sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Suusupussa sopuun

On tässä vietelty hiljaiseloa. (Ja vähän täysvolyymiseloakin, totta puhuakseni.) Kahden naisen välillä vallitseva vaitonaisuus valtasi myös tietoteknisen ulottuvuuden, eli tässä tapauksessa tämän nimenomaisen Blogin, jonne yleensä puran sekä mykkäkoulun, että sotatantereen kuulumiset. Vaan tällä kertaa sanavarastoni ovi on pysynyt visusti lukittuna. (Sekä teoriassa että käytännössä, aikuisten oikeesti ja lapsellisen typerästi) Tiks kiinni.

"Kamalasti tavaraa tuolla sinun komerossa. Pitäisi kai ne järjestää? Minä voin järjestellä, jos sinä et halua..." mummo kakisti ensimmäiset sanansa päiviä kestäneen sanattomuuden jälkeen. Jokaista suustani tulevaa tavua painottaen, murisin: "Ne ovat minun tavaroitani. Älä koske niihin." En voi sietää asioihini puuttumista, tavaroideni ja jääkaapissa olevien ruokatarvikkeideni siirtelyä ja tutkiskelua, ja kaikensortin neuvomista mitä arkisimmissa asioissa. "En ole viisivuotias!" vastaan viimeisenä argumenttina ja painelen takaisin... noh, tarvinneeko edes mainita -oman huoneeni uumeniin. Sweet home my own roomie!

***   ***   ***   ***  

Koko yhteiselämämme ajan olen kokenut olevani kaikinpuolin liiallinen, tarpeistoineni ja tarpeineni. Jokainen minulle kuuluva esine on tiellä, väärässä paikassa tai vääränlainen. Pesen astiani väärin, pyykkään virheellisesti, imuroin ja elän ja hengitänkin kaiketi epäoikeaoppiseen rytmiin! Kun mummo mainitsee minun tavaroistani, ja minä otan nokkiini, en suinkaan suutu kyseessä olevan tavaran vuoksi. Ehei! Koko edellä mainittu konsepti muotoutuu päähäni sillä sekunnilla kun mummo alkaa nalkuttaa, ja alan nähdä punaista silmieni verkkokalvoilla: Taas olen Liikaa ja tiellä ja Vääränlainen! Siltä tuntuu. Minusta. Vaan entä mummo? En olekaan pohtinut asiaa...

Eräänä kauniina päivänä äiti sai minut ajattelemaan himpun verran uusiksi... "Mummo ajattelee sillä hetkellä kyseistä tavaraa, ei mitään sen suurempaa tai laajempaa." Voisko...? Oisko tosi...? Että mummo ei sittenkään tieten tahtoen halua supistaa olemassaoloani minimalistiseen tilaan, tai karkottaa minua katseelta piiloon, pois kuluttamasta ja olemasta olemassa.(!!!) Mitä jos se mummeli ihan oikeasti ajattelee vain ja ainoastaan sitä konkreettista esinettä sanoessaan: "Tämän voisi siirtää muualle"? Ehkä mummon neuvot eivät aina olekaan luettavissa: Sinut voisi siirtää muualle/muuttaa toiseksi/toisenlaiseksi...

Onko mahdollista, että minä, aktiivinen sanojen käyttelijä, todellinen lukutoukka ja kirjallisuuden rakastaja, olenkin tässä tapauksessa lukenut rivien välejä totaalisen väärin? Jospa asiat ovat joskus niin yksinkertaisia, miltä näyttää ja kuulostaa. (... ilman tarvetta syväanalyysijossittelulle, jota minä, journalistimaisella luonteellani tuppaan aktiivisesti vapaa-aikaharrastelemaan)

*** ***   ***   ***

Mummo on elänyt ikänsä yksin, omilla säännöillään ja rutiineillaan. En voi kuvitella millainen haaste tämä tilanne(lue=minä) onkaan mummon järjestätyneelle systeemille. Olemassaoloni on raskas painolasti, sen saatan aistia hänen epäluonnollisesta käytöksestään, stressaantuneisuudesta ja levottomasta olemuksesta. Mutta tosiasiassa en voi käsittää millaisessa paineessa hän elää päivittäin minun ollessani läsnä, mykkänä ja hyökkäysvalmiudessa. (vaikkakin vain psyykkisesti, omassa huoneessani suljetun oven takana) Asiaa oikein analysoidakseni: Varsin kunniakkaasti hän on selviytynyt toisen ihmisen läsnäolosta saman katon alla -ottaen huomioon vuosikymmenien yksineloajan! Pointsit mummolle! (Varovaiset sellaiset, ainakin toistaiseksi, kunnes seuraava maailmojen sota koittaa.)

"Toisaalta olet taakka, toisaalta pelastus," sanoi äiti. Ihmettelin suuresti tuota kommenttia, mutta aloin kuin aloinkin ajatella yhteiseloamme uudesta näkökulmasta. Sairasteleva, kuoleman läheisyydestä ja tuonpuoleisesta puhuva mummo saattaakin kaiken kärttyisyyden ja epätietoisuuden keskellä kokea minut turvaksi. Minä olen täällä, jos jotakin sattuu! -Vaikkakin edelleen, useimmiten visusti suljetun oveni takana. (Lisätietoja: Lue aiempi kappale.)

Shh. Hiljaa hyvä tulee. (Hyvä, parempi, paras...)