lauantai 10. syyskuuta 2011

Kukkaiskommunikaatiota

"Ota tästä ilmaisia kevätliljan taimia. Annamme ne pois!" Kyltti seisoo tienpientareella omakotitalon edustalla, ja saa minut pysäyttämän pyöräni ja tutkimaan lähemmin yllättävää ilmaistarjontaa. Totta se on! Ystävällinen talon asukas on laittanut jakoon ylimääräiset kasvintaimensa ja päättänyt ilahduttaa naapuruston puutarhaihmisiä villillä tempauksellaan. On asiallista mainita, että minä en ole kasvi-ihminen henkeen enkä vereen, vaikka äiti kovasti haluaisikin perehdyttää minut idätyksen ja kotikasvatuksen saloihin. Olen 1989-vuoden synnynnäinen ja modernin aikakauden kasvatti, joka hakeutuu sisäsiistien töiden ja valmiiksikasvatettujen versojen (Lue: muoviversioiden) pariin. Mutta voisi kai sitä yhden ilmaisen liljanpoikasen napata mukaan...

Kurottaudun liljarykelmän puoleen, kunnes hetken mielijohteesta kohotan katseeni ylöspäin. Taimien vierellä seisoo postilaatikko, ja sen kyljessä kaksinumeroinen lukema: 10! Lasken yksi plus yksi, vaikka väsymyksen kourissa lyhyenkin matematiikan haasteet ovat kuin siansaksaa sinivalaalle. Tajuan kuitenkin sen verran, että 1) Olen kotikadullani ja 2) Asun mummoni kanssa talossa numerossa kymmenen. Me siis jaamme naapureille ilmaisia kukkia! Alkuinnostus lopahtaa ja tekee mieli vetää huppu yli otsan. Hävettää, naurattaa ja itkettää samanaikaisesti. Lienevät saman tunnetilan eri ilmenemismuotoja?

***   ***   ***   ***   ***

En tiedä miksi mutta idea taimienjakamisesta ei tuntunutkaan enää niin loistokkaalta. En halua olla osallisena tapahtumassa, josta minulle ei ole kerrottu sanallakaan ja jonka teemoista ja aihepiireistä minulla ei ole minkääntason tietoa! Pahinta kaikista olisi, jos naapurit tulisivat keskustelemaan asiasta, kiittämään tai vihjailemaan että teillähän on hauskoja ideoita mummon kanssa. Te annatte taimia pois! Ikään kuin olisimme yksissä tuumin suunnitellet ja ideoineet tapausta toteutettavaksi ja sitten julistaneet tulokset kaikkien nähtäväksi. Ei, ei, pois sellainen minusta, naapurusto(yli)ystävällisyys ja viherpiipertely yhdessä mummon kanssa! Suunnittelin jopa pimpauttavani naapureiden ovikelloja välittääkseni heille merkittävän ilmoitusasian: Tämä oli sitten mummon idea.

Itse asiahan oli kertakaikkisen hyväätarkoittava ja piristävä poikkeus muuten niin jämähtäneeksi muuttuneessa naapurustoilmapiirissä. Kukapa nyt tarkoittaisi mitään pahaa jakaessaan omastaan muille? (Poikkeus vahvistaa säännön: Myrkkymakkaroita koirille syöttäneillä ihmisillä(lue: Iltalehti ja Iltasanomat loppukesältä) ei toki ollut yhtä puhtaat jauhot pussissa kuin keltaliljoja jakavalla mummollani.)

Miksi siis koin edelläkuvatunkaltaisen shokkireaktion nähtyäni keltaliljojen ilmaisjakoa mainostavan kyltin oman pihamme sisäänkäynnin luona? Vastaus kysymykseeni: Koska mummoni on sen tyylilajin mummo, joka ei anna mitään ilman vastalahjaa, eikä ota mitään vastaan ilman kiitollisuuden raskasta velkataakkaa. Hän tietää naapureiden elämästä enemmän kuin nämä itse, mutta ei kuuna päivänä haluaisi kutsua heitä kotiovien sisäpuolelle. Ja nyt mummo jakaa ilmaisia keltaliljan taimia tienposkessa! Jo on aikoihin eletty!

Shokeerauduin, koska en voinut uskoa tapahtunutta todeksi.