Bomon kaduille lämmikettä Osa 3

Liisalle kiitos viimeisimmästä lähetyksestä. Neljä pipoa ja kaulaliina ovat nyt päätyneet uusille omistajilleen ja voin taata (itseäni toistaen), että menivät tositarpeeseen. 

                                            Tällaista materiaalia postimies toi ovelleni:

1) Valkoinen pipo vihreällä raidalla: Pipon sai Simon, 37-vuotias nuori mies. Hän istui keskustassa lähellä nuorten suosimaa klubia, jonne (niinpä niin), olimme tyttöporukalla paraikaa matkalla. Olin lähtiessä tunkenut käsilaukkuun yhden pipon, kaiken varalta. Ja niin kävi, että odottamaton Just In Case -tilanne tuli kohdalle ja kohtasin paljaspäisen nuorukaisen kääriytyneenä kadunkulmaan takkinsa ja peittonsa sisään. Kiitollisuus paistoi kasvoiltaan annettuani hänelle pipon. Edellisistä kadunmiehistä poiketen Simonilla oli hyviä uutisia kerrottavanaan: 3 vuoden kadulla asumisen jälkeen hän oli lopultakin saanut täytettyä tarvittavat lomakkeet ja hakemukset ja taistellut tiensä läpi byrokratiaviidakon. Hän kaivoi povitaskustaan vettyneen lomakkeen, jossa seisoi mustaa valkoisella: Sinulle tullaan myöntämään asunto 3 viikon sisään. 

2) Valkoinen pipo sinisellä raidalla: Peter, 53-vuotta. Vihdoin viimein sain annettua pipon tälle kyseiselle kadunmiehelle, joka on tervehtinyt minua(kin) jo 1.5 vuoden ajan kulkiessani hänen ohitseen kouluun, kaupungille tai muihin rientoihin. Hänellä on vakiopaikka läheisen ravintolan kulmalla, mutta jostain syystä, aina kun olen ollut aikeissa viedä hänelle pipon, hän on ollut poissa. Peterin reaktio ja asenne olivat aivan toista maata kuin tähän asti kohtaamieni kadunmiesten. Aluksi hän torjui pipotarjouksen sanoen: I am fine. Thank you. Sanoi olevansa ookoo. Umpijäässä, huppu päässä, mutta silti ihan fine, fine fine. 

Jatkoin tyrkyttämistä, ja pyysin ottamaan pipon lämmikkeeksi. Peter otti ja kiitti, mutta tunki pipon taskuunsa. Kenties se meni hänelle itselleen, tai ehkä hän antoi sen jollekulle ystävälleen. Yhtä kaikki, eiköhän se jonkun päässä istu tälläkin hetkellä. :)

Peter oli elänyt kadulla 17 vuotta (!), eikä sanonut kaipaavansa muuta. Hän viihtyi kadulla, vaikka sanoi elämän siellä olevan raskasta ja yksinäistä. Hänestä huokui lämpö, ystävällisyys, sydämellisyys. Peter istuu usein samalla kulmalla ja tervehtii kaikkia ohikulkijoita hymy huulillaan. Monesti olen nähnyt ohikulkijoiden ja ravintolan työntekijöiden rupattelevan hänelle kuin parhaalle ystävälle. Hänestä on tullut jo osa katukuvaa. 

3) Alakuva: tumman sininen pipo: Pipon sai nuori, 32-vuotias kaveri nimeltään Kelvin. Kelvin istui keskustassa vilkkaimman ostoskadun liepeillä, taivaalta tuli jotain märkää, kukaan ei tiedä, mitä, ja mies näytti lamaantuneen kylmästä tai kenties tunnottomuudesta. Ojensin hänelle pipon, ja hän hymyili kauluksensa alta selvästi hämmentyneenä. Hän ojensi kätensä, kiitti syvään ja veti pipon märän tukkansa päälle. Kelvin kertoi, ettei ollut mahtunut asunnottomien taloon kahteen päivään, vaikka oli saanut kasaan tarvittavan summan (3.3 puntaa/yö). Taloon on tunkua, ja nopeat syövät hitaat. Kelvin sanoi asuneensa kaduilla nuoresta pojasta asti, eikä nähnyt ulospääsyä tai tietä tavalliseen elämään.

4) Alakuva: Valkoinen pipo: Pipon sai 24-vuotias nuorukainen nimeltään Romney. Olimme taas vaihteeksi lähdössä hummailemaan tyttöjen kanssa ja tytöt kävivät automaatilla. Naisen käsilaukkuun mahtuu tunnetusti koko Universumi, ja huomattuani palelevan kadun miehen kahden automaatin välissä, kaivoin pohjattoman kassini kätköistä viimeisen jäljellä olevan pipon. Romney oli silminnähden liikuttunut, nyökytteli kiitokseksi, ja ilokseni veti pipon hetimmiten päähänsä.

Pampulakaulaliinan sai Romneyn seuraan liittynyt kadunnainen, paljaspäinen ja -kätinen hänkin. Liinan hän kietaisi kaulansa ympärille ja kiitteli lahjoituksesta avoimen hymyn kera.

Kadunmiesten kiitos

Suurkiitos Minna Viitasaarelle lämpimästä lähetyksestä! Kaksi vihreäraidallista pipoa ja pitkä vaaleanpunasininen kaulahuivi ovat päätyneet uusille omistajilleen. Alla olevan kuvan vaatekappaleet ovat nyt käytössä Bournemouthin katujen miehillä, jotka kiittivät syvään ja joiden puolesta kiitän minä. Ootte arjen sankareita kaikki, kun oikein silmin katsotaan, sankareita elämän, ihan jokainen...

1) Kelvin/ Kaulaliina: Annoin kaulaliinan Big Issue -lehteä keskusaukiolla kaupittelevalle nuorelle miehelle. Hänellä oli kaula ja pää paljaana, samoin kädet. Hän kiitti minua moneen kertaan silmiin katsoen ja sanoi: Tämä auttaa paljon. Kelvin on 27-vuotias ja ollut kadulla nuoresta pojasta asti. Vanhemmat hylkäsivät hänet lapsena, mistä lähtien hän on asunut vuoroin kadulla, vuoroin majataloissa maksua vastaan. Hän kertoi juuri tienanneensa muutaman yön kodittomien majassa Big Issue lehteä myymällä. Yksi yö kustantaa 3.80 puntaa (n.4 euroa), mutta petipaikan saaminen riippuu tilasta ja tulijoiden määrästä. "Joskus kaikki eivät mahdu sisään, vaikka olisikin saanut tarpeeksi rahaa kasaa," Kelvin kertoi. Hän totesi vaivihkaa haaveilevansa tavallisesta elämästä, muttei enää usko sen olevan mahdollista. "Jos haluan normaalin työn, pitää olla asunto. Ja jotta saisi asunnon, pitää olla normaali työ." Kehä on noidan, pyörä oravan. Siksi Kelvin ja tuhannet kaltaisensa elävät Britannian kaduilla, maassa, jossa kaikki on näennäisesti hyvin ja ihmisillä hyvä tahto.

