitakin vitamiineja (E, C, K) on paremmin saatavilla kasvikunnan tuotteista, kun taas toiset (B, D, A) liputtavat lihatuotteiden puolella. Mineraaleista valtaosa huutaa hurraata lihalle, kananmunille, maitotuotteille ja erityismaininnan ansaitsevalle maksalle!

Tarkempi analyysi kivennäisaineiden saloihin osoittaa siis selvästi sen, että kroppa toimii täysteholla silloin, kun ruokavalio koostuu sekä kasvi- että eläinkunnan tuotteista tasapuolisesti ja kun eri lähteistä saatavat ruoka-aineet tukevat toinen toisiaan. Terveellisessä ja ekologisessa ruokavaliossa kasvikset, vihannekset, marjat ja hedelmät näyttelevät päärooleja, mutta neljän näyttelijän show ei pitkälle kanna. Merkittävimmissä sivurooleissa näemmekin siis luomulihat, kalat, kananmunat, sen maksan (!), oliiviöljyn, voin, kookosrasvan, pähkinät, siemenet ja täysrasvaiset maitotuotteet. Joukkokohtauksissa ohitse vilahtavat myös täysjyväviljat, joihin lukeutuvista tuotteista ruisleipä vaatii tulla mainituksi erikseen.

Kaikki on lopulta kiinni siitä, miten ruokavalionsa koostaa. Sekä kasvis- että lihansyöjäksi itsensä tituleeraava ihminen voi kärsiä lukemattomista puutoksista, jos lautanen on pelkkää jotain. Oli se sitten pelkkää bataattia tai biisoninpotkaa.

Kuinka Afrikka pelastetaan?

Sanat ovat pelkkää ilmaa, jos niitä ei laiteta teoiksi. Ja länsimaissa, jos jossakin tykätään sanailla! Me nautimme analysoinnista, jahkailusta, leppoisasta istuskelusta toimistopöytiemme äärellä ja pullakahvien nautiskelusta kokoushuoneissa. Yksi pitää Powerpoint-esitelmää Afrikan nälänhädästä samalla kun muut vetelevät ranskalaisia viivoja Talon tarjoamiin muistilehtisiin ja ryystävät ilmaista Juhlamokkaa kuppi kupin perään. "Kyl kyl, on kamalaa. Hirveää. Kaameaa." Oli lottovoitto syntyä Suomeen.

Afrikan nälänhätä on yksi maailman suurimpia epäkohtia ja on ollut sitä ammoisista ajoista asti. Aika ajoin aihe nousee mediassa pinnalle ikään kuin muistutuksena tosiasioista. "Apua tarvitaan!" Tavallinen tallaaja on kuitenkin aivan hukassa tiedon tuottaman tuskan alhossa.

Mitä minä voin tehdä? Annanko rahaa Unicefille ja jos, niin mitä se auttaa? Ostetaanko minun rahallani riisiä nälkää näkeville vai tuetaanko sillä kenties järjestön työntekijöiden virkistäytymisretkiä?

Rahallinen tukeminen tuntuu usein kovin nihkeältä, eikä kyse ole suinkaan pelkästä saituruudesta. Kyse on epätiedosta. Meneekö rahani sinne, minne luvataan? Työskenneltyäni 5 kuukautta eräälle humanitaariseksi itsensä luokittelevalle avustusjärjestölle vuonna 2008 ja todettuani touhun lopulta silkaksi huijaukseksi, tulin hyvin, hyvin skeptiseksi järjestöjen suhteen. Haluaisin yhä tehdä jotain Afrikan lasten hyväksi, mutta tuskin enää järjestöen kautta. En kuitenkaan halua aiheuttaa mitään kollektiivista järjestövastaisuutta, mutta kehotan terveeseen varovaisuuteen ja sinisten silmien putsaamiseen ennen minkään sortin sitoumuksia.

