keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Mummoverta suonissa!

Toivotan syksyn tervetulleeksi ja avaan käsivarteni hyytävään halaukseen. Lokakuu lähestyy talvisempaa puoliskoaan, mutta tämä Suomi-neito ei jää ajassa jälkeen. Lapaset (tosin läpälliset sellaiset, jotka muuttuvat sormikkaiksi yhdellä napinavauksella), kaulaliina (Toistan: Liina. Ei mikään turkkilainen sifonkihuivi) ja papukaijalankasäärystimet ovat olleet vakiovarustukseni jo viimeisen kuukauden ajan. Lisähuomautus: Kyseisen lankakerän väri syöksyi verkkokalvoilleni Prisman lankaosastolla, mikä puolestaan syöksi minut neulojahirmu-äidin luokse vetoomukseni kanssa. Voitko neuloa mulle säärystimet? 

Saan osakseni pitkiä katseita t-paidoissaan hikoilevilta paikallisilta, jotka kiirehtivät viettämään iltapäivää rannalle töiden ja koulupäivien jälkeen. Hyvänen aika, minä olen Suomesta! Minua saa paleltaa! Onko tässä joku paradoksi? kysyn itseltäni ja vastaan kieltävästi. Ystäväni nauravat minulle, talvitytölle. Sanovat: Hello wintergirl! Kysyvät: Miten sinua voi paleltaa? Sinähän olet Suomesta!

***   ***   ***   ***   ***

Sain itseni lähtemään kävelylenkille pitkällisen aamu-urakoinnin jälkeen. (Ai että mikä urakointi? ai että tämä vaatii selitystä?) No. En varsinaisesti rehkinyt, tai suorittanut fyysistä hikoilua vaativaa työrupeamaa, vaan näpytin muutaman esseen alkulauseet Wordiin. Mikä sankariteko! Sain itseni uskomaan, että koulutyöt ovat hyvällä mallilla, kun yksikään paperi ei ammota tyhjyyttään. Päätin siis palkita itseni ruhtinaallisella ja täyspäiväisellä tyhjänpäitenpalloilulla. (Huom. Palloilulla en tässä yhteydessä viittaa joukkuelajien harastamiseen tai vapaa-ajan kuluttamiseen pallovenyttelytunnilla)

Nojasin etuviistoon ja lähdin voitokkaaseen taistoon vaakatasoista tuulenpuhuria vastaan. Hiukset lensivät putkena perässäni, posket kipristelivät kuin talvipakkasella ja minä valloitin Everestiä. Keskustassa minihameisiin ja ballerinoihin sonnustautunut teinityttökomppania katsoi minua, eskimoa, pitkään ja hartaasti. Luulivat minun olevan eksyksissä.  

Missä pohjoisnapa?

***   ***   ***   ***   ***   ***

Mietiskelin vähän verenkiertoa ja ruumiinlämpöä, ihmisen anatomiaa ja kudoskerrosten lämmöneristysmekanismia siinä kävellessäni. Miksi joku tarkenee ja toinen ei? Onko kylmä veri geenien, kasvatuksen vai elämänkokemusten tulosta? Olin huolissani t-paitaväen terveydentilasta. Vilustuvat vielä poloiset, hölmöt, kun eivät tajua pelastaa itseän ajoissa. (Mainittakoon, että minä en kuunaan käyttäisi pyöräilykypärää, voi miten typerältä se näyttäisi päässäni, enkä lopettaisi kahvin juontia, vaikka sen todistettaisiin kasvattavan syöpäsoluja sisälläni kunnes olen läpimätä ja homeessa kuin perheemme entinen koti) Hetkellisesti koin olevani väärässä paikassa väärään aikaa, talvinainen kesämaassa.

Ulkopuolisuudentunne korjaantui kuitenkin paikallisen ruokakaupan juusto-osastolla. Punnitsin juuri kevytversion ja äärettömän kevyen version hyötyhaittasuhteita, kun viereeni pöllähti kaksi mummoa.  
"Look what this girl is buying!" köyryselkäisempi visersi alapuolellani. (Suom. Katsos mitä tämä tyttö aikoo ostaa!) Minulla oli kädessäni se ärsyttävän kevyt versio, jonka olin kyllä aikeissa vaihtaa terveellisempään ja maukkaampaan täysrasvaiseen.

 Otan täyden vastuun sanoista, jotka sanon nyt täydestä sydämestäni: Rasvattomuusbuumi on puppua! Hullutus levisi maailmalle jota kuinkin 10 vuotta sitten, tatuoitui ihonpintaan, eikä lähde kokonaan pois edes juuriharjalla! ARGH! Irrottaudu ja pelasta itsesi vielä jos voit.

***   ***   ***

Mummelit tulivat kylkeeni kiinni ja kurkistivat ylöspäin, tarkemmin sanottuna 173 senttimetrin korkuisen varteni huipulle.  "This is why we are fat and you are not (Tämä selittää miksi me olemme lihavia ja sinä et ole)" he nauroivat. Toistan: Nauroivat. Tarkoitan: Tekivät asiasta huumoria, hupijutun, vitsin, joka naurattaa ja saa iloiseksi. Ei siis tarkoita: vakava asia, korjattava ja paikattava virhe joka on kiireesti korjattava.

Juttelimme aikamme ravitsemusasioista ja vannoin lujasti rasvaisten juustojen nimeen. "Rasvattomuus on pötypuhetta!" sanoin painokkaasti ja kannustin mummoja pitämään leivos- ja keksiostoksensa koreissaan. Mummelit nauroivat (toistan itseäni mutta niin tekivät mummotkin) ja sanoivat olevansa samaa mieltä. Elämästä täytyy nauttia! Toinen jatkoi rasvan tarpeellisuudesta: "Kun syö rasvaa, ei palele!" Hätkähdin. Oliko se tarkoitettu minulle? Vitsailiko mummeli lämpökerrastostani?


Huoahdin helpotuksesta kun asustukseni jäi huomiotta ja jutustelu jatkui aina sokerileivonnaisista lapsuuden joulunviettoperinteisiin ja viinilaatuihin asti (ei sillä että tietäisin paljoakaan viimeisestä). Lopuksi toivotimme toisillemme hyvää päivänjatkoa, minkä jälkeen mummot lähtivät tutkailemaan viiniosaston antia. Juuri ennen heidän kotoamistaan hyllyjen väliin tein erään merkittävän havainnoin.

Mummoilla oli yllään toppatakit ja jaloissaan pakkasen kestävät lämpösaapikkaat.