2) Jon/Pipo: Jon istui KFC -nimisen pikaruokapaikan kulmalla aivan kotiani vastapäätä. Hän värjötteli takkinsa sisällä vierellään nuhjuinen kassi ja nuhjuisessa kassissa koko sitäkin nuhjuisempi omaisuutensa. Taivaalta satoi märkää jotain, minun oli kylmä ja saatoin vain kuvitella, millaista oli viettää yö siinä, märässä maassa, märissä, likaisissa vaatteissa vailla tietoa huomisesta, tulevasta, seuraavasta ruoasta, nukkumapaikasta, ohikulkijan nakkaamasta almusta kenties. Kelvinin tavoin Jon on elänyt kaduilla teinistä asti ja kertoi yrittävänsä  päästä majapaikkaan yöksi aika ajoin. Harmi vaan, että kerjääminen on Britannian laissa kielletty ja harva jakelee puntiaan kadun miehille, jotka ovat ennemminkin yhteiskunnallinen riesa kuin niin kutsutun hyvinvointiyhteiskunnan surullinen lieveilmiö. 26-vuotias Jon kiitti piposta ja laittoi sen lippalakkinsa alle päätä lämmittämään. Näen Jonia silloin tällöin samaisella kulmalla ja suomalaisin sormin neulottu pipo on hänellä aina päässään.

3) Joe/Pipo: Joe istui kävelykadun laidalla, kerrostalon seinässä olevassa ovisyvennyksessä. 57-vuotias, lämminkatseinen kadunmies aneli kolikoita ohikulkijoilta vaatimattomaan tapaan ja ilahtui kovasti, kun lähestyin häntä tuomiseni kanssa. Joella oli paksut kiharat hiukset ja epäröin, mahtuisiko pipo tuon valtavan pehkon päälle. Hän kiitteli kovasti, kiskoi pipon pörröpäähänsä ja näytti peukaloa hymyillen. Joe ei joko kuullut tai ymmärtänyt, kun kysyin hänen elämästään kadulla, joten en jäänyt tivaamaan enempää. Hän oli onnellinen piposta, joka peitti paljaan pään ja toi kenties hetken lämpöä koleaan katuarkielämään.

***  ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***  ***   ***  ***   ***   ***  ***   ***

Se, minkä olen huomannut vaatteita kadun miehille jakaessani ja muutenkin täällä pitkin poikin kulkiessani: Tärkeämpää kuin kolikot, avustukset, tavara- tai mikään maailman materia on itse ihmiskontakti. Katse silmiin, lämmin käsi, hymy, kysymys: Mitä sinulle kuuluu? Kuka olet ja kuinka voit? Sellaista kyselyä, utelua ja urkkimista, suoraa tuijotusta, naamaan toljotusta ja henkilökohtaisten turvareviirien rikkomista soisi kernaasti harjoitettavan enemmänkin aivan kaikkialla, siellä minne katse yltää. Ja käsi.

Laita käsi käteen, ollaan hiljaa. Pyydä minut aamuteelle, anna vettä kuihtuneelle..

Otan ilomielin edelleen vastaan vaatelähetyksiä ja laitan tuotteet jakoon apua tarvitseville. Vaate on sekä lämmike, että väline ihmisen kohtaamiseen.Sen avulla särjetään tabu, murretaan muuri, rikotaan raja, tehdään selväksi, että tässä ollaan yhtä ja samaa.

                                                   Ei ole suurempaa lukua kuin yksi.

Supermiesten Supersafkablogi avattu

Helou täältä hiljaisuudesta, semi-lumisen semi-talven keskeltä. Nyt on käynyt näköjään niin odottamattomasti, etten ole saanut aikaiseksi kirjoittaa teille mitään tuoretta ja inspiroivaa. Kaiken inspiraatiopuutteen keskellä keksin kuitenkin perustaa uuden blogin. Ristiriitaista, myönnän. Aloite tuli kuitenkin itseni ulkopuolelta ja koin kyseisen blogin perustamisen sangen tarpeelliseksi.

Blogi on siis suunnattu ja kohdennettu SUOMALAISILLE MIEHILLE. Miespuolinen ystäväni oli ruokavalionsa kanssa ulkona kuin lumiukko ja annettuani hänelle muutamia facebook-vinkkejä, hän ehdotti miehille suunnatun ruokablogin perustamista. Asiaa tuumailtuani oivalsin, että hän ei ehkä ole ainoa suomimies eksyksissä ravitsemuksen villissä viidakossa ja että informaation kohdentamisesta juuri tälle ongelma-ryhmälle saattaisi olla apua. Mene ja tiedä. Auki on ja tieto on irti!

Neuvot ja ohjeet ovat kuitenkin yleismaailmallisia ja yleispäteviä ja sopivat niin nais- kuin mieslukijoille. Ja mikä tärkeintä: jos olet nainen, jolla on mies, joka voi kehnosti ja syö huonosti, vinkkaappa blogistani ja kehota tulemaan taajuudelle. Ihan vaikka vaan uteliaisuudesta tai halusta tuomita ja argumentoida. Siinä olisi jo alku muutokseen. :)

Palailen tännekin vielä ainakin villasukka-asian merkeissä (kiitokset eräälle naiselle lähetyksestä!) ja muutenkin tilannetta kuulostelemaan.

Uusi blogi on nyt kuitenkin pääasiallinen Platform, josta minut tavoittaa ja jossa olen huomattavasti Kelloviidenkahvia aktiivisempi. Blogi siis täällä:

Supermiesten Supersafkablogi: http://supersafkaa.blogspot.co.uk/

Tervetuloa langoille ja taajuuksille ravitsemusasioista jutskailemaan !

Villasukkaprojekti tuumasta toimeen!

Kuka vielä muistaa taannoisen villasukkaprojektin? Muistinvirkistämiseksi voit kurkata kyseistä postausta klikkaamalla edellisen kysymyslauseen viimeistä sanaa. Villasukkaprojekti. Sellaisen tosiaan pyöräytin käyntiin ja sain kuin sainkin innokkaita neulojia ja kutojia lähtemään mukaan hyvään työhön. Heti ensialkuun esitän syvimmän kiitokseni kaikille teille, jotka pistitte toimeksi tuuman sijaan ja lähetitte villaisia lämpimäisiä Britannian kadun ihmisiä lämmittämään. KIITOS. Paitsi minulta, myös kadun miehiltä ja naisilta.

Ensimmäinen vaatelähetys saapui tänne Bournemouthiin jo kuukausi sitten ja nyt vaatteet ovat uusilla omistajillaan. Kiitos Piia (phedran.blogspot.com)! Paketista löytyi turkoosit tumput, viininpunaiset villasukat, vaalean liila pipo kukkakoristeella, sekä harmaapunainen peruspipo. Piian lähettämä suklaalevy meni, köh, tai siis tuli, sekin oikein tarpeeseen. Lähettäjä oli ilmiselvästi tietoinen siitä tosiasiasta, että Britanniasta ei saa kunnon suklaata. Perus-Rainbow päihittää Cadburyt mennen tullen! Vielä itseäni toistaakseni: kiitos ja nam.

Valitettavasti joudun vetämään yhden lupaukseni takaisin: en halua kuvata näitä ihmisiä. Heistä suurimmalla osalla on todennäköisesti pyrkimys tai ainakin valtava toive päästä vielä jonain päivänä takaisin tavalliseen elämään. Ei ole missään mielessä asianmukaista valokuvata heitä elämänsä pahimmassa jamassa ja levittää kuvia Internetissä. Tein siis päätöksen olla kuvaamatta heistä ketään. Pahoittelut liian suurista lupauksista ja tuottamastani pettymyksestä. Toivon kuitenkin, että ymmärrätte asian enemmittä selittelyittä.
                            
