perjantai 30. syyskuuta 2011

Avainasioita

Merenrantakaupungit ovat ihmeellisiä paikkoja. Meren läheisyys tyynnyttää mielen ja tarjoaa rajattomasti mahdollisuuksia vapaa-ajan viettoon. Aaltojen kohina ja lokkien kirkuna ovat kuin meditaatiomusiikkia korville. Auringon viimeisten säteiden piirtyessä veden pintaan suusta putkahtaa ilmoille spontaani huokaus: Vau. 

"Aurinko, meri ja Scotch Egg - Muuta ei ihminen tarvitse."
-Kaupan kassasetä

Scotch egg = makkaralihaan kääritty kovaksi keitetty perinnemuna
(Kuvassa yllä. Alla tuplapakkaus sianlihamuffinsseja)


***   ***   ***   ***

Bournemouthin väestö on jakautunut kahteen osaan. Rantaviivaa tampatessani ohitan pieniä vuokramökkejä (neliömetri kertaa kaksi) joiden edessä istuu eläkeläisiä vieri vieressä raidallisissa rantatuoleissaan. Vanhuuden päivistään nauttivat pariskunnat keittävät kahvetta trangialla, rojahtavat tuoliinsa verkkaisin liikkein ja avaavat päivän lehden levollisin mielin. Nuorisojoukko remuaa ohitse uimahousuissaan. Vanhukset nostavat aurinkolasejaan ja tervehtivät näitä iloisesti. (Lue: tervehtivät näitä iloisesti. Älä siis lue: Mulkaisevat näitä vihamielisesti.)

Yliopistonuoret hallitsevat rannan toista puoliskoa. He pelaavat lentopalloa, heittelevät frisbeetä ja nautiskelevat picnic-eväitään ensirakkauksiensa kainaloissa. Ja pitävät meteliä. Kyllä, he antavat itsensä näkyä ja kuulua. 17 000 oppilasta käsittävä Yliopisto näyttäisi kokoontuneen rannalle aurinkoa palvomaan, ihan koko sakki jokaista nenää ja nuppia myöten. Meno on sen mukainen, mutta ilmiselvästi, ja kaikesta päätellen saakin olla. Kukaan ei kiellä tai motkota, mätkätä tai saarnaa. Mitä kummaa?

Mummot ja papat tarkkailevat nuorten touhuja hymyillen, ketkä omien tupiensa edustoilla ketkä rantakahviloiden terasseilla. He vaihtavat sanan tai kaksi, hörppäävät tassilta teetä ja viittovat merelle päin kuin muistellen menneitä aikoja. -Katsos, tuolla on kalastajavene, tokaisi eräs mies vaimolleen lyhyesti. Mitäs sitten? kysyisi joku. Sehän on vain kalastajavene. Tuolla iäkkäällä pariskunnalla taisi olla yhteinen salaisuus, kalastajavenemuisto, jonka henkiin herättämiseksi tarvittiin vain yksi sana. Key word.

Meillä nuorilla on paljon opittavaa vanhemmiltamme ja vanhempiemme vanhemmilta. Olen usein ihmetellyt vanhoja pariskuntia, jotka ovat olleet yhdessä kokonaisen ihmisiä(isyyde)n. Minun näkökulmastani katsottuna: aivan liian kauan. Kuten minun mummo ja pappa. Kysyin kerran miten he ovat jaksaneet katsella toisiaan niin pitkään, täydet 60 vuotta! Mummo nauroi ja pappa vastasi:

Yhteisymmärryksellä, pelkällä yhteisymmärryksellä.

***   ***   ***   ***   ***

Bournemouthiin on rantautunut kaksi ääripään sukupolvea. Nuoriso aloittelee täällä uraansa, perustaa ehkä perheen, suunnittelee omaa elämäänsä ja tulevaisuutta. Vanhusväestö on löytänyt rauhallisen paikan elämänsä loppuvuosille. Niin kummalliselta kuin kuulostaakin, tämä kaupunki on prikulleen tasapainossa kahden ääripään välillä.

Ristiriidan hetkellä muista pappani sanat: Yhteisymmärrys on avainsana