Uutisaamussa puhuttiin hiljattain Saharan eteläisellä reunalla sijaitsevaa Sahelin aluetta uhkaavasta ruokakriisistä. Alue käsittää kahdeksan Afrikan köyhintä maata: Mauritania, Senegal, Mali, Niger, Burkina Faso, Nigeria, Kamerun ja Tsad. 15 miljoonaa ihmistä uhkaa vesi- ja ruokapula tulevan kesä- heinäkuun aikana. Mauritaniassa tilanne on jo nyt kriittinen, sillä vettä saatiin viimeksi vuosi sitten. Seuraava sato saadaan vasta syyskuussa ja edellisistä sadoista ei ole jäänyt viljaakaan varastoon.Yli miljoona alle 5-vuotiasta lasta on hengenvaarassa. Uutinen on katsottavissa Katsomossa:

http://www.katsomo.fi/?progId=122608

"Muu maailma ei näytä olevan asiasta kiinnostunut tai ei ole huomannut tätä eteenpäin hiipivää kriisiä," toimittaja lausahti. Itse en olisi niinkään varma muun maailman täydellisestä välinpitämättömyydestä, vaan pikemminkin kädettömyydestä. Keinot alkavat loppua kesken. Afrikan valtioita on pyritty auttamaan vuosikausien ajan mitä moninaisimmin keinoin eri tahojen toimesta, mutta monet projektit ja hankkeet ovat kaatuneet avustustyöntekijöiden lähdettyä paikalta. Moni avustustyöntekijä on myös kertonut paikallisten negatiivisesta suhtautumisesta ulkomaalaiseen apuun, erityisesti lyhytaikaisissa hankkeissa.

Ymmärrän tämän täysin, etenkin silloin, kun länsimaiset kaikentietäjät menevät uudistamaan yhteisöjä oikeiksi katsomillaan tavoilla, eivätkä ota huomioon paikallisten ihmisten tapoja ja tottumuksia. Yhteistyöllä maailmaa rakennetaan! Afrikkalainen, täällä Englannissa opiskeleva ystäväni tuomitsi länsimaisen avustustyön suoralta kädeltä: "Tiedätkö, me afrikkalaiset vaan nauramme avustustyöntekijöille."

Avulle on jatkuvaa tarvetta, mutta kysymys kuuluu: millaiselle avulle? Lyhytaikaiset projektit on saatava jatkumaan avustustyöntekijöiden poistumisen jälkeen ja paikalliset saatava ymmärtämään asian tärkeys. Liian paljon valistusta menee ohi korvien, koska me länsimaalaiset emme ansaitse paikallisten ihmisten täydellistä luottamusta. Yhtä kaikki; yrittänyttä ei laiteta! Vesi ja ruoka ovat jokaisen ihmisen konkreettiset, ensisijaiset tarpeet, jotka on pyrittävä täyttämään maailmanlaajuisesti. Uskon, että jos asiat olisivat niin helposti tehty kuin on sanottu, jokainen meistä olisi valmis pistämään lounaansa pakettiin ja lähettämään Afrikan lapsille. Valitettavasti se ei ole mahdollista. Näin toimimalla jäisimme itse nälkäisiksi samalla kun lounaamme pilaantuisi Suomen ja Afrikan välisessä ilmatilassa. Tulos: plus miinus nolla. Kukaan ei hyötyisi rahtuakaan.

Ongelmat ovat rakenteissa, syvällä pinnan alla, siellä minne ei Reilun Kaupan ostoksen tai hyväntekeväisyyteen laitetun euron vaikutus yllä. Jokainen oikea valinta on toki väärää parempi ja tukemalla järjestöjä, jotka tukevat Afrikan tilannetta, voimme saada ainakin paremman omantunnon ja uskon siitä, että olemme tehneet rahtusen paremman maailman puolesta. Mutta kuten Uutisaamun dokumentissa sanottiin: "Afrikan köyhimmillä mailla ei ole keinoja ratkaista tilannettaan tai auttaa kansalaisiaan." Ongelmat ovat jo niin syväänjuurtuneita, että kyseisten maiden johtajat ovat aivan yhtä kädettömiä kuin me täällä.

Koko maailma tietää, että apua tarvitaan ja hätäseen, mutta kukaan ei tiedä mitä ja millä lailla. Nyt olisi syytä valjastaa kaikki tietotaito käyttöön, hyödyntää Afrikka-luennoilla opittua materiaalia ja muodostaa sanoista teko. Mitä minä voisin tehdä auttaakseni Afrikan lapsia selviämään hengissä läpi kuivan kesän? Siinäpä pähkinä, ei vain mietittäväksi, vaan purtavaksi ja nieltäväksi kuorineen päivineen.

1) Mieti 2) Analysoi 3) Kopauta kerran 4) Kopauta toisen 5) Pure 6) Niele 7) Toimi!

