torstai 10. marraskuuta 2011

Kehitysfilosofiaa

Englanti on Euroopan kehitysmaa. Näin sanovat sekä viisaat että vähemmän viisaat, ne jotka tuntevat maan kuin omat taskunsa, ne joille tosi-tv ohjelmat kurittomista penskoista ja kaatopaikoiksi muuttuneista kodeista edustavat koko Brittein kulttuurihistoriaa ja myöskin ne autuaan tietämättömät yksilöt, jotka vetoavat median kautta välittyviin stereotypioihin. Englannissahan sataa aina, eikö? Siellähän syödään vain hampurilaisia, right? Tiedosta tai tiedon puutteesta riippumatta kaikki tietävät (lue: kuvittelevat tietävänsä), että Englanti on jäänyt kehityksessä suurten ja mahtavien jalkoihin.

***   ***   ***   ***   ***   ***
Itse sekä kehitysmaissa että Englannissa eläneenä voin yhtään ylpeilemättä sanoa, että minulla on vertailukohta. Tiedän miltä näyttää Bangladesh, yksi Aasian köyhimmistä valtioista ja paraikaa opin enenevässä määrin tietämään miltä näyttää ( ja tuntuu, kuulostaa, haisee ja maistuu) tämä Enklanti. Täällä saarivaltiossa, kuten muissakin länsimaissa peruselämän edellytykset, koulutus, työllisyys, terveydenhuolto ja ihmisoikeusasiat ovat jotakuinkin kohdillaan verrattuna monien päiväntasaajan alapuolella sijaitsevien valtioiden tilanteeseen. Kaupasta saa ruokaa(unohtamatta mahdollisuutta valita myös epäruokaa niin halutessaan), liikennesääntöjä noudatetaan, koska kaikki tietävät että homma toimii vain yhteisten sääntöjen mukaan, eikä auktoriteetteja ole lahjominen. (Jos reputan kokeen, niin reputan kokeen, vaikka lupaisin haravoida opettajan pihamaata koko syksyn tai tuoda tälle joululomalta 10kg Fazerin sinistä).
Keltaliiviset kaupunkipoliisit (huom. kuvan lontoolainen raksamies ei liity asiaan) astelevat rintakilvet kohoillen ympäri pitäjää ja luovat kaupunkiin turvallisen fiiliksen. "Safe Dorset for you" lukee suurin fontein poliisiautojen kyljissä. (Tarkennus: Dorset=Meidän lääni)
Bussikuski rahastaa listassa näkyvän summan ja antaa rahasta takaisin jos kokee saavansa liian suuren setelin. Vau! Kehitysmaissa täytyy itse olla tarkkana, mutta täällä vastapuolikin on mukana rehellisyys-pelissä. Lisäksi olen huomannut, että vaikka minut noteerataan ulkomaalaiseksi, maksan kyydistä ja ostoksistani saman summan kuin paikalliset. Kerrassaan mainiota!

***   ***   ***   ***  ***
Kaakkois-Aasiassa maksoin kerran ajattelemattomana riksakyydistä parin dollarin hinnan, summan jota kukaan paikallinen ei voisi kustantaa viikonkaan työputken jälkeen. Vapaa hinnoittelu on bisnestä parhaimmillaan! Välivaroitus: Eräs taksikuski kertoi minulle, että Ruotsissa on jo siirrytty samaan malliin. Matkustakaa siis taksilla Suomessa vielä kun hinta näkyy mittarissa-kohta ei meinaan välttämättä näy. (mikäli jatkamme Ruotsin mallien imitoimista tälläkin saralla)









Takaisin kotimaahan. Mitä mieltä siis itse olen henkilökohtaisten kokemusteni valossa? Kyllä, Englanti on Euroopan kehitysmaa. Älä suotta mene pois tolaltasi! Minäpä selitän. Kuten kerroin, täällä on asiat pintapuolisesti hyvin. Englantilaisittain= Oolrait. Elämä luistaa, valtakunnassa on rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto.(Joulun lähestyminen tekee ihmisistä enkeleitä) Syvemmälle kurkistettaessa moni asia on kuitenkin samalla tasolla Bangladeshin kanssa. (B. edustaa tässä kontekstissa kaikkia ns. alikehittyneempiä maita). 

Sosiaaliturvasta ei ole täällä tietoakaan eli toisin sanoen: Jos britillä ei ole työtä tai opiskelupaikkaa, hän on auttamatta Pee Aa. Kaduilla istuskelee oman maan kerjäläisiä aivan kuten köyhissäkin maissa. (Ja ei, he eivät ole spurguja, kadun miehiä jotka ovat siellä vapaasta tahdostaan--He ovat siellä, koska heillä ei ole paikkaa minne mennä.) Englanti pitää myös kärkipaikkaa teiniraskauksissa, mikä on kerrassaan surullinen ilmiö. Sukupuolitaudit, itsemurhat ja elämäntapasairaudet tekevät huimia piikkejä valtion budjettiin ja hyvinvointitilastoihin. Eikä pelkkiin tilastoihin, tilastoista viis!, vaan ihmisten hyvinvointiin kaikkinensa.















