torstai 15. syyskuuta 2011

Lähtökuopissa

Historian tuulet puhaltavat ikkunasta sisään. Ne havisuttavat sälekaihdinten muodostamaa lehdistöä tuplalasien välissä, ja hulmuttelevat tottunein ottein lattiaa luuttuavien sivuverhojen liepeitä. Vedän villasukat jalkaan ja ajattelen vähän elämää. (Huomaa: Ajattelen mieluusti vain hyvin pieniä ja yksinkertaisia asioita)

Käänteentekevät hetket ovat siis käsillä. Jätän taakseni entisen elämänvaiheen ja lähden opiskelemaan Englantiin. Mummo sopeutuu vallitseviin olosuhteisiin taitonsa mukaan, mikä lienee aikaavievä prosessi kaltaiselleen pitkänlinjan rutiinieläjälle. Hänen kannaltaan on valitettavaa, että minä en osaa jämähtää paikoilleni. Tulin, asetuin, elin, autoin ja touhusin aikani kunnes aika tuli täyteen. Kiitos Ole hyvä ja Hyvästit.  Nykynainen on Duracell-pupu, jonka pomput suuntaavat eteenpäin. Vain eteenpäin.

Life is in chapters- Elämä kulkee jaksoissa.  

Monenlaisia jaksoja on tullutkin käytyä läpi, elämässä, nuoruudessa. Voi huh hurjaa! Naisen elämään mahtuu triljoonia murroskausia ja taitekohtia. Sitä ehtii aloittaa, läpikoluta ja lopettaa lukemattomia erilaisia perioodeja, jotka vaikuttavat toinen toisiinsa, kulkevat limittäin ja lomittain ja johdattavat vaivihkaa uusien tuulien syleilyyn. Jotkut elämänvaiheet jatkuvat pitkään(jotkut aivan tolkuttaman pitkään!) miltei alkuperäisessä muodossaan. Toiset törmäävät seinään ennen kuin pääsevät kiitoradalle. Niin se muuttuu, elämä, sivu sivulta ja lehti lehdeltä.  

Ding, on aika kääntää sivua. Nyt me aloitamme.

***   ***   ***   ***   ***

Suljen silmäni ja näen mielessäni kiitoradan. Ryanairin kone ponnistaa vauhtia asfaltista ja ponkaisee taivaan tuuliin. Viiiuuuh! Olen kärpänen katonrajassa (tässä tapauksessa koneen siivellä) ja kurkistan sisään pyöryläisestä ikkunasta.


Katsos kummaa! Ketkäs ne siellä koneessa istuvatkaan? Kaksikymppinen maailmanmatkaaja yhdessä nelikymppisen viro-ruotsi-akselin reissaajan kanssa(jotka nekin reissut voinee laskea yhden käden sormilla)! Jälkimmäinen tuijottaa visusti oman mielensä syvyyksiin silmät suljettuina ja toinen maanittelee pelostajäykistynyttä matkatoveria kurkistamaan helmeilevän pilvimeren suuntaan. Äiti katso! Me ollaan nyt ilmassa! 

Tytär ja äiti, Maria ja Maarit ne siellä matkaavat Englantiin. (Huomaa: Taptuma realisoituu tulevana lauantaina) Ensiksimainittu tyrkyttää jälkimmäiseksimainitulle purukumia ja kutsuu lentoemäntää tuomaan tälle lasillisen punaviiniä. Äiti on ekaa kertaa koneessa, kuuluu pahoittelevansävyinen viesti. Lontoossa tytär pyörähtää maailman suurimman maailmanpyörän matkassa kierroksen jos toisenkin, ja samalla korkeanpaikankammoinen äiti jää kulmakuppilaan näpertämään fish&chipsejään. Osaisin tehdä itse parempia, miettii mielessään.

***       ***       ***       ***

Täydellinen sekametelisoppa on valmis jos kuvioon heitetään mummo mukaan. Tarkennettakoon, että mummo ei suin surminkaan lähtisi matkalle mukaan, mutta hänellä on kuitenkin maailmanmatkailusta vakaat mielipiteet. Sota-ajalla syntyneelle traditiomummolle maailma tarkoittaa tv-ruudulle ilmestyvää lohdutonta kuvaa Mogadishusta ja naapurin ikkunan takana näkyvää elämänmenoa. Hän ei voi ymmärtää ulkomaille lähdön vakavampaa puolta ja kansainvälisyyden merkitystä 2000-lukuisessa maailmassa.


Routa porsaan kotiin ajaa. Ajatus pyörii mummon huulilla hänen yrittäessään ilmaista näkemyksensä matkanteosta ja lähtemisestä merta edemmäs kalaan. Sanavalmiina muinaisajan kasvattina mummo osaa muotoilla sanansa tyylipuhtaaseen muotoon: Pääseehän sieltä takaisin jos ei pärjää.

Hyvää matkaa kirvesvartta!