sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Mummo vs. Mummo

Vietin lauantaipäivän Miro 5-veen seurassa (lue:seurana). Päätimme poiketa mummolla ja papalla. (Tämä vaatii selityksen. Eli: Veljeni, jota kutsun veljeksi enkä puoliveljeksi, on isäpuoleni lapsi, ja näin ollen minun biologisen isäni vanhemmat--edellä mainitut mummo ja pappa, eivät ole pikkuveljelleni biologiset mummo ja pappa, vaan isosiskon mummo ja pappa, mutta he kohtelevat ja rakastavat veljeäni tasavertaisena lapsenlapsena, vaikka hän ei virallisesti olekaan heidän pojan(joka on siis minun äidistäni eronnut isäni) jälkeläinen--joita olemme me kolme muuta sisarusta.) Asia jäi vaivaamaan Miroa. "Siis kenen äiti ja isä te ootte?" poika kysyi jäätelötuutti kitalaessa kiinni. En tiedä saiko hän paikannettua oman haaransa sukupuussa selitysteni jälkeen. (itsestäni puhumattakaan.)

"No mitä teitte Miron kanssa?" kysyi mummo(äidin äiti) palattuani illalla kotiin. Kerroin, että kyläilimme toisella mummolla ja papalla. (VIRHE!) "Nekö ottivat Mironkin kylään?" mummo kysyi outoa hyökkäävyyttä äänessään."Mitä ne tarjosivat? Mitä jäätelöä niillä oli?" hän jatkoi inttämistä.  Mitä väliä?! (Vastaus uteliaille: Valion kuningatartuutteja) Mummo, ansioitunut sanojen väärinkäyttäjä, puki ajatuksensa rumaan asuun: "Mirolla on jäljellä yksi ainoa mummo. Se olen minä."

Käynnistin tahtomattani mummojenvälisen paremmuuskilpailun. Toinen kilpaottelija tosin istuu katselemassa takapihan oravia autuaan tietämättömänä osallisuudestaan jäätelösotaan. Kaksintaistelun aktiivinen osapuoli (lue: mummo, jonka negatiivisenerginen, stressintäyteinen aktiivisuus ajaa allekirjoittaneen pian hullujenhuoneelle) taas pohtii päänsä pyörälle omaa sijoittumistaan Hyvä mummo-Huono mummo -akselilla. Ennen ei tarvinnut miettiä. Nyt on toisin: Vieras mummo(epämummo!) on ilmestynyt kuvioihin uhkaamaan Ainoa mummo -titteliä. 

Entä mikä on koko shown aiheuttajan ja syypään (lue: viisivuotiaan lapsenlapsen) osa tässä kilvassa? Paras, luonnollisesti. Miro hymyilee enkelihymyä ja nautiskelee hämmästellen yhä vain kasvavasta herkkutarjonnasta. Vähäks ootte kivoja mummoja, hei!

***   ***   ***   ***   ***   ***

Suuren ikäluokan edustajat eivät aina pysty nielemään yhteiskunnan kehitysvaiheita tukehtumatta omiin periaatteisiinsa. Mummoni on yksi heistä. Hänen nuoruudessaan ei erottu, tai solmittu syntisen kurjaa avoliittoa tai vielä pahempaa; yhdistytty uusioperheeksi. Mirosta puhuessani hän jaksaa painottaa, että olemme sisarpuolia, koska isämme ei ole sama. (Oikeesti? Et oo tosissas? Hyvä kun muistutit.) 

Lapsilla on kaunis suhtautumistapa elämän mutkikkaisiin tapahtumiin ja muuttuviin ihmissuhdekuvioihin. Kuolemakaan ei ole peikko, jos siitä ei tee sellaista, eikä liioin vanhempien ero tai isosiskon mummon kutsuminen mummoksi. "Mun omat mummo ja pappa on taivaassa. Mutta siellä ne meitä katselee." kertoi Miro.  Miten mutkatonta olisi ajatella lapsen mielellä, maistaa elämää viisivuotiaan kielellä!

Mainitsin äidinäidille Miron suhtautumisesta taivaaseen lentäneisiin mummoon ja pappaan, ja siitä miten vahvasti hän kokee heidän olevan aina läsnä. Mummo sulki keskustelun masentavalla virkkeellä: "Niin, mutta kyllä se tietää että he ovat kuolleet. Minä olen ainoa elossa oleva mummo."

***   ***   ***   ***   ***   ***