                                              Piian paketti: tumput, villasukat ja 2 pipoa

                                                      
1) Turkoosit lapaset/Bob (65v):

Kävelin juuri kotiin kaupungilta. Satoi vettä, oli kylmää, märkää ja pimeää. Kiiruhdin huppu silmillä läpi ihmismassojen tavoitteenani koti, lämmin suihku ja leffailta. Ohitin erään huonokuntoisen näköisen vanhuksen, joka kantoi selässään valtavaa rinkkaa ja jonka harmaa takki roikkui vettyneenä hartioilla ja jonka harmaat hiukset olivat paksua ja takkuista rihmaa. Äkkiä pysähdyin. Muistin pakanneeni kassiini Piian lähettämät turkoosit tumput siltä varalta, että matkan varrelle osuisi joku lämpöä kaipaava kadunmies. Ja niin osui.

Käännyin ympäri, mutta mies oli kadonnut. Oivalsin hänen menneen yleisövessaan, joten jäin odottamaan huussin ulkopuolelle. Muutaman minuutin kuluttua mies kangersi kopista ulos ja jatkoi taivallustaan pää painuneena. Menin hänen luokseen, kysyin: saanko antaa sinulle jotain? Ravanruskeiden, uurteisten ja kadunelämässä kouliintuneiden kasvojen keskeltä minuun tuijotti kaksi sinistä silmää. Lämmin katse kohdistui suoraan silmiini, iirikset hymyilivät ja niin teki myös suu. Se oli kuiva ja karhea, kuin hiekkapaperilla raaputettu. Miehellä oli paljaat kädet ja pää ja kun hän kätteli minua kiittäkseen, tunsin käsiensä olevan jäätävän kylmät. Tumput menivät tositarpeeseen. Hän oli Bob.

  
2) Kukkapipo & villasukat/ Katey (42) & Julian (38):

Olin lähdössä kaupunkiin. Jätin tumput ja muut villaiset kotiin ajatellen, etten kuitenkaan kohtaisi kodittomia tällä lyhyellä matkalla. Kuinka ollakaan, en päässyt kotitalon nurkalta pidemmälle kun jo törmäsin ensimmäisiin! Talomme nurkalla seisoi nuorehko pariskunta koiransa kanssa, vettyneinä, likaisina ja ilmiselvästi kadulla ihmisiän viettäneenä. Pim! Maria ryntää takaisin sisälle, toivoen ettei pariskunta ehdi kadota paikalta. Ja siellä he ovat edelleen. Lähestyn heitä aavistusen varoen ja kysäisen: saisinko antaa teille jotain? Katsovat minua pitkään, intensiivisesti, uteliaina. Mitä? Meille? Jotain? Miksi? Nainen on avopäin ja paljain käsin, miehellä on kaksi huppua, mutta niin ikään paljaat kädet. Mietin, että tumpuille olisi huutavaa tarvetta. Nainen, Katey vetää kukkahatun päähänsä hetimmiten ja hämmästelee, miten paljon se lämmittää. Hän katsoo minun kukkapantaani ja hymyilee: "Meillä on samanlaiset kukat." Hymyilen.

Katey avaa käsivartensa halaukseen ja kiittelee sydämensä kyllyydestä. Kysyn Julianilta, onko hänellä tarvetta sukille tai hatulle. Hän sanoo, että villasukat olisivat todella hyödylliset. Molemmat kertovat eläneensä kaduilla yli 20 vuotta, mistä ovat olleet yhdessä viimeiset kolme vuotta. He asuvat parkkihalleissa ja katoksissa muiden kodittomien kanssa, ja koiran takia he eivät saa yösijaa edes asunnottomien taloista.

Kerroin heille vielä, että vaatteet tulevat Suomesta ja että aiomme ystäväni kanssa jatkaa projektia niin kauan kuin ihmiset niitä lähettävät. Katey sanoo, että te olette enkeleitä, kaikki, jotka osallistuvat tähän projektiin. Julian kättelee minua ja katsoo silmiin kiitollisena. Hyvästelemme. He olivat Katey ja Julian.

3) Harmaa pipo/Ben (30v):

Keskustan läpi kulkiessa tulee törmättyä Big Issue -lehteä kauppaaviin kadunmiehiin. Tänään tapasin yhden. Kieltäydyin tällä kertaa myymästään lehdestä, mutta kysyin, josko hän tarvitsisi pipoa. Nuorella miehellä oli kyllä läppähattu omasta takaa, mutta hän sanoi: "voi kiitos, aina on tarvetta vaatteille!" Hän pyysi minua odottamaan, että saisi kokeilla pipoa päähänsä. Hän otti läppähatun pois, pisti harmaan pipon alle ja veti läppähatun sen päälle lämmikkeeksi. "No nyt on lämmin!" hän hymyili. Mies kertoi eläneensä kadulla kolmisen vuotta ja haluavansa palavasti takaisin tavalliseen elämään. Hänellä oli llut menestyvä bisnes ja töitä lukuisissa eri firmoissa, mutta omien sanojensa mukaan kaikki romahti kertapaukusta. "Ensin meni työ, sitten koti ja sitten tyttöystävä," hän listasi lyhyen ytimekkäästi. Mies oli eläväinen, energinen, lämmin ja sydämellinen. Hän toivotti hyvää päivänjatkoa ja nimesi minut enkeliksi. Hän oli Ben.

***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***

Muutamia lähetyksiä on tullut kuulemma myös Suomen osoitteeseeni. Koska en ole vielä löytänyt sponsoria kustantamaan lähetyskuluja, otan vaatteet mukaan joululoman jälkeen ja jaan ne ihmisille tammikuussa. Pakkaset ovat silloin todennäköissesti pahimmillaan, eikä avuntarve tyssää tähän syksyyn! Projekti ei myöskään ole loppunut tähän. Vaatteita saa laittaa tulemaan sekä Britannian että Suomen osoitteeseen läpi syksyn, talven ja kevään. Ilmoittakaa kiinnostuksestanne sähköpostitse, niin laitan osoitteen tulemaan. Kiitos jo osallistuneille, paraikaa ahertaville ja asiaa harkitseville! :) Mukava myös jos tulit ja luit. Nämä ihmiset ansaitsevat tulla nähdyiksi, kuulluiksi ja autetuiksi.

Ollaan pisaroita meressä. Ollaan kollektiivinen perhosensiipiefekti.

