lauantai 5. helmikuuta 2011

Oppia ikä kaikki

Tänään koitti kauan odotettu leipomispäivä. Uuninlämmittämissessio suunniteltiin hyvissä ajoin etukäteen, että luukusta saataisiin tungettua päivän aikana sisään niin paljon tavaraa kuin jaksaisimme neljällä kätösellä tehdä. (tässä taloudessa ei uunia turhanpäiten lämmitellä) Ja toteutettavaa riitti. Mummon vakioleipomusten(joulutortut, "itse tehdyt" valmispaistopiirakat ja pannukakku) lisäksi sain minäkin kunnian tuoda omia ideoita pöytään. Niinpä valmistin jauhelihapasteijoita, vilhelmiina-keksejä ja uunikanaa.(tämä oli mummolle--ruoanlaiton keltanokalle--täysin uusi keksintö: kanankoipia uunissa! Härreguud!) "En minä ole ikinä tällaista tehnyt," hämmästeli harmaahapsinen mummo tuijottaessaan epäuskoisena uunin lasista sisään.

***   ***   ***   ***   ***

Olen jännityksellä seurannut yhteiselämääni mummon kanssa, ja tutkaillut mihin päin vaaka lähtee kallistumaan: syvä yhteisymmärrys vs. krooninen sotatila. Tasapainoilemme paraikaa laudan keskivaiheilla, vaikka ajoittain horjahdamme kumpainenkin toiselle äärilaidalle. Mummo on kuitenkin alkanut pikkuhiljaa suvaita minun nuorekkaampia, ehkä aavistuksen suurpiirteisiä tapojani toimia, vaikka on itse pilkunsahaaja sieltä neuroottisimmasta päästä. Hän on juurruttanut itsensä kaulaa myöten oikeaksi näkemäänsä elämänrytmiin, ja on häpeilemättä tuominnut muunlaiset elämäntavat(joista ei oikeastaan tiedä hölkäsen pöläystä) suoranaiseksi synninteoksi. Olen ollut huomaavinani äkillisiä ja yllättäviäkin muutoksia mummossa, jonka en olisi kuunaan voinut kuvitella joustavan jyrkistä periaatteistaan. Olen positiivisella tavalla hämmentynyt, mutta silti yhä varpaillani: Mitä tapahtuu? Onko pehmentyminen vain vanhuuden merkki? Onko tuo vielä se sama ihminen?

Olenpa minäkin pistänyt jotain vanhankansan niksejä korvan taakse, niin kovasti ja kärkkäästi kuin pidänkin oman pääni puolta. (me olemme yhtä: minä ja minun pää) Aamupuuro tosiaan maistuu erilaiselta kannen alla haudutettuna(!!!), ja olemme mummon kanssa yhtä mieltä siitä, ettei uunia kannata yhden leipomuksen takia lämmittää. Tosin viimeksi mainittu asia on meille tärkeä eri syistä; Minä ajattelen globaalia taloutta, ja länsimaiden liiallista energiankulutusta. Mummo murehtii henkilökohtaista sähkölaskua.

Kuuntelimme leipomisen lomassa uutisia vanhanmallisesta laatikkoradiosta. (Mummo lienee tässäkin ainutlaatuinen tapaus; se omistaa toimivan radion vuosimallia 1964!) Ennen uutislähetystä kanavalla soi amerikkalaista poppia, jonka mummo tuomitsi humpuukiksi. "Jos tällaista kuuntelisi, niin järki lähtis." Minä sanoin, että siinä on hyvät sanat. "Se kertoo ajasta, maailmasta ja elämäntarkoituksesta," tulkkasin englanninkielen suomeksi. Mummo tuhahti. Tuhahdus merkitsee enemmän kuin miljoona sanaa.

"Kun tässä elämässä vaan ehtisi nämä maalliset asiat hoitaa jälkipolville selviksi, niin siinä on tarkoitusta kylliksi." tiivisti mummo ajatuksensa elämästä. (Edellinen suomeksi käännettynä: laskut, talon kirjat, perintöasiat, tilitiedot, tavaroiden ja tarpeiston sijainnit kaapeissa ja laatikoissa, museoon kuuluvat esineet...) Ja minä vaivaan päätäni deadlineilla, hiustyyliongelmilla, ravitsemusasioilla ja elämänhallinnan ongelmallisuudella! Millainen organisaattori mummolla mahtaa olla päänsä sisällä, hänen järjestellessään nippeleitä ja nappeleita tiettyihin lokeroihin, ja vedellessään suuria maalarinteippejä jokaiseen mahdolliseen purnukkaan, jotta me jälkipolvet sitten tietäisimme missä on mitäkin. Tuo loputon touhotus nostaa usein niskakarvani pystyyn ja saa minut tutisemaan halusta huutaa: "Get a life!" Mutta en huuda. Mummolla nimittäin on elämä.(kyllä se hengittää ja eteenpäin porskuttaa, vaikka vähän erilaisen kaavan mukaan) Ja itse asiassa joudun tekemään (jälleen kerran) yhden myönnytyksen; Oli tottavieköön helppoa löytää oikean kokoisia pakastusrasioita pannukakulle, piirakoille ja pullalle, kun hyllynreunassa loisti korostuskynällä väritetyt plakaatit: Matalat rasiat, Keskikokoiset rasiat, Suuret rasiat. (Tätä tietä! Tännepäiiiin! Welcome to the paradise of plastic!)

Elämä osaa joskus olla ihanan helppoa! (varsinkin silloin, jos joku on hoitanut organisointipuolen etukäteen, varta vasten minua ajatellen)

***   ***   ***   ***   ***   ***   ***