tiistai 29. maaliskuuta 2011

Penninvenytyksen hinta

Sietokykyni on tullut tiensä päähän. (Onkohan tämä nyt järjestyksessään tuhannes vai tuhannennen tuhannes kerta?) Tuijotan umpikujan umpeenmuurautunutta seinää. Hapuilen peruutuskeppiä oikealla kädelläni istuimeni viereltä, selkäni takaa, niskasta ja kantapään alta. Okei, luovutan. Next step: Miten tuosta muurista pääsee yli? Raavin tiilenpäitä kynsin ja hampain, mutta tässähän seison: Suvaitsevaisuuden äärirajalla. In the end of Tolerance.

***   ***   ***    Mikä kriisi on kyseessä? kuulen sinun kysyvän. Mikäpä ei tässä taloudessa muotoutuisi kriisiksi? heitän kysymyksellä takaisin. Ota koppi ja pidä hyvänäsi: Mummolähetys! Tällä, minun kapasiteettini ja kärsivällisyyteni huomioon ottaen viimeisellä kerralla, oikea vastaus on: Vaatteet ja pukeutuminen (Kuin Anttilan vaateosaston kyltti joka johdattaa eksyneet alastomat paitalaareille ja sovituskoppirivistöjen luo) Minut johdatettiin pesuhuoneeseen mummon käskyn sanelemana. "Meidän pitää keskustella sinun vaatteidenvaihdosta." Oolrait, jutellaan sitten.. Eiku.. "Siis mistä oikeastaan halusit jutella?" (kuuloaistini on erehtymätön, mutta jostain syystä kaipasin tällä kertaa vahvistusta kuulemalleni)

***   ***   ***   Pesen vaatteitani liian usein. Mummo oli ollut haistavinaan, että pesukoppaan heittämäni vaatteet ovat putipuhtaita. (Sisälläni kohosi kiukku; Miksi mummo haistelee ja tarkastelee likapyykkiäni minun poissaollessani!) "Miten usein sinä vaihdat alusvaatteita? Entä paitoja? Minusta tuntuu, että käytät liian vähän aikaa samoja vaatteita." Puren huulta. Itkenkö vaiko nauranko? En ehdi huudahtaa väliin kuin että, Haloo Mummo! kun hän jo vuolaasti jatkaa saarnaansa omia ajatuksiaankin nopeammin. Kuulen huoneeseeni (jonne vetäydyin jäähdyttämään sisäisen pannuhuoneeni höyryjä) MainosTV:n kaltaisen myyntipuheen nyrkkipyykkäyksen hyödyistä: "Minä pesen paidoista kainalot lavuaarissa! Kun eivät ne paidat muuten ole likaisia. Voisit sinäkin..." Väännän rautalangasta, tavuttaen, kirjain kirjaimelta: M-I-N-Ä E-N A-I-O P-E-S-T-Ä V-A-A-T-T-E-I-T-A-N-I K-Ä-S-I-N. Piste. (Sanoin pisteen niin painokkaasti, että mummo oivaltaisi päätökseni lopullisuuden.)

***   ***   ***   ***   Raahasin vaatteeni (jotka muuten ovat tarpeeksi monta kertaa käytettyjä pestäviksi) takaisin huoneeseeni, ja julistin uhmaakkaasti peseväni pyykit täst´edes pesulassa. Are you happy now? (ts. likapyykki seisoo kaapissani, kunnes alan nyrkkipyykätä salavihkaa, tai äiti suostuu hakemaan haisevan kasani kotiin pestäväksi) Mummo meni mykäksi. Hän hiffasi aiheuttaneensa hienoista lisähankaluutta tyttärentyttären muutenkin ylibuukattuun elämänrytmiin. Hiljaisuus laskeutui. Mummo meni itseensä, enkä minä tiennyt kuinka reagoida. (Mummo kun ei koskaan myönnä olevansa väärässä, tai aiheuttavansa ongelmia. Minä olen aina se joka "ei ota neuvoja vastaan", ja "jonka takia yhteiselämämme ei suju mallikkaasti.")
Nyt hän, virheelliseksi ryhtynyt virheettömyyden esikuva hiipi nöyrän spanielin askelin huoneeseeni tippa linssissä. "Anteeksi kun sanoin niistä pyykeistä. Vie vaan ne sinne pesukoppaan. En minä pahalla, hyvähän se on että haluat puhdasta päällesi."

***   ***   ***   ***   Todellinen syy pyykkikriisiin löytyi päivän postista. Sähkölasku oli kivunnut huimiin lukemiin, minkä seurauksena mummo mietti päänsä puhki, mistä vielä voisi nipistää. Syyllinen sähkö- ja vesilaskujen nousuun olen luonnollisesti minä, ylimääräinen kuluttaja ja laskujen nostattaja, joten yhtä luonnollisesti: Nipistys ja kiristys kohdistuvat minun kulutukseeni.(jonka pienentämiseksi en parhaalla tahdollakaan keksi enää montaa keinoa) Ensitöikseen mummo varmisti, että huoneeni TV ja tietokone ovat öisin poissa valmiustilasta, ja etten lataa kännykkää liian usein. Lopulta hän keksi, että pesukoneen täytyy olla syypää, the enemy number one.

***   ***   ***   ***   Elämäähelpottava ihmekone (kaikkine sisarineen ja veljineen, joista mainittakoon mikroaltouuni, kiertoilmauuni, TV, DVD-soitin, radio ja kännykkälaturi) on siis vihollinen, joka syö tulot ja ajaa talouden konkurssiin. Jäin punnitsemaan elämänarvojani hämmennyksen vallassa: Maksan työllä tienattuja euroja laitteista, jotka tekevät elämästä kevyempää-->Vice versa; Mikäli en aio maksaa mistään mitään, elämä muuttuu himpun verran hankalammaksi. Mitä siis teen? Venytänkö joka penniä vain säästääkseni euroja johonkin parempaan, joskus sitten, hamassa tulevaisuudessa? Vai löysäänkö otetta ja maksan suosiolla euroja tästä vapaudesta ja helppoudesta, jotka tekevät elämästä nautittavaa juuri nyt? Kallistun jälkimmäiseen. Pulitan kernaasti kolikon jos toisen pesukoneen pelastamista tunneista, ja mikron tarjoamista vapaahetkistä päivissäni. Mummo pyykätköön rystyset verillä, miten vaan mielii! Hänelle kun sähkölasku tuntuu olevan elämän- ja kuolemankokoinen kummitus.