lauantai 21. toukokuuta 2011

Onnistumistodennäköisyyksiä

Olen polkemassa töistä kotiin, kun muistan mummon kauppaostokset. Mitä minun pitikään ostaa? Voi minua huolimatonta. Syyllisyydenpistos käy ihon alla, kuin hepatiittirokotus. Auts, aijai, ei enempää. Molemmissa tapauksissa kipu on perusteltua; terve syyllisyys on voimavara, ja rokotus turvana matkailijaripulilta. Taidan todellakin kärsiä huolimattomuussyndroomasta, jonka mummo itse, lääkärinvirattomuudessaan ja sairaanhoitajanpätevyydettömyydessään minulle diagnosoi harva se päivä.

"Kyllä meillä muuten menee hyvin, mutta Maria on niin huolimaton..." kuiskaili mummo äidilleni tämän käydessä kahvilla. (salakuuntelin oventakaa, ja puristin kynsiä nyrkin sisään. Kymmenen, yhdeksän, kahdeksan...) Äidin suututtamisen pelossa hän ei uskaltanut jatkaa listaa pidemmälle, kuten rohkenee tehdä minulle kiivastuessaan; Mariahan on lisäksi viitsimätön, saamaton, kiukkuinen, tuittupäinen, temperamenttinen... ja mikä pahinta; Ei ota neuvoja vastaan! (Avainargumentti, joka lopettaa ja aloittaa keskustelun, ja kaikuu viimeisinä sanoina jokaisen väittelyn loppuhuipennuksena)

***   ***  ***   ***   ***   ***

Tällä kertaa huolimattomuuteni kolahti myös omaan tajuntaani. Mummo oli kuin olikin oikeassa. Damn! Piti nöyrtyä utelemaan ostoslistaa vielä kertaalleen: Mitä minun piti tuoda Prismasta? Unohdin. Sorry. Mummo köhii ja kakoo limaa kurkunpäästä vastatessaan luuriin, heräili juuri viidentunnin aamu-uniltaan. (Sori kun herätin, mut oisko jo aikakin kömpiä peiton alta maailmaan...?)

Vakiotuotteiden litania liukuu korvaani kuin sanat sanelukoneesta: "Yksi maito, edamerin kevytjuustoa 6%, Oululaisen 700g ruislimppu, muista: 700g JA RUISTA! Ei sitä sekaleipää!" hän painottaa, kuin ei muistaisi minun kiikuttaneen jo kyllästymiseen asti sitä samaa rutiinileipää kotiin, ihan hela veckan. Liioitellun ärtyneesti vastaan JOOTIEDÄNMITÄMUUTA? Toivon saavani listan ja sillä sipuli, mutta mummon monologi jatkuu vatsavaivojen tarkoilla analyyseilla, ja äskettäin nautitun kahvikupillisen aiheuttamilla närästysoireilla. "No tuonko Rennieeee?" kysyn aionsulkeanytpuhelimen -äänensävyllä. (Huomioi: Olen parissa kuukaudessa suorittanut lääkeasiantuntijan pätevyyden)

***   ***   ***   ***

Saan kuulla kokoillanelokuvan mittaan pitkitetyn, ja mitä pitkäpiimäisimmän vastauspuheenvuoron Rennietä koskien. "No voisithan sinä tuoda. Se on sellainen 50 tabletin pakkaus, missä on violetin värinen... Et sinä varmaan sitä löydä, osaatkohan ostaa... No, voi että.. miten minä nyt selitän.. Et vaan tuo sitä sinistä pakkausta, siinä on liikaa kerrallaan... vaikka eiväthän ne vanhene... Tai ehkä haen sen itse sitten kun jaksan. Joo, unohda koko juttu! Ettet vaan tuo väärää." Okke, ei siinä sitten mitään. Mikäpä minä olen kommentoimaan kokemukseen perustuvaa faktatietoa tyttärentyttären uusavuttomuudesta? Asia on kuin onkin sillä sipuli. Ei Rennietä. Ei helpotusta kipuihin. Ei turhaa riskinottoa vääriä valintoja tekevän lapsenlapsen suhteen.

***   ***   ***   ***   ***   ***

Poljen kotiin sovittujen ostosten kanssa (Lue: Ei siis Rennietä. Ja Huom: Äärimmäisen RUKIISTA oululaisen limppua). Rättiväsyneenä pitkästä aamuvuorosta, ajatukset omassa sängyssä ja unimaailman hattarapilvessä, lasken ostoskassin keittiönpöydälle ja laahustan iltapesupisulle. "Käytitkö S-korttia? Ihan oikean leivän olet tuonut! Kiitos. Paljonkos nämä teki yhteensä?" hän raportoi tsekattuaan tuliaiset. Syyllisyys karisee sydämeltä, ja tilalle kohoaa jylhä ylpeyden tunne. Osasin! Tadaa! Tämä nainen SUORIUTUI jälleen kerran kunnialla ruokaostosmittelöstä. Kaikki oikein, rastit ruutuun ja pisteet kotiin!

Nyt kun onnistuin korvaamaan aiempia huolimattomuudenhäivähdyksiä yhdellä spektakulaarisella uroteolla, saatan odottaa ensi kerralla astetta suurempaa haastetta suoritettavaksi. (Nimeän sen alustavasti The Rennie -challengeksi) Ja ehkä pikku hiljaa, teko teolta, sana sanalta ja suoritus suoritukselta mummo huomaa kasvukäyräni nousseen sitten esikouluaikojen. Maria kaksikymmentäkaksivee onkin aikuinen ihminen!