Mikroaaltouuni: ravintoaineiden krematorio

On vuosi 1991. Nainen makaa sairaalassa odottamassa vuoroaan lonkkaleikkaukseen. Hänelle ollaan tekemässä verensiirtoa. Normaalisti siirrettävä veri lämmitetään sitä varten räätölöidyissä masiinoissa, joiden lämpötila, lämmitysnopeus ja säteilynmäärä ovat optimaaliset. (kysy aiheesta lisää ko. alan asiantuntijoilta). Sairaanhoitajaneiti kipaisee verivarastoon, hakee siirrettävän veren ja lämmittää sen haluttuun lämpötilaan. STOP! Nyt tarkkana. Juuri lämmittäminen on näet avainsana. Se on sekä elämän ja kuoleman kokoinen kysymys. Kyseessä olevalle neiti-saikulle kaikki lämpö oli kuitenkin yhtä ja samaa lämpöä ja juuri siinä hän teki ratkaisevan virheen: hän lämmitti veren mikroaaltouunissa. Kuinkas sitten kävikään? Yhtään kaunistelematta, kovasti kauhistellen: potilas kuoli. Yksinkertainen, matalariskinen lonkkavaiva koitui kuolemaksi, koska siirrettävä veri oli menettänyt arvonsa mikron säteiden vaikutuksesta.

Mitä tekemistä tällä on sinun, minun tai kenenkään lonkkaongelmattoman kanssa? Jos yhtään minua tunnette, tiedätte vastauksen: kaikki, aivan kaikki. Kaukaa haettu esimerkki hilautuu hyvinkin liki itse kunkin henkilökohtaista hipiää, kun huomaat asioiden syy-seuraus-suhteet ja hoksaat, mikä oli tarinani ydin. Ei tarvitse lukea edes rivien välejä! Vastaus: lämmittäminen, lämmittäminen ja vielä kerran lämmittäminen.

Veri toki pysyy lämpimänä sisuskaluissamme ilman sen suurempia apuvälineitä ja syysviimassa tarkenee pelastavan kerrospukeutumisen keinoin. Vaan tulemmeko koskaan ajatelleeksi, millaisilla metodeilla lämmitämme ruokamme? Mitä teemme lautasellamme lepäävälle ravintopommille ennen kuin se päätyy suuontelon ja siitä etenepäin solujen ravinnoksi? Oletko tullut ajatelleeksi, että ehkäpä juuri käyttämäsi lämmitysmetodit saattavat tehdä potentiaalisimmastakin terveysruoasta absoluuttista epäruokaa?

Mikroaaltouunilla on mystinen ja osin salassakin pidetty historia. Kaikesta viattomuudessaan ja puhtaan valkoisesta lookistaan huolimatta näissä masiinoissa on paholaisen kädenjälki (okei okei, jätetään henkimaailma keskustelun ulkopuolelle). Eikö se jo kerro jotain, että ensimmäisen mikroaalloilla, eli sähkömagneettisilla säteillä ruokaa lämmittävän laitteen kehitti yhdysvaltalaisen sotateollisuusyrityksen palveluksessa ollut Percy Spencer vuonna 1946? Kyseinen äijä oli kaukana ravitsemustieteilijästä. Elämäntyöseen hän näet kehitteli tutkia, ohjuksia ja ohjusjärjestelmiä sotateollisuuden tarpeisiin, mutta sattui, ykskaks yllättäen, hoksaamaan, että tutkalaitteissa käytettäviä magnetroneja eli suurtehotyhjiöputkia voitaisiin käyttää myös ruoan pikaiseen lämmittämiseen. Nerokasta? Kyllä. Pelottavaa? Sitä myös. Jos nerokkuuslinjalle lähdetään, niin koko sotrahistoria on ollut täynnä Nobelien arvoisia neroja. Itse en antaisi pystiä liioin Hitlerille, Stalinille tahi Spencerille.

                                               Spencer ja ensimmäiset mikroaaltouunit

Palataanpa kuitenkin perusteisiin. Osaatko vastata tähän (ilman wikipediaa): mihin mikroaaltouunin toiminta perustuu? Uskotko monien tavoin, että tämän länsimaiden yleisimmän kodinkoneen pääasiallinen tarkoitus on paitsi lämmittää ruoka, myös säilyttää sen ravintoarvot tai jopa parantaa ruoan laatua ? Anteeksi jyrkkyyteni, mutta sanon vaan tämän: jos uskot, vääräuskoinen olet. Älä tule aivopestyksi. Aattelepa ite ihan omalla kohallas: Mikroaaltouuni puskee onkaloonsa sähkömagneettisia säteitä jotka osuvat lämmitettävään ruokaan tahi juomaan. Sähkömagneettista säteilyä on montaa lajia, jotka jaetaan eri osa-alueisiin aallonpituudensa mukaan. Esimerkiksi röntgen-, ultravioletti-ja gammasäteiden on todistettu rikkovan ihmiskehon molekyylien kemiallisia sidoksia, mikä on taustatekijänä useissa syövissä ja säteilyvaurioissa. Radio- ja mikroaallot ovat teholtaan vähäisempiä, mutta yhtä kaikki; toimintaperiaatteena on radiotaajuuskentän kuumentaminen ja lämmitettävän aineksen sisältämien ravintoaineiden vähittäinen tuhoutuminen. Palataanpa takaisin mikroaaltouunin sisuksiin...

Mikroaallot tunkeutuvat mikroaaltouunin tiiviisti suljettuun sisäonkaloon ja koneen sisällä oleva metallipotkuri puskee lämpöä tuottavat säteet ympäri tilaa. Radiosäteily iskeytyy kiinni ruokaan ja saa ruoan ja juoman vesimolekyylit liikkeelle. Köh, nyt on pakko kirjoittaa yksi kemiallinen lause, ihan vaan siksi, että minäkin, maailman suurin anti-Einstein, ymmärrän aiheesta jotain. Tässä se tulee: vesimolekyylit ovat sähköisesti varautuneita, poolisia molekyyleja, joilla on sekä positiivisesti että negatiivisesti varautunut pää. (Aplodeja, kiitos) Erimerkkiset navat vetävät toisiaan puoleensa ja niin ollen mikroaaltouunin sisällä vallitsevan sähkökentän vaikutuksessa molekyylipalleroiset alkavat liikkua ja pyöriä ja hyöriä itsensä ja toistensa ympäri jopa miljardeja kertoja sekunnissa. Näin syntyy lämpöä. Ruoka alkaa tiristä ja turista ja aistikkaat aromit lehahtavat huoneeseen. Iskee nälkä. Njam. Kohta syödään ruokaa. Hetkinen. Vai syödäänkö kuitenkaan?

Sähkömagneettisäteet eivät ainoastaan vaikuta vesimolekyyleihin. Jokainen kemiaa tunteva ymmärtää, että ruoka on silkkaa kemiaa ja koostuu molekyyleistä pinnasta ytimeen asti. Miten olisi mahdollista, että säteily likkuttelisi ainoastaan tiettyjä molekyylejä? Ehei, that's not the case! Vesimolekyylien lisäksi myös aminohapot, eli proteiinien rakennuspalikat, lipidit ja hiilihydraatit joutuvat asettumaan rinta rinnan ärhäkällä nopeudulla muuttuvan sähkökentän vaikutuksesta ja tämä muuttaa ravintoaineiden rakennetta ja tuhoaa valtaosan ruoan vitamiineista, entsyymeistä ja antioksidanteista.

Luonnolliset molekyylit ottavat uusia muotoja ja näin muodostavat ennalta tuntemattomia, sulamattomia ja ravintoaineköyhiä yhdisteitä, jotka ovat vieraita ruoansulatuskanavalle. Muovipakkaukset ja erityisesti niiden sisältämä bisfenoli A-niminen kemikaali ovat sitten vielä oma lukunsa. Kyseisen aineen on todistettu irtoavan pakkauksista säteilyn vaikutuksesta ja aiheuttavan haitallisia muutoksia ruoan kemiallisessa rakenteessa. Vieläkö kehtaamme siis puhua ruoasta?

