keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Pikapostia brittiläisittäin

Jännittäviä asioita tapahtuu. Paistinpannukatastrofi (Lue teksti; Elämää läpi sormien, 10.10.2011) on enää haikea muisto menneisyydessä, sillä lapset (lue: 2 brittiläistä kämppätoveriani) kyllästyivät leikkimiseen ilman vastustajaa.(lue:minua) En jaksanut lähteä mukaan pelleilyyn, vaan päätin vastedes pestä, kuivata ja siirtää paistinpannuni omaan lukittuun kaappiini jokaisen käyttökerran jälkeen. Tiedän, olen ilkeä täti, maailman huonoin lastenvahti, joka vie lelut lukkojen taakse. Sori kaverit! Tätä nälkäistä naista ei paljon naurata, kun hän löytää tiskinsä likaisina milloin mistäkin alkaessaan laittaa ruokaa. Se on Over now! Kuuden naisen valtakuntaan on laskeutunut rauhan aika--tai vaihtoehtoisesti: antisosiaalisuuden kulta-kausi.

Minulla ei ole hätää. No worries! Olen varsin pätevä puhumattomuuden haastavalla alalla. (Lue elämänvaiheestani mummoni kanssa. Tekstit: Tammikuu 2011 -13.9.2011) Liki yhdeksänkuukautisen vaiteliaisuuskoulutuksen jälkeen luulin jo valmistuneeni opinahjosta nimeltään Mykkäkoulu ja edistyneeni aavistuksen verran ylemmälle koulutustasolle. (Paperien mukaan opiskelen Yliopistossa.) Olosuhteet pakottavat kuitenkin ottamaan takapakkia. Palaan koulun penkille kuulemaan josko lehtori Mykkyydellä olisi vielä jotakin opetettavaa.  

Voisinko kenties jatkaa uraani mykkyyskouluttajaksi asti!?

****    ****   ****    ****

Luulotteluni kumoutuvat yksi toisensa jälkeen. Luulin nimittäin myös leikkimisen loppuneen lopullisesti ja asuinkavereidenkin kypsyneen lopulta yliopistomaailman vaatimuksiin. Otaksuin, että aiempi tapaus liittyi vain humalapäiseen sekoiluun ja perjantai-iltaiseen irrotteluun kavereiden kanssa. "Hyvä idea! Tumpataan röökit ton ulkomaalaisen opiskelijan paistinpannuun! Hyvä läppä hei Dude!" Pystyin sulattamaan asian silkalla välinpitämättömyydellä, joka edesauttoi pilailuinnostuksen laantumista. Kukapa sitä haluaisi yksinään leikkiä? (Viereisen kuvan yksikseenleikkijä on harvinainen rajatapaus-borderline case)
                                                                          
***   ***   ***   ***


Kerroin siis jännittävien aikojen olevan käsillä. Nyt odotatte maailmanluokan paljastuksia, kuten: "Olen alkanut uskoa Maya-intiaanien ennustukseen 21.12.2012 koittavasta maailmanlopusta" tai "Tapasin poppamiehen, joka antoi minulle ikuisen elämän eliksiiriä." No. Jotain vastaavaa on tosiaankin tapahtunut. Nimittäin Katoamistemppu järjestysnumerolla 2. Minun postini on viety!


Lähdin tänään, viikon ainoana vapaapäivänä virkistämään mieltäni rantaan, koska ilma oli uuskesäinen ja yllätysaurinkoinen. (=myrskypäivien jälkeen tuli uusi kesä ja yllättävä aurinko) Päätin samalla kurkistaa postilokeroon (joka on yhteinen taloutemme kuudelle naiselle), josko minulle olisi kirjettä kotiväeltä. Ja olihan siellä! Kukallinen pikku kirjekuori mummolta! Tuli tippa linssiin. Luin mummon haparoivilla kirjaimilla kirjoitetun osoitteeni ja postileiman jossa luki "Suomi Finland." Oih. Päätin kuitenkin malttaa uteliaisuuteni. (ja pelkonikin; Mitä se mummo kirjoittaa? Pahoitteleeko mahdollisesti meidän yhteiselon hankaluutta? Ehkäpä pyytää anteeksi ja saa minut samalla tuntemaan, että minun jos jonkun pitäisi pyytää anteeksi?) Huulilleni jäi kuitenkin hymy jättäessäni kirjeen lokeroon odottamaan paluutani ulkoa auringosta. Olipa sisältö kipeää tai kepeää, haluan palavasti lukea mummon viestin.

(<--äidin kortti löysi tiensä perille. <3 Haaveeksi jäi mummon posti.)

***   ***   ***   ***   ***

I AM BACK. Palasin lenkiltä liian myöhään. Posti oli kadonnut! Mietintämyssy päähän. Kukaan muu ei pääse lokeroomme, kuin minä ja viisi muuta. Nobody else. Olin poissa pari tuntia ja sillä aikaa mummon kirje katosi pieruna Saharaan. Puff. Arvoitukseksi jäi mitä mummolla oli sanottavaa. Ja huomionarvoista on se, että tällä kertaa suostuisin vaikka maksamaan siitä että saisin kirjeen käsiini ja pääsisin jakamaan ajatuksia juuri mummon, parhaimman mykkäkoulutoverini kanssa.

















Taidanpa avata suuni täällä huopatossutehtaalla selvittääkseni asian. Paperilappueskustelut ilmoitustaululla eivät edistä aikuisihmisten keskinäistä yhteiseloa ainakaan positiiviseen suuntaan. Kihisen täällä sentasoisesta kiukusta että mitkään maailman jeesusteipit eivät enää pitelisi huuliani yhdessä!

(Kirjeen) Varastaminenhan on, voi jestas!, mitä synnillisin rikkomus, jos ei nyt aivan kymmentä käskyä ja Jumalaa, niin kirjeen omistajan henkilökohtaista koskemattomuutta vastaan! ÄRGH!


Johtopäätös on tämä:  Äärimmäiset tunteet ja pitkät välimatkat saavat ihmisen avaamaan suun. Sano aa!