perjantai 10. kesäkuuta 2011

Tavaraa, ei sen kummempaa!

Mummo tipahti tuolilta. Tuoli meni rikki, parkettiin tuli kolhu, ja pirskaloituipa siinä samalla muutakin. Saa vetää henkeä; Nou hätä! Ei mennyt murskaksi kallot tai kylkiluut, ei tullut mustelmanpuolikkaita, eikä vapinatutinashokkireaktioita. Loppu hyvin, kaikki hyvin? Niinhän te luulottelette, hyväuskoiset. Mutta tässä tulee pommi. Pidätä hengistystä: Yes hätä! Mummon maailma meni tuhannen pirskatin päreiksi!

***   ***   ***   ***

Jos elämä on tavara ja tavara on elämä, niin tavaran rikkoontuessa elämä joutuu oheiskärsijäksi. Voi raukkaa, Elämää, joka saa ylleen kihisevää vihanpitoa ja ärräpäiden tsunameita jokaisesta ilmansuunnasta, kaikilta huulellisilta, ja huulettomiltakin. "Katso nyt tuota tuolia, jalka poikki. Se oli hyvä tuoli," suree mummo tippa linssissä. Kiivastun, koska menen hämilleni mummon elämänkatsomuksen (lue=tavarankatsomuksen) omituisuuksista. "Haloo, se on vaan tuoli! Sinä säilyit ehjänä, se on tärkeintä!" huudahdan retorisesti, mutta odotan vastausta. Eikö olekin tärkeintä? Eikö? Häh? Mitä mieltä?

Myötätunnon virrat vellovat kohteesta kohteeseen, Aasta Beehen, ihmiseltä tuolille ja takaisin. Katson mykistyneenä mummoa, joka hartain elein asettaa arvoesineeksi luokittelemansa pallin takannurkalle ylösalaisin. (Huomio: Jokainen tavara on tässä taloudessa arvoesine, koska Aika tavaran nauttii.) Siinä se puolijalkainen jakkara odottaa nyt hautajaissaattuetta ja suruvirsiä, tai vaihtoehtoisesti elämänuskonsa menettänyttä emäntäänsä työkalupakin kera. Fix me, Take me, Love me!

Otan osaa omalla tavallani. En murehdi jakkaraa, vaan mummoa. Tunnen vahvaa myötäeloa yksinäistä eläkeläistä kohtaan, joka elää samalla aaltopituudella tavaroidensa kanssa. (Lisäys: Vain tavaroiden kanssa.) Ainoastaan mistään mitään ymmärtämätön tavara ymmärtävää mummon ajatuksenjuoksua, niin kovasti kuin me inhimilliset läsnäolijatkin yritämme. Vastavuoroisesti mummo ymmärtää tavaran päälle. On suorastaan häkellyttävää huomata niinkin erilaisten yksilöiden välillä vallitseva harmoninen suhde; toinen vain olla möllöttää ja toinen rakastaa sydämensä pohjasta asti. Onko museoesineen arvo korkeampi kuin ihmisen? Sitä minä vaan mietin.

***   ***   ***   ***   ***   ***