(Ylläolevaan kuvaan liittyvä uutinen löytyy Ajankohtaisuutislähetyksiä-sivultani: Brittinuorilla Euroopan huonoimmat käytöstavat)

Olen pannut merkille myös yhteiskunnan mittakaavassa pienempiä, muta sitäkin merkittävämpiä puutteita. Pullonpalautussysteemiä ei ole, joten muovi ja lasiputeleita lojuu pitkin katuja päätymättä kierrätykseen. Roskapussit heitetään kadun varteen roska-autojen kerättäväksi niin yksityisasunnoista kuin ravintoloista ja liikkeistäkin. (Voitte kuvitella miltä näyttää keskustan kauppakatu sulkemisaikojen jälkeen) Kodinhoidossa ollaan aivan kädettömiä ja monet yleishyödykkeet puuttuvat kokonaan. (Pide-hana, astiankuivauskaappi, juustohöylä ja petauspatjat vain muutamia mainitakseni.) Puutteita löytyy jokaiselle sormelle ja varpaalle, mutta toisaalta: Mistäpä ei löytyisi?  

Show me the way to paradise!













(Yllä: Indian landfill full of British rubbish. Briteistä rahdataan jätteitä Intiaan. "They’re shipping out their garbage and their responsibility.”-Indian Rubbish researcher)

***   ***   ***   ***   ***   ***   ***

Työllisyys, koulutustaso, varallisuus ja terveys määrittävät kansan hyvinvointia tilastotasolla. Mutta onko siinä kaikki? Jos sukelletaan syvääkin syvemmälle kulttuurin pinnan alle etsimään sitä mikä todella merkitsee, sieltä ei löydy killinkejä eikä sujuvasti toimivaa lakijärjestelmää. Kaikkein syvimmällä kulttuurin ytimessä ovat ihmiset. Elämä. Hyvinvointi, joka rakentuu ihmisen sisältä, itsetunnosta ja onnellisuudesta.


















"Onni on kuin sokerihattara. Pehmeä, pyöreä, aistikas, vivahteikas, viipyilevä, tahmea ja kaikkialle tarttuva. Se jättää makumuiston hampaankoloon, tuoksumuiston sieraimiin ja täyttymyksen tunnon kylkiluiden alle. Jos hattara on koukku, niin sinä olet ahven."


***   ***   ***   ***   ***
Eilen jonotin postissa lähettääkseni kirjeen, kun kuulin edelläni olevan nuoren somalipojan juttelevan niitä näitä postin työntekijälle. "Kauas oot ollut täällä töissä? Onks sulla lapsia, Dude?" Ne juttelivat noin vaan postimerkkien teippailun lomassa, ihminen ihmiselle. Tavallisia asioita. Kaupan kassoilla olen huomannut saman ilmiön, samoin kuin kaupungilla kadunmiesten ja kaupunkilaisten välillä. Näin erään parturikampaamon pitäjän juttelevan tupakkatauollaan kampaamon kulmalle pesänsä tehneelle kerjäläismiehelle kuin jokapäiväiselle tutulle. Kirjastossa käydessäni jouduin kasvotusten vaikeaselkoisen hakukoneen kanssa ja kun epäröin liikkeitäni 2 sekunnin ajan, lukunurkasta hyppäsi vanhempi mieshenkilö auttamaan koneen kanssa. "Let me show you," hän alkoi opastaa intopiukeana. Vau!








Missään toisessa länsimaassa en ole kohdannut vastaavaa ystävällisyyttä, avoimuutta ja sellaista vilpittömän aitoa kanssakäymistä, jota small-talkiksikin kutsutaan. Briteissä ihmiset eivät näy vetävän tiukkaa rajaa työminän, arkiminän, kouluminän, yksinäisen ja yhteisöllisen minän tai haluanollarauhassa-haluanseuraa-minujen välille. Kun on asiaa, se sanotaan. Kun joku tarvitsee apua, häntä autetaan. Samaan tapaan ihmissuhteet toimivat Bangladeshissa. Kehitysmaa -nimitys on aina tuntunut minusta kalsean kolkolta kehitysmaissa matkustaessani, koska ihmisten välinen yhteys tekee ilmapiiristä mitä rikkaimman ja lämpimimmän. Kehityksen vajavaisuus ja pikkuporsaanreiät siellä täällä tukkeutuvat silmiltä piiloon sillä hetkellä kun ihminen hymyilee ihmiselle ja sanoo: "Hi! How are you?"