Mikroaaltouunissa ruoka lämpiää sisältä ulospäin eli toiseen suuntaan kuin tavallisessa ruuanvalmistuksessa. Sveitsiläinen tohtori ja tutkija Hans Ulrich Hertel teki syväluotaavan analyysin ja lukuisia ihmiskokeita mikroaaltouunin vaaroista 1990-luvulla ja joutui niiden seurauksena oikeuden eteen. Hertel on listannut mikroaaltouunin vaaratekijät  joista tässä vain muutamia:

* Ruokien ravinnearvot alenevat kautta linjan
* Ruokien kemiallinen rakenne muuttuu
* Ruuan foolihappopitoisuus (eräs tärkeä B-vitamiinien ryhmän jäsen) vähenee.
* Mikrouuniruokien valkuaisaineiden vakaus häiriintyy
-esim. maito hyytyy sellaiseen muotoon, että elimistön on sitä vaikea sulattaa

"Ruuasta tulee mikrouunissa teknisesti tuotetun säteilyn kuljetusneuvo." -Hans Hertell

~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~  ~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~

Miten nämä muutokset vaikuttavat terveyteemme?

Pieni otanta Hertelin tutkimuksista:

* Häiriöt ruuansulatuskanavan ja kilpirauhasen toiminnassa
* Mikrouuniruoka muodostaa elimistössä syöpäsoluja sekä karsinogeenisia vapaita radikaaleja
* Solujen proteiinit rappeutuvat
* Aineenvaihdunta heikkenee
* Aivojen toiminta häiriintyy: muistin ja keskittymiskyvyn heikkenemistä, emotionaalisia vaikeuksia
* Unihäiriöitä

Hertell käytti hyväkseen myös ihkaoikeita ihmisiä todistaakseen mikroruoan haitat terveydelle. Hänen tunnetuimpaan kokeeseensa osallistui kahdeksan vapaaehtoista Sveitsin Makrobiotiikan Instituutista. Koehenkilöt saivat syödäkseen seuraavat satsit kahden ja viiden päivän jaksoissa:

• Luomutilan raakamaitoa
• Sama maito perinteisin keinoin lämmitettynä
• Intermilk Bernn pastoroitua maitoa
• Samaa maitoa mikroaaltouunissa kuumennettuna
• Luomutilan vihanneksia kypsentämättominä
• Samat vihannekset perinteisin keinoin kypsennettyinä
• Samat vihannekset pakastettuina ja mikrossa sulatettuina
• Samat vihannekset mikrossa kypsennettyinä

Koehenkilöiltä otettiin verikokeet ennen ja jälkeen jokaisen syömissession. Mikroaaltouunin toimintaperiaatteiden valossa tulokset eivät ole missään mielessä yllättäviä. Jokaisen mikroaalto-lämmitteisen annoksen jälkeen koehenkilöiden verinäytteissä näkyi seuraavia muutoksia:

• Hemoglobiini arvot laskivat
• Lymphosyyteissä eli valkoisissa verisoluissa näkyi lyhytaikainen romahdus
• HDL -kolesteroli laski
• HDL- ja LDL-kolesterolien välinen balanssi muuttui radikaalisti negatiiviseen suuntaan

~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~   ~~~

Toisen maailmansodan aikaan saksalaiset sotilaat lämmittelivät mikroaaltoja välittävien ihmelaitteiden ympärillä. Suuri osa näistä sotilaista, jotka altistuivat säännöllisesti säteilylle, sairastuivat syöpiin ja muihin säteilystä johtuviin terveysongelmiin. Joku neropatti keksi myös mikroaaltouunin hyödyt rintamalla: nopeaa ja helppoa ruokaa sotilaille vähällä vaivalla ja energialla! Kuten sotilaat, jotka lämmittelivät säteiden edessä, myös mikroruokia syöneet sotilaat alkoivat sairastua, pääasiassa immuunijärjestelmän sairauksiin. Tämän seurauksena mikroaaltouunit kiellettiin. Väliaikaisesti. Venäläiset ottivat ohjat käsiinsä ja ryhtyivät tekemään uraauurtavaa työtä mikroaaltouunien tutkimuksen saralla. Uskokaa tai älkää; vunna 1976 Venäjän valtio kielsi mikroaaltouunien käytön ja julkisti kansainvälisen varoitusjulistuksen kyseisiä masiinoita vastaan. Perestroikan aikoihin laitteet palautettiin hiljalleen takaisin käyttöön (mukavuudenhalua terveyden kustannuksella), mutta vielä tänäkin päivänä Venäjällä suhtaudutaan mikroihin huomattavasti kielteisemmin kuin muualla maailmassa.

  
Marraskuussa 2003 The Journal of the Science of Food and Agriculture ilmoitti, että mikroaaltouunissa kypsennetty parsakaali menettää 97% antioksidanttisista ominaisuuksistaan. Lienee syytä asettaa vertailukohta: höyrytetystä parsakaalista katoaa 11% samoista ominaisuuksista. Tohtori Lita Lee raportoi  Lancet-lehdessä jo 9/12/1989 : "Microwaving baby formulas converted certain trans-amino acids into their synthetic cis-isomers. Synthetic isomers, whether cis-amino acids or trans-fatty acids, are not biologically active. Further, one of the amino acids, L-proline, was converted to its d-isomer, which is known to be neurotoxic (poisonous to twhe nervous system) and nephrotoxic (poisonous to the kidneys). It's bad enough that many babies are not nursed, but now they are given fake milk (baby formula) made even more toxic via microwaving." -> Lyhyen ytimekkääksi, yleispäteväksi ohjeeksi käännettynä: älkää hyvät äidit lämmittäko tuttipulloja mikrossa!

Myönnettäköön: on minullakin mikroaaltouuni. Ja ei, en ole vainoharhainen, neuroottisen ravitsemusobsessioitunut terveysruokafriikki, mutta minä etsin totuutta. Haluan tietää. Haluan kyseenalaistaa sen, missä jokin mättää. Haluan epäillä, kunnes toisin todistetaan. Biokemian opettaja tiivisti ajatukseni yhteen pakettiin kertomalla omasta suhtautumisestaan maailmaan: "Minä en usko ensikuulemalta mitään. Kun luen uutisen, sanon ensin, etta tämä ei ole totta. Sen jälkeen etsin lisää tietoa, niin että voin luoda oman käsitykseni asian todenperäisyydestä." Huokaisin helpotuksesta. En olekaan ainut lajiani. Olen todellakin osa lajia, sukua, suurta perhettä, jonka dominoivana tunnuspiirteenä on pään päällä killuva kysymysmerkki.

Haluan vielä jakaa yhden elämänohjeen maailman ihanimmalta biokemian opettajalta: "Pidä huolta kropastasi. Se pitää huolta sinusta. Ja kirjoita muistiinpainoihisi tämä: solut ja solukalvot on tosi-cooleja!"

Huolenpito on niin helposti tehty kuin on sanottu: aloita kyseenalaistamalla mikroaaltouuni.