Karppaus onkin ympäristöteko

Olin aikeissa kertoa teille hengitysteiden toimintamekanismeista, joita kertailin aamun hämärinä tunteina kolmen pikakahvikupilliseni kanssa. Sen sijaan kirjoitan jostain ihan muusta. Uutisotsikoita selailtuani silmiini osui nimittäin Helsingin sanomien uutispläjäys, joka sai sappeni kiehumaan (tosin maksan valmistama sappi ei juuri sapirakoissa ehdi kiehahtelemaan, koska sillä on kova kiire ravintorasvoja hajottamaan). Uutisotsikko kuuluu: "Luontojärjestöt huolestuivat karppaamisesta." Avasin linkin, luin artikkelin, enkä tiennyt itkeäkö, vaiko nauraa. Nyt on jollakulla (monellakin meistä) pasmat sekaisin! Jokainenhan tietää, mitä on karppaus (right?), mutta loppupeleissä vain ani harva kuitenkaan ihan oikeasti tietää. Tämä tuli esille myös Hesarin uutisesta ja luonnonsuojeluliiton alkuperäisestä artikkelista, joka löytyy Luonnonsuojeluliiton sivuilta.

Tarkennetaanpa heti alkuun, mistä tässä karppauksessa on kyse. Tiedän, ette te tiedätte, mutta ilmiselvästi kaikki eivät ole yhtä varmoja asiasta. Kertaus on opintojen isomummo ja asioiden pänttääminen uudestaan ja uudestaan on suorastaan välttämätöntä, muutoin hukumme epätiedon suohon. Karppaushan tarkoittaa vähähiilihydraattisuutta tai hiilihydraattitietoisuutta (Carbohydrate = hiilihydraatti). Huomatkaa, että tämä termi ei sisällä piilomerkityksiä, kuten "karppekonius" tai "karplihaisuus", eikä se ole suomennettavissa liioin "pekoni-muna-dieetiksi" saati sitten "rasvadieetiksi", joita molempia on ollut esillä mediassa.

Karppaaja rajoittaa erityisesti puhdistettujen, salamannopeasti imeytyvien ja ravintoaineettomien hiilihydraattien määrää ruokavaliossa ihan vain siitä syystä, että ne tekevät kropalle hallaa. Viljojen ja soijan proteiinit häiritsevät hivenaineiden ja vitamiinien imeytymistä ja muuttavat sekä eläimen, että ihmisen rasva-aineenvaihduntaa negatiiviseen suuntaan. Monen korviin tämä kuulostaa niin epämiellyttävältä, että he eivät halua altistaa itseään moiseen. Sopiva viljojen määrä on toki yksilöllistä, mutta varmaa on se, että eivät ne kuulu liioin ihmisen, saati sian tai naudan ruokavalioon.

Kun nämä epäruoka-aineet karsitaan minimiin, jää lautaselle mojova rako, joka sopii täyttää täysipainoisemmalla ravinnolla. Pastaa, pottua, riisiä ja leipää tulevat korvaamaan (nyt luonnonystävät tarkkana!) pääasiassa kasvikset ja vihannekset eri muodoissaan. Toistan: kasvikset ja vihannekset eri muodoissaan! Rehujen päälle lorautetaan aimoannos neitsytoliiviöljyä ja lisäksi päälle voidaan ripotella juustoraastetta, oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja, pähkinöitä ja siemeniä. Kulinaarisen salaatin kruunaa jokin täydellinen proteiininlähde, kuten lohifilee, naudanpaistisuikaleet, luomupossunkylki tai kanankoipi. Aamiaispuurot korvataan esimerkiksi yrteillä, juustolla ja kinkkusuikaleilla höystetyillä munakkailla tai (luonnonystävät kuulolla!) rahkalla kera marjojen, siemenien ja hedelmien. Välipaloiksi sopivat erilaiset vihannessmoothiet, juustot, pähkinät, marjat ja satunnaisesti myös hedelmät tai pala täysjyväleipää.

Mitä mitä? Miksi ihmeessä en näe juurikaan eroavaisuuksia Luonnonsuojeluliiton kuvailemaan ympäristöystävälliseen ruokavalioon? Luontoliiton sivuilla kirjoitetaan: "Ympäristön kannalta paras ruokavalio sisältää vuodenajan mukaisesti juureksia, perunaa ja palkokasveja, metsien antimia sekä Suomessa avomaakautena kasvatettuja vihanneksia, hedelmiä ja marjoja." Peruna on ainoa poikkeus, muuten karppaajat noudattavat täydellisesti kyseistä ohjenuoraa, jota myös Terveyslautakunta suosittelee. Sivuilla kirjoitetaan myös: "Eläintuotteisiin perustuva proteiinidieetti voi jopa tuplata ruuan ilmastovaikutukset tavanomaiseen ruokavalioon verrattuna." Noniin, nyt päästiin eteenpäin termistön kanssa! Tässähän ei enää ole kyse varsinaisesta karppauksesta. Luonnonsuojeluliitto onkin ilmiselvästi luonut ihan oman ruokavalion: "eläintuotteisiin perustuva proteiinidieetti." Kiehtovaa.

