keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Tiedontuskaa

Sunnuntai on viikon tärkein postipäivä. Kelan, Sampon, Elisan ja Lindorfin kirjeet eivät silloin kulje ja kaikki mahdolliset lasku- ja muistutuskuoret odottavat vielä lähetystään postikeskuksen (korjaus:Itellan) varastotiloissa. Postilaatikkoon kolahtaa viikon viimeisenä päivänä ainoastaan Aamupostin ilmaisnumero, kuusi päivää ja yötä odotettu tulokas. Tuo rakkaudenosoitusten arvoinen (lue: maksuton) uutiskatsaus tarjoaa eristäytyneelle mummolle sekä päivän tv-tarjonnan, helposti roihahtavaa takansytykettä, että käärinliinan käytettyjen suodatinpussien ympärille(selitys:hajuhaittojen ehkäisemiseksi). Monen monituiseen muotoon ja käyttötarkoitukseen taipuu siis yksi sanomalehti näppärän Martan kätösissä! (Tosin varsinaiseen Martta-liittoon mummoa ei saisi pakottamallakaan.) En minä halua mennä neulomaan ja laittamaan ruokaa joidenkin vieraiden ihmisten kanssa. Ne tuntevat toisensa entuudestaan. Kuka tällaista yksinäistä mummoa haluaisi mihinkään mukaan? sanoo kyynikko-marttyyri-mummo, joka on päättänyt, että hänen karu kohtalonsa on olla ikuisesti yksin.

Uskalsin ehdottaa Aamupostin kestotilauksen aloittamista (minä kun nuorena city-naisena tykkäisin lukea päivän uutiset aamukahvin äärellä). "Siinä on niin paljon asiaa, että ei minulla aika riitä lukemaan!" Mummolla ei ole ollut aikaa viimeiseen 73-vuoteen. Siinä hän on varsin mystinen tapaus. Ulkopuolisen (ja minunkin, sisäpuolisen) tarkkailijan näkökulmasta katsottuna, meidän hyvätuloisella, asiansa mallikkaasti hoitaneella, pitkän uran tehneenä ja eläkkeelle kunniakkaasti siirtyneellä mummolla on pelkkää aikaa. Ah ihanuutta, millainen rentous ja rauha voisivatkaan löytyä jokaisesta päivästä, jos ihminen antaisi itsensä viimein, edes elämänsä loppusuoralla hengittää!

Lehtien lukeminen on mummolle paitsi kokopäivän mittainen, aikaa vaativa urakka, myös vuoren valloitukseen verrattava urheilusuoritus. Jokaisesta lehdestä on saatava irti pieninkin nippelitieto ja informaation jyvänen mitä kahden kansisivun väliin mahtuu. Minä: Miksi ihmeessä? Mummo: Se kaikki on elämän kannalta hyödyllistä tietoa! Vastasin, että ei liene tarkoituksenmukaista kahmia lehteä läpi otsa hiessä ja niska limassa, vaan lukija voi rauhalliseen tahtiin, hissun kissun poimia ne aiheet, jotka sattuvat kiinnostamaan. (Lehden lukemisen kuuluisi olla rentouttavaa, right?) Mummo sanoi, että se se onkin suurin ongelma: Kaikki kiinnostaa. (Aamupostin toimitus voi nyt ylpeänä nostaa hattua itselleen; lehti on niin täydellisen onnistunut paketti, että sitä ei uskalla edes tilata kotiin!)

***   ***   ***   ***

Meillä on yhteinen missio. Mummon makuuhuoneen nurkassa on vinot pinot vanhoja aikakauslehtiä, vuosien takaisia Aamuposteja (kyllä, lehti tuli meille säännöllisesti vielä muinoin) ja satunnaisia lehtileikkeitä. Kasa täytyy saada siivottua ja organisoitua pikimmiten (en ole vielä kysynyt, mitä lehtipinolle tapahtuu, jos se seisoo siinä vielä kauan: räjähdys? homehtuminen? vyöryäminen niskaan nukkuessa?). Mummo tarvitsee apuani lehtipinon sortteeraamisoperaatiossa, mutta tähän päivään asti olen kauniita kiertoilmaisuja käyttäen, päässyt livahtamaan ikävähköstä velvollisuudesta. "Homma hoituisi niin mukavasti yhdessä, yksin se on aika raskas rupeama," mummo vihjailee. (mikä pakko siihen on ruveta?)

Makuuhuoneessa odottavat kahdet sakset, ja pahvilokerikot eriaiheisille juttukokonaisuuksille. (odottakoot rauhassa, jos minusta on kiinni) Mummo opasti minua jo alustavasti systeemin saloihin:
"Ensiksi selataan ne lehdet läpi, ja katsotaan mitä säästetään. Sitten me leikataan hyvät jutut talteen, ja loput sivut leikataan sopivankokoisiksi suodatinpusseille ja muulle biojätteelle."

Kuulostaa suunnitelmalta. (lue: pakosuunnitelma suunnitteilla)

***   ***   ***   ***   ***   ***   ***