Paholainen lautasella

Kaikkea kannattaa kokeilla, paitsi ruokamyrkytystä Bangladeshissa. Näin sanon minä ja perustan näkemykseni ikiomakohtaiseen kokemukseen. Muisto kyseisestä tapahtumasta ei jätä minua rauhaan, vaan kummittelee vatsani pohjalla joka kerta, kun ruoansulatuskanavassa korahtaa. Ei kai taas? Täytyykö juosta vessaan? Tapahtuma realisoitui vuonna 2010 ja sen jälkeiset murahdukset ovat kaikeksi onneksi merkinneet vain A) Nälkää, B) Kylläisyyttä, tai C) Pepsimaxi-porinaa. Viimeistä ei tarvitse noteerata. Kullakin ravitsemustieteilijällä paheensa ja piintymyksenä.


Aihe ei varsinaisesti herätä minussa kirjoitusvimmaa saati sen suurempaa kiinnostusta. Harmi vaan, että opettajakunnassa herättää. Kyseinen ihmiskunta haluaa myös kovin kovasti virittää ruokamyrkytys-bakteeri-inspiraation jokaopiskelijan mieleen. Pitäisivät vaan omana tietonaan. Ei kaikkia obsessioita tarvitse jakaa eteenpäin. Yhtä kaikki, maikan sana on laki ja niinpä minäkin nyt koetan kiihottua salmonellasta, listeriasta, E. coli 0157 -pöpöstä, campylobakteerista, clostridium botoliumista, bacillus cereuksesta, sekä ruoissa asustelevista hiivoista ja homeista. Uusien ystävieni lista on loputon ja mikä pahinta; kaikilla on hurmaavat latinankieliset nimet! Opettelisin tuhat kertaa mieluummin aasialaisten ystävieni kommervenkkiset nimet kaikkine etu-, keski- ja takaliitteineen kuin tuhlaisin aikaani -coccien, -bacillusten, -cereusten ja -philusten kanssa. Mutta ei tässä auta muu kuin iskeä päätä seinään ja ryhtyä pöpöjä tankkaamaan.

Tilastoja tarkastellessa aihe muuttuu äkisti sangen merkittäväksi. Kiinnostukseni ei numeroista lisäänny, mutta hämmenykseni senkin edestä. Ruokien patogeenisuus ja bakteerien ja virusten aiheuttamat terveysriskit eivät ole yksinomaan Bangladeshin kaltaisten maiden ongelma. Vuonna 2010 Englannissa ja Walesissa tilastoitiin yhteensä likimain 84 560 ruokamyrkytystapausta. Tilastoihin päätyy kuitenkin vain murto-osa ongelmista ja todellisten lukujen arvellaan liikkuvan sadoissa tuhansissa, jopa miljoonissa. Täkäläiset ovat siinä mielessä kovin suomalaisia: lääkärille mennään vasta kun on toinen jalka haudassa, eikä pienet ripulit, oksentelut tai vatsanväännöt menoa haittaa. Itselääkintä on toki hieno ja kunnioitettava ilmiö ja osoittaa kasvavaa tietotaitoa ja kyvykyyttä selvitä pienistä probleemoista omin avuin. Ruokamyrytysepäilyjen kohdalla on kuitenkin syytä rientää asiantuntijan pakeille. Osa bakteereista tekee näet tavallista suurempaa tuhoa sisuskaluissa ja osa jää pesimään kudoksiin tehden potilaasta pitkäaikaisen tai jopa ikuisen kantajan. Minä en selvittänyt kantaja-statustani. Ehkä sisuksissani asustelee vieläkin kaakkois-Aasialainen ökkömönkiäinen.

Yleisimmät ruokamyrkytyksen aiheuttajat Britanniassa ovat edellä mainitut Campylobakteeri, salmonella, E.Coli 0157, listeria ja virusperäiset myrkytykset. Maito- ja lihatuotteisiin liitetyt, campylobakteerin aiheuttamat infektiot ovat yleisimpiä, Oirekuva käsittää veristä ripulia, pahoinvointia, vatsakipuja ja kuumeilua. Nämä, kuten lukuisat muutkin paholaiset löytävät tiensä ihmiskehoon kahta reittiä: joko ruoan sisällä tai ulkoisin avuin. Huono kuumentaminen (yleistä grillatessa) on esimerkki tilanteesta, jossa ruoassa luonnostaan ilmenevät bakteerit eivät tuhoudu vaan jatkavat eloaan ja lisääntymistään ensin ruoan ja sen jälkeen ihmisen sisällä.


Kaikki ruoka on itsessään täynnä mikrobeja ja/tai myrkyllisiä ainesosia, joista osa on syytä tuhota ennen käyttöä. Kasvit suojautuvat tuholaisilta erittämällä myrkkyjä, jotka ovat useissa tapauksissa haitallisia ihmiselle. Esimerkiksi kidney papujen lektiini-proteiini on todellinen vaara-aine, jos papuja ei pestä ja kypsennetä huolella. Samoin on laita vihreisiin perunoihin muodostuvan solaniinin, myrkyn, jonka syöminen aiheuttaa muun muassa päänsärkyä ja pahoinvointia. Merenelävät ovat riskiruokaa, joka tulee säilyttää ja kypsentää huolellisesti. Pastörointi on yksi tunnettu keino tuhota osa luonnostaan esiintyvistä, ruokamyrkytyksiä herkästi aiheuttavista bakteereista muun muassa maidossa ja hedelmämehuissa, mutta aihe on kiistanalainen. Pastöroimattomalla ja homogenoimattomalla raakamaidolla on osoitettu olevan hyötyjä muun muassa allergioiden ja astman hoidossa.
 
 
Ruoka voi joutua kontaminaation (contamination) uhriksi missä tahansa tuotannon vaiheessa. Mikrobit elävät niin eläinten kuin ihmistenkin sisällä, sekä kaikkialla ympäristössä. Eläinten ulosteet tulee pitää visusti erillään ruoankäsittelytilanteesta ja syömistoiminnosta. Huono hygienia, riittämättömät lämpötilat ja säilytysolosuhteet, raa´an ja kypsän ruoan pitäminen rinnatusten, ylimääräisten kappaleiden (hiusten, kynsien, meikin rippeiden yms) joutuminen ruokaan ja muut seikat liittyen ruoan valmistukseen ja työntekijöiden tietotaidon ja koulutuksen puutteeseen ovat bakteerien kasvua edistäviä ulkoisia tekijöitä. Edistys on kuitenkin kaukana tilanteesta, jossa bakteerit pääsevät monistumaan kuluttajille tarkoitetussa ravinnossa.


Näin tapahtui vuonna 2011, kun alikypsennettyä siipikarjan lihaa tarjoiltiin asiakkaille eri ravintoloissa ympäri Englantia. Yhteensä 18 epidemiaa (outbreaks) raportoitiin ja näistä 13 liittyi suoraan ravintoloihin: seitsemän hotelleissa järjestettyihin hää- tai muihin tilaisuuksiin ja kuusi muihin hotelleihin, klubeihin tai ravintoloihin. 13 tapausta johtui alikypsennetyistä kana tai ankkapateista. Siipikarjan maksa on äärimmäisen riskialtista tavaraa, sillä campylobakteeri asuu kaikkialla näiden elikoiden maksasoluissa ytimestä pintaan asti. Siipikarjalaisten muissa ruhonosissa kyseinen pöpö puolestaan elää pääasiassa pinnassa ja on helpommin tuhottavissa kuumennuksella.


