perjantai 4. maaliskuuta 2011

Raskastekoinen Elämä

Kevät palloilee takapihan hangella. Avaan sälekaihtimet aamun edestä, ja venyttelen jumiutuneita lihaksiani. Edellisen päivän siivousurakka, sekä kodin ulkopuolinen palkkatyö iltavuorossa tuntuvat jokaisessa solussa ja jänteessä. Tiedänpä tehneeni jotain! Laahustan raukeana keittämään puuroa. Kiire ja stressi ovat tipotiessään ruhtinaallisen viiden minuutin ajan. (Luksusta!) Hiirenhiljainen veden valuttaminen ja kattilan pohjan kolisuttaminen lusikalla kuitenkin kantautuvat talon emännän korviin pallosalaman nopeudella. Mummo laahustaa keittiöön tarkistamaan tyttärentyttären aikaansaannoksia. "Onhan räppänä auki? Miksi säleet eivät ole vielä ylhäällä? Huomasin, että olit luutunnut lattiat. Sinä onneton käytit väärää sankoa!" Hyvää huomenta, kirvesvartta! sanoisi vanha isäntä. (Tällä nuorella naisella piirtyy kirveet ja moottorisahat verkkokalvoille, kuin €urosetelit Roope Ankalla)

En kuulemma osaa ottaa neuvoja vastaan. Toimin kysymättä, ominpäin ja omin luvin, nöyrtymättä ulkopuolisille ohjeistuksille. "Et tule pärjäämään ihmisten kanssa, jos et ALISTU säännöille," uhmasi mummo(joka ei ole koskaan, kiireisessä sääntöjenluomisvimmassaan ehtinyt elämään ihmisten kanssa).
"Tähän asti olen pärjännyt varsin mainiosti nimenomaan ihmisten seurassa, kiitos vaan analyysista," vastasin teeskennellyn rauhallisesti. Soluasunnoissa ja kimppakämpissä, kotimaata ja ulkomaita myöten olen elänyt erinäisissä nuorten ihmisten yhteisöissä (lue: siis ilman isovanhempia ja kymmenen käskyn kivitauluja) ja suoriutunut ongelmitta arkielämästä kotitaloustöineen ja perusrutiineineen. Miten elämä tuolloin sujui mutkattomasti (vaikka/mikäli minä olen jääräpäinen pässi)? Muistikuvieni mukaan me taisimme luoda Yhteiset säännöt.

***   ***   ***   Yritän olla olematta taakka. Yrittämiseni ei kuitenkaan tuota tulosta, sillä mummo pitää minua raskaana kantamuksena keveyden- ja huomaamattomuudenpyrkimyksistäni huolimatta. Pelkkä vaitonainen läsnäoloni vaatii yksinäisyyteen tottuneelta mummolta ylitsevuotavaa sietokykyä ja energialatausta, jotka purkautuvat joskus Vesuviuksen tavoin, rajusti ja äkkipikaisesti syöksähdellen. "Minun pitäisi aina vaan jaksaa olla lempeä ja miellyttää kaikkia!" hän huudahti kerran, kun sanoin suorat sanat perässäjuoksemisesta. (=siitä, että hän ravaa korjaamassa jälkiäni aamusta iltaan, oli kyseessä pöytien pyyhkiminen, pyyhkeen ripustaminen tai rappujen harjaaminen. - Että se ei ole ookoo!) Hämmästyin mummon reaktiota. Kuka vaatii häntä olemaan mieliksi? En ole pyytänyt mummolta lässytystä tai lepertelyä sen kummemmin kuin huomiota tai mielipiteitäkään. Eikö me voida elellä vaan, melkein kuin kämppikset ikään Live and let live -periaatteella? Valitettavasti ei, niin kauan kuin minä, nuori typerä, osaamaton ihminen, jatkan asioiden hoitamista omalla tyylilläni, kaikinpuolin väärillä ja virheellisillä toimintatavoilla.

***   ***   ***

"Emännöi sinä! Minä en jaksa," tokaisi mummo, kun perheemme(meidän oma, tuttu perhe!) tuli käymään. "Mitä tässä tarvitsee emännöidä, kun äiti ja veljet tulevat moikkaamaan?" kysyin silmät ymmyrkäisinä mummon neuroottisten ajattelumallien edessä. Minulle on valjennut mummosta uusia tosiasioita, surullisiakin, joiden valossa koen vahvaa syyllisyyttä häneen kohdistamistani negatiivisista tuntemuksista. Hän on elänyt vuosikausia niin rajoittunutta elämää oman systeeminsä sisällä(kuin hamsteri juoksupyörässä!), että kaikki turvallisesta kuviosta poikkeavat tapahtumat näyttäytyvät uhkina, vaaroina ja selviytymistaisteluina. 

Me rakkaat sukulaisetkin olemme yksi velvollisuus lisää niiden satojen ja tuhansien elämääraskauttavien arkitoimien lisäksi. En väitä, etteikö mummo meistä välittäisi, mutta hänen tapansa osoittaa rakkauttaan on lievästi sanoen vinksahtanut(Vastaanottajalta menee hetki jos toinen miettiessään; oliko tämä nyt loukkaus vai rakkaudenosoitus?). Mummosuhteessamme painottuvat asiat, esineet, tavarat ja raha, kaikki se mikä on tullut hänelle tärkeäksi vuosia kestäneen erakoitumisprosessinsa aikana.

Vaikka itse Jumala todistaisi hänelle, että asiat hoituvat vaihtoehtoisillakin tavoilla, helpommillakin, hän todennäköisesti jatkaisi marttyyrimaista nyrkkipyykkäystään, sankojen nimeämistä maalarinteipeillä luuttusangoksi/pyykkisangoksi/roskasangoksi, matonhapsujen suoristelua jämpteihin riveihin ja kaikkinaista onnettoman kohtalonsa voivottelua. Ja kaiken taustalla mummo on väsynyt juuri siihen; Sietämättömän raskaaksi muovaamansa elämän sietämättömään raskauteen.