sunnuntai 21. elokuuta 2011

Itsepetosta itsehoidolla

Mummo käväisi verikokeissa. Keväällä alkunsa saanut silmäleikkausoperaatio lähestyy päätepistettään, ja edessä odottaa enää lopullinen leikkaus. Irronnutta verkkokalvoa paikallaan pitänyt kaasu tai neste tai mikälienee lima poistetaan putkia pitkin ylös ja ulos, minkä jälkeen silmä on kuin entisen veroinen. Suunnilleen näin tulee tapahtumaan jotakuinkin kuukauden kuluttua. -Se on vain ajan kysymys, mummo lausui miltei juhlallisesti saatuaan ennakkotiedon leikkauksesta. (Tässä vaiheessa koen tarpeelliseksi pahoitella mahdollisia asiavirheitä, sillä en tiedä tuon taivaallista silmälääketieteen termistöstä.)

Mummo tuli terkkarista kotiin ja venäytti itsensä sohvalle huilaamaan. -Päätin lopettaa yhden särkylääkkeen käytön, kun ei se tuntunut hyvältä, hän huikkasi tuoreimmat kuulumiset. Jaahas jaahas, että omatoimista itsehoitoa, hyvältä kuulostaa. Siinä hän sitten pötkötti, mahakipuisena ja päänsärkyä valitellen, kun kivut vienyt särkylääke oli heivattu pois lääkelistalta. Kivuttomuus ei ilmeisesti ollut tarpeeksi hyvä olo, tai sitten mummo koki kolmen eri lääkkeen olevan liikaa yhdelle ihmiselle.

-Tässä joutuu itse hoitamaan itseään enemmän kuin mitkään lääkärit, hän huokaisi voipuneella äänellä. Hämmästyin kommenttia, enkä osannut kommentoida takaisin. En ole pannut merkille kovinkaan merkittäviä hoitotoimenpiteitä, joita mummo olisi suorittanut paremman olotilan saavuttamiseksi. Päinvastoin! Kuin lääkärin, minun ja äidin hyväätarkoittavia ohjeita uhmaten, hän syö mitä syö (alias:syö itsensä sairaaksi) ihan milloin tahansa(lue: pääasiassa iltaöisin), rehkii puutarhassa niska limassa yhden päivän ajan, ja seuraavan päivän makaa sängyssä kykynemättä liikkumaan edes keittiöön.(Huomio:  jääkaapille-liikkumis-kyvyttömyys on yksi harvoista itsehoidon positiivisista seurauksista.)

Lääkäri olisi suositellut kaikkien lääkitysten jatkamista, samoin kuin ruokavalion fiksausta uuteen kondikseen, ja painon pudottamista vähintään kymmenellä kilolla ensi kesään mennessä. Mummo lienee nyökytellyt hyväksyvännäköisenä, kuin olisi yhtä mieltä lekurisedän kanssa tarpeellisista elämäntapamuutoksista. Mutta samalla hetkellä kun ovi pamahti kiinni selkänsä takana, hän keikautti takkinsa nurin päin ja haistatteli mielessään näsäviisaalle lääkärille. Kyllä ihminen itse tietää parhaiten oman olonsa, ja olonkohennuskeinonsa! saattoi joku odotushuoneessa istuskeleva kuulla mummon motkottavan.

***   ***   ***   ***   ***

Itse kunkin olisi ajoittain syytä kyseenalaistaa pinttyneiden tottumustensa syitä ja seurauksia. Mistä väsymys johtuu? Entä kipu? Ahdistus? Masennus tai levottomuus? Voisinko itse tehdä asialle jotain, vai onko syytä poiketa terkkarin juttusille? Monesti itse pystyy hoitamaan itseään parempaa olotilaa kohti, tai ainakin vähän matkaa sinnepäin, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Ihmisen suurimpana ongelmana on tunnistaa se maaginen piste, jossa seinä kohoaa eteen, eikä matka jatku ilman ulkopuolista apua. Harmaasta kivestä ei ole tarkoituskaan päästä läpi, eivätkä sisu ja voima ole minkäänlainen ihmisen mitta.

Heikkouden myöntäminen on hankalinta kaikista, ja kipeäähän se tekee kuin tikarilla taottaisiin. Auuuuuuts! Mutta sen jälkeen helpottaa, sen vannon ja vakuutan kautta kivisimmän kannon ja harmaimman kiven. Kokemuksen rintaäänellä minä, ainavalmis 24/7tavoitettavissaoleva Supersankarinainen voin kertoa, että joskus tekee himskutin hyvää romahtaa maahan, jotta voisi jatkaa pilvienkurkottelua uudelta pohjalta. Kerran jos toisenkin joutui tämäkin itsenäinen 2000-luvun feministinainen nöyrtymään, ja sanomaan ääneen: -Äiti, auta. Ja apu tuli.