Valtaosa ruokamyrkytystapauksista hoituu kotioloissa, levolla, oikealla nesteytyksellä (oksennus-ripuli-sessioiden aiheuttaman nestetasapainohäiriön korjaamiseksi), sekä korjaavalla ravitsemuksella. Helposti sulava ja suolen toimintaa tasapainottava ruoka on suositeltavaa. Itse sain bangladeshilaislääkäriltä hupaisan neljän kohdan neuvon: saat syödä vain kanaa, banaania, suolapähkinöitä ja jogurttia. Totta toki toinen puoli, mutta minusta oli kovin huvittavaa rajata parantava ruokavalio neljään yksittäiseen ruoka-aineeseen. Pääasia on syödä ruokia, jotka tasapainottavat löysää vatsaa ja korjaavat suolen normaalia bakteerikantaa (prbiootteja probiootteja!) Britannialaisohjeet ovat sitäkin pöyristyttävämmät. Niissä nostetaan yksi ruoka-aine ylitse muiden: eat your toast! (=paahtoleipää nassuun!)


Useimmissa ruokamyrkytystapauksissa oireet kestävät 24-48 tuntia ja kattavat kaikki kuviteltavissa olevat kivut ja vaivat: kuumetta (yli +38c), lihaskipuja, palelua, oksentelua, ripulia ja ruokahalun katoamista. Eri bakteerit aiheuttavat erilaiset oirekoktailit ja yksilölliset erot ovat valtavat. Opettaja antoi havainnollisen esimerkin: jos koko luokka joisi lasillisen E. Coli 0157:lla ryyditettyä vettä, osa kouristelisi lattialla tuskissaan ja osa ei huomaisi kropassaan muutoksen muutosta. Syy piilee geeneissä ja yksilöllisessä kyvyssä vastustaa bakteerihyökkäyksiä.

Pöpöt ovat kuitenkin ovelia vekkuleita; ruoan syömisen ja oireiden ilmaantumisen välillä voi olla yksi tunti taikka vaikka 70  päivää. Siinähän muistelet, mitä tuli syötyä reilu kaksi kuukautta sitten...

Muisteluun asti ei tarvitse kuitenkaan kenenkään mennä, sillä suurin osa ruokamyrkytyksistä on täysin vältettävissä. National Health Services (NHS) tarjoaa kymmenen kohdan ohjelistan, jonka avulla voi välttää myrkytyksen in the first place. Jaanpa niksit teidän kanssanne.

Kuinka välttää ruokamyrkytys?

1. Pese kädet saippualla ja vedellä ja kuivaa huolella ennen ja jälkeen ruoan käsittelyn. Pese kätesi myös vessassa käynnin, roskiksen käsittelyn, nenän niistämisen ja eläinten koskemisen jälkeen.
2. Pese työtasot ennen ja jälkeen ruoan valmistuksen, eritoten jos olet käsitellyt raakaa lihaa ja vihanneksia.
3. Pese tiskirätit ja astiankuivausliinat säännöllisesti (opettajani kehotti tekemään tämän joka päivä!). Anna liinojen kuivua ennen uutta käyttöä. Rätit ovat todellisia bakteeripesäkkeitä!
4. Käytä eri leikkuulautoja raaoille ja kypsille ruoille. Raaoissa ruoissa on hurjat määrät bakteereja, jotka leviävät innokkaasti ready-to-eat-ruokiin.
5. Pidä raa´at lihat erossa ruoista, joita ei kuumenneta ennen syömistä (esim. hedelmät, leivät jne).
6. Pakkaa lihat huolellisesti jääkaappiin ja pidä ne alimmala hyllyllä. Näin vältät  lihanesteiden tiputtelun muiden ruokien päälle.
7. Kypsennä lihat huolellisesti. Varmista, että liha on kypsentynyt sisuskalujaan myöten.
8. Tarkista jääkaapin lämpötila eli kylmyystila. Yleinen ohje on alle 8c mutta alle 5c takaa paremman ruokaturvallisuuden.
9. Jäähdytä kuumennettu ruoka, jota et aio syödä ja siirrää jääkaappiin viimeistään 1.5 tunnin sisällä. Käytä ylijämäruoat 2 päivän sisällä.
10. Älä käytä ruokia "use by" -päivämäärän jälkeen. (köh köh, sanoo neiti roskisdyykkaaja ;))  Britanniassa on kaksi eri pakkausmerkintää: use by ja best before. Best before on suositus ja use by kriittinen ohjenuora. Use by -päivämäärät perustuvat -kuulemma- tieteellisiin testeihin, jotka todistavat, että kyseisen päivämääräm jälkeen ruokaa ei sovi enää pistää suuhun. En ota vastuuta seurauksista, mutten malta olla sanomatta: höpönlöpön!

Nyt petytte varmaankin suuresti, kun en listaa kaikkien yllä mainittujen bakteerien luonteenomaisia ominaisuuksia ja oirekuvauksia, sekä uusien ystävieni syntyä, kasvua ja kehitystä. Pahoittelut saamattomuudestani ja patalaiskasta innottomuudestani. Nyt ei pysty kykenemään. Jos kuitenkin epäilet itselläsi tai toverillasi myrkytystä, tai jos yleinen kiinnostustasosi ylittää omani, klikkaa toki itsesi googleen. Sieltä löytyy kaikki, koko maailma sijaitsee yhden hiirenklikkauksen takana. Mitäpä minä tässä faktoja toistelemaan?

Ei muuta kun oikein myrkyksetöntä, oireetonta, kivutonta ja elinvoimaista viikkoa itse kullekin!

Lost in the jungle of health

Opintojeni alusta asti olen tiennyt satavarmasti, etten tule koskaan työskentelemään Britanniassa. Vakuutin itseni ajatuksesta, että minun tulee työskennellä suomalaisella kielellä ja mielellä suomalaisten työtovereiden ja asiakkaiden kanssa. No nyt valehtelin: itse asiassa minä vannoin ja vakuutin, ettei minulla tule koskaan olemaan mitään asiakkaita saati sitten työtovereita. Kirjoittamishaaveet rajaavat kollegojen määrän minimiin, eikä minulla ole koskaan ollut vetoa oman klinikan perustamiseen. Taiteellinen tausta jyllää vahvana ja antaa alati ymmärtää, ettei hoitotyö voisi koskaan olla minun juttuni nykyisestä opintalastani huolimatta. Olette kenties äimänkäkinä. Kenties siksi, etten ole puhunut aiheesta aiemmin. Ei huolta.Niin olen minäkin. En kuitenkaan tästä, vaan mielenmuutoksesta, joka on juurtunut päähäni sangen pysyvänoloisesti. Minun paikkani on muilla mailla!