"Ympäristön kuormittaminen karppaamalla on myös oikeudenmukaisuuskysymys – nopeammin lämpenevä ilmasto ja  rehuviljelemistä täyttyvät pellot haittaavat eniten kehitysmaiden köyhiä”, huomauttaa Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius. Onko todellakin epäoikeudenmukaista lisätä ruokavalionsa kasvisten määrää, karsia lisäaineet ja prosessoidut moskat minimiin, suosia luomulihaa ja riistaa ja pyrkiä kokonaisvaltaiseen terveyteen hyväätekevien ruoka-aineiden avulla? Minä en näe tässä probleemaa. Vähähiilihydraattisen ruokavalion noudattajat haluavat pysyä terveinä ja hoitaa itseään omalle kropalleen sopivalla ravinnolla ja siten myös heidän nauttimansa ruoan määrä ja laatu asettuvat kohdilleen. Kasviksiin, hyviin rasvoihin ja laadukkaaseen proteiiniin painottuva ruokavalio täyttää kropan tarpeet vähemmällä ja tehokkaammin. Koska karppiruokavalio tarjoaa tarvittavan energian ja hyvän olon aivan mahdottoman tehokkaasti, niin sekä ostetun, syödyn, että poisheitetyn ruoan määrä pienenevät automaattisesti. Karppaus on siis parhaassa tapauksessa todellinen ympäristöteko!

Ympäristövaikutuksista voidaan kiistellä hamaan tulevaisuuteen, mutta sanonpa vaan, että sekasyönti tai kasvissyönti eivät itsessään johda luonnon pelastukseen tai tuhoon. Kaikki on kiinni siitä, miten ruokavalionsa koostaa, miten paljon tuottaa ruokajätettä ja miten kaukaa eineensä noutaa. Luontoliiton mukaan soijan ja tofun käyttö ruokavaliossa on huomattavasti pienempi ympäristöriski kuin lihankulutus. Mutta jos poraudutaan syvemmälle näiden ruoka-aineiden saloihin, voimme havaita suurehkoja porsaanreikiä.

Noin 95% soijasta on tätä nykyä geenimanipuloitua ja 10 vuoden sisällä kaikki maailman soijaviljelmät tullaan muuttamaan GM-viljelmiksi. GM:n ympäristövaikutukset on ollut havaittavissa tiettyjen eliöiden kuolemisena sukupuuttoon (eivät kykene käyttämään GM-tuotteita hyväkseen), GM-lajikkeiden leviämisenä myös ei-GM-viljelmille, sekä maaperän koostumusten muutoksina. Lisäksi soijan viljely tuhoaa sademetsiä, jotka ovat koko maapallon suurin happivarasto. Ja kuten alussa tuli esille, soija toimii elimistössä viljojen tavoin: sillä lihotetaan (ja sairastutetaan) possut, naudat ja ihminen. Vaikka soijalla ei olisikaan mitään ympäristövaikutuksia, en pidä järkevänä ruokkia koko maailman väestöä tulehdusta aiheuttavalla ravinnolla. Eikä siinä kaikki. Siinä missä karppaaja pyrkii nauttimaan lihansa luomuna ja kotimaisena (parhaassa tapauksessa, toivon mukaan), veget eivät voi toimia samoin soijan, tofun ja papujen kohdalla. Se tavara tulee meinaan kaukaa!

Huomasin yllättäen, että olenkin samoilla linjoilla Luontoliiton kanssa! Liiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen nimittäin kirjoittaa: “Eläintuotteiden käyttöä ei tarvitse välttämättä vähentää kasvissyöjäksi ryhtymällä. Jokainen voi vähentää oman ravintonsa ympäristöjalanjälkeä lisäämällä arjessaan niitä päiviä, joina nauttii aterialla pääasiassa kasvisperäistä ruokaa." Ai että lisäämällä päiviä? Anna mun kaikki kestää! Huojennuksen aalto pyyhkäisee pääni yli ja naurunpurskahdus tunkeutuu ulos suupielestä kun huomaan, että kellummekin samassa veneessä samojen perusperiaatteiden kanssa. Karppaajat kun tuppaavat nauttimaan kasvispainotteista ruokaa kaksi kertaa päivässä ihan varje dag.