lauantai 28. toukokuuta 2011

Muutosvastarintaa

Oma sänky kullan kallis. Huokaisen levollisena päivänpäättymisen kunniaksi ja painan pääni untuvatyynyn syvyyksiin. Hommat hoidettu tältä päivältä. Rasti ruutuun, Kiitos kumarrus ja Hyvää yötä maailma! NukkuMatti on rakastajani, idolini ja kaikkien päiväfantasioideni kohde. Tulen luoksesi Honeyyyyy.... Juuri ennen vaipumista REMiä edeltävään horrokseen, tein kuitenkin kohtalokkaan virheen. Slurps. Nuolaisin ennen kuin tipahti. Alias= Unelmoin, ennen kuin tajusin todellisuuden olevan arkea harmaampaa.

Herätyyyyysss! Ruoka-aika! Tämän täytyy olla vitsi, onhan? Joohan? Rukoilen. Mummo on tassutellut keittiöön kello reikä reikä reikä reikä, ja huutelee nyt huoneeni oven läpi: "Syötkö kalapuikkoja?" Öö miten olis en? Miten olis nukkumaanmenoaika? Vastaan, että päivärytmiini ei kuulu lämmin ateria puolilta öin, ja BTW; Olen peiton alla puoliunessa. Mummo ottaa nokkiinsa, ja tuhahtaa kärttyisenä: "Saa kai sitä kysyä, herttinen sentään." Mutina jatkuu vielä hänen siirtyessään lieden äärelle, ja kuulen keittiöstä vaimeata seinille juttelua: "Minä syön silloin kun on nälkä. Ihmiset on olevinaan niin kauhean tarkkoja kellonajoista..." (Loppuun tuhahdus, paheksuva sellainen)

Syököön milloin syö, en minä sillä. En minä pahalla. Sillä minä vaan, että mummo ei voi hyvin, vaan pääasiassa pahoin. Vaikka vanha ihminen onkin, ja kärsii erinäisistä vanhuuden vaivoista, joita ei varsinaisesti ruokailutavoilla, lisäliikunnalla tai kuntoutuksella paranneta, hänellä olisi kaikki eväät voida paremmin. Jaa että kuinka ja miten? Ai että mitä minä parikymppinen tytönhupakko asiasta tiedän? Menen takuuseen, että pienillä elämäntapamuutoksilla on ratkaiseva vaikutus perusvointiin ja arjessa jaksamiseen. "Ihan ensiksi; oloasi voisi helpottaa säännölliset ruoka-ajat..." on minun ja äitini vakioargumentti, jonka mummo ohittaa paljonpuhuvalla päänpyöräytyksellä. "Minulla on jo rytmi niin sekaisin, ettei se korjaannu enää..." alkaa muutostenvastainen puolustuspuheenvuoro. (Ei sit. Oma on mahas, palleatyräs, keuhkos ja aivos...)

***   ***   ***   ***

Päivittäisestä, vatsakivut aiheuttavasta pulla-torttu-piirakka-välipalasta on tullut mummolle tabu, johon ei ole kajoamista. Samoin on käynyt niin kutsutuille lounaalle ja päivälliselle; Satunnaisesti nauttimansa lämmin ruoka käsittää leivän leikkeleellä(leikkele=lihaa=suosittelemaani proteiinia) ja maidossa keitettyä pottukolikkoa(Pinttynyt traditio vuodelta nakki). Joskus mummo keittää kattilallisen (lue=kattilallisen!) lihakeittoa itselleen kuin juhlan kunniaksi, ja nauttii kattilallisen(toistan: koko kattilallisen) päivässä. Ja syöminen kaikkinensa on hänelle suuri suoritus. Lihakeitto täytyy tuhota ennen kuin se vanhenee!

***   ***   ***   ***

Ulkopuolisten neuvot menevät mummon kuuloelimistä sisään ja ulos, koska hän on tottunut omaan (huom: huonoksi havaitsemaansa-) elämänrytmiin. Etenkin lähipiiriin kuuluvat kritisoijat ja beserwisserit (Lue=allekirjoittanut ja allekirjoittaneen äiti) voivat kertoa vinkkinsä keittiön seinille. (niille samoille, joille mummo kertoo omansa)

Miksi pitelemme kiinni terveyttä ja elämäniloa nakertavista syöjättäristä? Miksi sana, Muutos on verhoutunut viikatemiehen asuun? Tottumuksen turruttamina luulemme Pahoinvoinnin olevan sopuhinta nautinnosta, mutta todellisuudessa pahoinvointi on hinta, jonka maksamme vääristyneistä elämäntavoista.(lue=päiväfantasioiksi naamioituneista painajaisunista) Mummo-Casea pidempään katseltuani, saatan vain kysyä (itseltänikin): Miksi on niin vaikeaa haluta voida paremmin?