  
Suomen ravitsemusalan työkenttä on täyteenbuukattu. Pienemmät paikkakunnat kaipaavat toki omia ravitsemusasiantuntijoita ja maaseudun väestö on suurkaupunkilaisten tossujen alla mitä tulee palvelujen saatavuuteen ja hinta-laatu-suhteeseen. Suurkaupunkilaisella viittaan pääkaupunkiimme ja kaikkiin sen kaltaisiin metropoleihin, jotka Suomen mittakaavassa ovat, jos ei nyt massiivisia, niin ainakin iso(hkoj)a. Suomen suurcitytkin ovat kuitenkin sen verran pikkuruisia, ettei sinne kannata jokanaisen klinikkaa pykätä pystyyn. Sikäli mikäli kohtalo kutsuisi minut vielä kotimaan työkentälle, olisi minun järkevintä asettua pohjoisen tuppukyliin. Lappiin, oi Lappiin! Lapin kutsu jäi soimaan korvissani syksyisen lapin reissun jälkeen ja tekee päästäni kumisevan humisevan vaskin.  Lappi mielessäin,on Lappi mielessäin.

Kummallista kyllä, mieleni on rajannut tulevaisuuden asumislokaatiot tuhannesta miljoonasta kahteen: minä suuntaan joko A) Lappiin, tai B) Lontooseen. Yö vai päivä? Musta vai valkoinen? Vasen vai oikea,etelä vai pohjoinen? Oikeastaan on helpompaa punnita plussia ja miinuksia silloin, kun vaihtoehdot ovat sekä fyyisesti, henkisesti, sosiaalisesti (tai anti-sosiaalisesti), että psyykkisesti valovuosien päässä toisistaan.Valinnanpaikka asettuu jalkojeni alle ajallaan, mutta kaikeksi onneksi, mikään ei sittenkään ole lopullista. Aina on mahdollisuus vaihtaa suuntaa, tehdä U-käännös ja kohdistaa nenä takaisin tulosuuntaan, jos nenä niin mielii.

  
Englannissa ravitsemusalan työkenttä on kuin Saharan aavikko. Jengi kuivuu kasaan, janoisia nääntyy matkan varrelle, vaeltajilla on mukanaan heikot eväät ja selviytymiskeinoja taskussaan nolla. Porukka paahtaa sata lasissa ja niskat limassa kohti pelastavia keitaita, joissa saa vihdoin levätä, nauttia ja rellestää pitkän, nälkäisen ja kiduttavan maratonin jälkeen. Juuri maratoni kuvaa osuvasti täkäläisten terveyspyrkimyksiä. Tyypit saattavat saada inspiraation urheiluun ja hankkivat kuntosalijäsenyyksiä, merkkipyöriä, laatuvermeitä ja sporttiasusteita näyttääkseen vakaumuksensa vakavuusasteen. Joku jaksaa päivän, toinen viikon, kolmas kuukauden. Harva ymmärtää, että urheilija tarvitsee urheilijan eväät. Kuntosalilta pizzerian kautta kotiin on väärä reitti. Virhesiirron tekee myös se, joka päättää saada itsensä kondikseen himoliikkumalla ja nollakaloreilla. Treenaus vaatii ravitsemuksellista kompensaatiota, muuten menee hukkaan hyvä työ.Siitä tulee huono.

Hieno uutinen on se, että jotkut edes yrittävät! Harvassa ovat kuitenkin edellisenkaltaiset ongelmaihmiset. Pääasiallinen probleema kun on yleinen liikkumattomuus, apaattisuus ja ylimukavuudenhaluisuus. Paikalliset ystäväni pitävät minua tosifriikkinä, kun haluan kävellä kouluun, illanistujaisiin tai töihin ja kun sanon jääväni kyydistä pois aiemmin haukatakseni raitista ilmaa. Eivät ymmärrä, säälivät minua, raukkaa, joka tieten tahtoen itseään kiusaa. Eivät ymmärrä, etten koe tulevani itseni kiusaamaksi. Päinvastoin.Teen itselleni todellisen laupiaan samariaan palveluksen liikuttamalla kroppaani ja täyttämällä keuhkoni hapella, joka on O2.

Englantilaiset ystäväni suhaavat busseilla ees sun taas, vaikka välimatka olisi taitettavissa kymmenellä kävelyminuutilla. Ja kun määränpäässä odottaa sipsejä, crispejä, puddingia (=jälkiruokia), keksejä, limpparia ja muuta hiilarihemmottelua, on noidakehä valmis. Mättöväsymys, nukahdus, turvotus, uupumus, vaikeus hilautua sängystä ylös ja sitäkin vaikeampi kankeutua ratin taakse ja ajaa itsensä koulun penkille. Hiilarimättötilassa ei tule reippailu ihan ensimmäisenä mieleen. Surullista sinänsä. Se kun olisi paras mahdollinen mielijohde ja pieni ele oman kropan puolesta, eikä aina sitä vastaan.

Moni innostuu kertomaan minulle rukavaliostaan ja esittämään päivänpolttavia kysymyksiä kuullessaan opintoalastani. Yhtään tuomitsematta tai enempää kritisoimatta, puhtaasti hämmästellen ja kummastellen, sanon vaan, että olen ollut puulla päähän lyöty monen monituista kertaa.

Tässä muutamia helmiä: 
"Maria, sano suoraan, voinko syödä suklaata joka päivä?"
"Voinko minä pudottaa painoa, vaikka tykkään niin paljon juustosta?"
"Syön tosi terveellisesti, eli paljon perunaa, pastaa ja leipää. Miksiköhän mua väsyttää koko ajan?"
"En ymmärrä. Syön tosi hyvän aamupalan, mutta mulla on karjuva nälkä jo heti tunnin päästä."
- Maria kysyy: Mitä sinä tarkalleen ottaen syöt aamulla?
- Kaveri vastaa: muffinsin, 2 lasia appelsiinimehua ja corn flakeseja sokerilla.
- Maria miettii: siinäpä se.
- Maria vastaa: Aamupalasi on miltei pelkkää sokeria ja nopeita hiilihydraatteja. Sinun kannattaisi nauttia proteiini-rasva-kuitupitoinen aamupala hiilarimätön sijaan.

Suomen työkentällä saisin todennäköisesti viilata monia pilkkuja ja hioa kulmia kondikseen. Gojimarja vai inca-marja? Mustikka vai tyrni? Syödäkö aamulla kaksi vai kolme kananmunaa ja minkä verran ruisleipää sopii hyväkarpin ruokavalioon? Asiakkaat kenties tietäisivät asioista enemmän kuin minä. Hatunnosto siitä! Suomalaisten terveystietoisuus on sellaisella tasolla, että nyt ei paljon perusinformaatiota enää kaivata. Mitä sitten kaivataan? Minun näkemykseni mukaan Suomi tarvitsee pyllyllepotkijoita, asiantuntijoita, jotka kannustavat laittamaan teoriat käytäntöön ja pistämään sanat teoiksi. Liian moni kärvistelee Suomessakin pahoinvoinnin, kroonisten sairauksien ja elämätapamuutoksilla hoidettavien vaivojen loukussa.

Ero Britanniaan on siinä, että suomalaisilla on tietoa ja sitä on aktiivisesti siirretty omaan elämään. Totaalisia suunnanmuutoksia on nähty pilvin pimein ja lisää on taatusti luvassa. Missä kuppilassa ikinä istuukaan, saa alati kuunnella viereisen pöydän mummoja, pappoja, nuoria ja vanhoja höpöttämässä eri ruokien terveysvaikutuksista. Olemme oikealla tiellä. Monen täytyy enää löytää selkäranka ja ihminen, joka avustaa sellaisen etsinnässä. Get up, stand up and eat your veggies!