keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Naapurinlapset pihalla taas

Naapurin lapsista näkee, että heillä on tasapainoinen perhe-elämä. Tytöt kirmaavat pihalla hyväntuulisina ja tervehtivät ohikulkijoita kohteliaasti. "Siinä vasta terveitä ja esimerkillisiä lapsia," ihailee mummo ikkunan takaa. Lieneekö selitys vanhempien akateemisissa tutkinnoissa, hyväpalkkaisissa ammateissa vai kenties absolutistisen alkoholittomassa elämäntavassa? pähkäilee kiikarit käsissään hän, joka todennäköisesti päätyy kaikki edellämainitut ominaisuudet yhdistävään lopputulokseen. Voi kun meidänkin perheessä olisi noin eteviä lapsia/rutkasti taloudellista menestystä/tittelientäyteinen henkilöhistoria/pysyvät liitot ja pitkät urat ja love&peace&rocknroll(lue:kansanradiorock).

***   ***   ***   ***  Miten kaukana me olemmekaan mummonmielenmukaisesta, täydellisestä perhe-idyllistä! Naapurin esimerkkiperheen ja meidän välillämme ammottava kuilu on pohjattoman syvä ja sen sisus tyystin tuntematon. Ainoat lapset, jotka tässä huushollissa pääsevät positiivisten otsikoiden alle, saati että päätyvät keskustelunaiheiksi ylipäätään, ovat edellämainitut naapurinlapset. Ne Tasapainoisten Vanhempien jälkeläiset, The Esimerkkitapaukset. Meidän asioista mummo ei puhu. Ei kysy, ei puhu, ei kiinnostu. 

Valitettavasti oman perheenjäsenet ovat läsnä myös ikkunoiden sisäpuolella. Kyläillessään täällä, perheemme viisivuotias kuopus juoksee pitkin huoneita, ja luo taloon formularadan äänimaailman. Vau, mikä melske ja hurina, kun Lapsi pääsee työnsä pariin! Mummon hermot eivät kestä kymmentä minuuttia kauempaa. Innoissaan leikkivää Miroa hän komentaa tiukasti hiljenemään, vedoten pojan yliaktiivisuuteen ja synnynnäiseen levottomuuteen. "Keneenköhän on tullut, kun ei osaa rauhallisia leikkejä leikkiä..." mumisi mummo viimeisen vierailun päätteeksi.

Oi näytä minulle se lapsi, joka istuu lukemassa/askartelemassa(sotkematta)/värittämässä(oikeilla väreillä viivojen sisäpuolelta) ihan hiljaa hissukseen, rauhassa ja tasapainossa aamusta iltaan, kunnes on iltapesupisun ja nukkumaanmenon aika, joita hän niin ikään kuuliaisesti ja nöyränä, kitisemättä ja natisematta noudattaa! --Ei mummo, väärä vastaus. Eivät edes ne naapurinlapset.

"Kaikki lapset metelöivät ja kiukuttelevat kotonaan," kerroin mummolle hajottaen idyllisen kuvajaisen täydellisistä naapurintytöistä. Mummo ei myöntänyt mitään, vaan jatkoi kertomalla tarinaa toisesta vakoilunkohteestaan: "Siinä valkoisessa talossa asuu tyttö, jota ei voi ihanaksi sanoa!" (puhumme siis viisivuotiaasta, ei-ihanaksi leimautuneesta tytöstä) Mummo näki tytön vierittämässä soraa vesiränneihin. Tuomio tuli. Tyttö menetti ihanuutensa ikiajoiksi. Ei tipu pääsiäismunia, jos erehtyy tänne virpomaan!

***   ***   ***   ***   Kaikki lapset kiukkuilevat, ja tekevät kepposia. Tietyssä iässä jäynän tekeminen on ennemmin sääntö kuin poikkeus! Näin voin todeta kolmen pikkuveljen isosiskona, ja lasten kanssa muutenkin paljon työskennelleenä. (paraikaa paraikaa työssä lasten parissa...) Vaan mitä tietää mummo? "Eivät kaikki lapset tee ilkeyksiä. Se on vanhemmista kiinni, miten kasvattavat lapsensa." Selvä pyy. Mummolla on siis vahva Näkemys (Ehkäpä jopa, Simsalabim; Oikea vastaus!) lastenkasvatuksen kiperimpiin kysymyksiin!

Kuinka tehdään kilttejä lapsia? Kuinka lapsi vaikenee, hiljenee, mykistyy, nukahtaa, abrakadabra? Kasvatus on varmaan kinkkinen juttu! (ja juuri siinä kinkkisyydenpelossa en itse aio koskaan lukeutua kasvattajiin, vaan pelkästään kasvattamisenpohtijoihin) Ylistys äideille jälleen kerran! Mahtaa olla hankalaa tietää, milloin lapsi kasvaa kieroon, milloin suoraan kohti aurinkoa. Äidin täytyy olla varpaillaan ja sormillaan kokoajan, ja havannoida jos lapsensa varsi huojuu vinosti yläviistoon, tai kallistuu osteoporoottisesti selkä notkolleen niks naks. Äidinvaisto helpottanee niitä jotka vaistoavat äidillisillä vaistoillaan, mutta onneksi on saatavilla myös mustaa valkoisella. Saanen esitellä; Minun mummoni, Suuri oraakkeli joka tietää.