perjantai 16. joulukuuta 2011

Kotiolotilaa etsimässä

Olen puulla päähän lyöty. Bang! Korvissa humisee tuuli ja silmissä vilisevät tähdenlennot ja satelliitit ristiin rastiin. Toki tiedän että Universumi asettui asumaan pääni sisälle jo kauan ennen syntymääni, mutta tämän hetkinen ulkoavaruudellisuusolotila on jotakin aivan uutta ja mysteeristä. Leijun, haahuan ja kuljeksin uneliaana kotimme huoneesta toiseen, kierrän tuttua lenkkiä koiramme kanssa (joka menetti viimeiset järjenrippeensä nähtyään minut kuukauden näkemättömyyden jälkeen) ja moikkaan vastaantulevia ryttyläläisiä ikään kuin en olisi poissa ollutkaan. Pääni on pumpulia. Missä olen mitä teen milloin koska ja kenen kanssa?













On kerta kaikkisen ihanaa, mutta myös kerrassaan outoa olla kotona. Englannissa muodostuneet rutiinit, hyvin järjestäytynyt arki ja tutuksi tulleet kuviot aina aamupuuronkeittämisestä kouluun lähtemiseen (tai sieltä lintsaamiseen), kaupassa käymiseen ja tehokkaaseen kämppisten välttelyyn ovat hetkeksi taaksejäänyttä elämää. Täytyy kehittää uudet systeemit, rutiinit ja päiväsuunnitelmat. Ei ihan helppo nakki!

Tuntuu, että kirjoitustaitoni jäi Englannin etelärannikolle. Osaan kirjoittaa vain omassa rauhassani, oman huoneeni hiljaisuudessa omalla koneellani. Nyt minun täytyy kuukauden ajan kyetä näpyttämään asiaa kotikoneella (ärsyttävä näppäimistö!), kodin ilmapiirissä (korvan juuressa jutteleva pikkuveli 6 vee ja taustalla pauhaavat lastenohjelmat) ja kotiolotilassa (olen sisko, tytär ja tyttären tytär, vieras ja perheen jäsen saman aikaisesti). Kalaksi veteen sopeutuminen vienee tuokion jos toisenkin. Kuinka tässä nyt sitten ollaan?

















Pitääkö minun asennoitua lapseksi, äidin tyttäreksi, isosiskoksi, itsenäiseksi aikuiseksi naiseksi, joka on kylässä äidin ja veljien luona vai kenties kotiapulaiseksi? Saanko ja pitääkö minun tehdä kotitöitä nyt kun olen lomalla? Mitä jos en tee? Mitä minä sitten teen kaikella käytössäni olevalla AJALLA?














Haluan nähdä kavereita. Haluan olla perheeni kanssa. Tykkään nauttia vapaudesta ja toisaalta kaipaan jatkuvaa tekemistä, joka pitää aivot ja verenkierron vireessä. Toisaalta olen oivaltanut sen tosiasian, ettei loman tarvitse merkitä aivan absoluuttista joutenoloa ja saamattomuutta. Lomailu on sitä, että tekee sitä mistä nauttii vähän suuremmissa määrin kuin silloin kun ei ole lomalla. Yksinkertaista, jos sen sillä lailla laittaa. Oh yes, I put it this way!

Tekeminen ja toiminta eivät ole kirosanoja. Ne eivät ole vastakohtia lomailulle, saati pelkkiä sietämättömiä velvollisuuksia. Voin vallan mainiosti yhdistää sanat lomailu ja työ, koska työ, work, tarkoittaa sanan mukaisesti mitä tahansa arjen askarta. Mielestäni esimerkiksi tiskaaminen, koiran ulkoiluttaminen, roskien vienti, hampaidenpesu ja imurointi nyt vaan kuuluvat sekä loma- että työaikaan, tai jos nyt kerralla oikein roimasti yleistetään, nämä toimet kuuluvat elämään. Elämässä täytyy toimia, koska ihminen on toimiva olento. Niin se vaan menee.

***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***

Suurin ero työ- ja loma-ajan välillä lienee yrittämisen ja suorittamisen määrässä. Työläisen on pakko, vapaa-aikalaisen ei tarvitse. Pakkopulla on poikkeuksetta homeista ja sisältä mätää, kun taas vapaaehtoispulla vie kielen mennessään. Kun tiedän, että minulla on oikeus tiskata tai olla tiskaamatta, toimia tai olla toimimatta, suunnitella tai olla suunnittelematta, jopa kaikkein eniten energiaa ja vaivaa vaativat toimenpiteet alkavat kuulostaa houkuttelevilta. Silloin kun vaihtoehtoja ei ole tarjolla, se yksi ja ainoa vaihtoehto kuulostaa pahemmalta kuin ruokamyrkytys Bangladeshissa. (Huom. Vertaus voi kuulostaa kaukaahaetulta, mutta se on haettu niinkin läheltä kuin omasta henk.koht. kokemuksesta--sangen epämiellyttävä kokemus.)

***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***
Samoin minulle on käynyt koulutehtävien kanssa. Oli kyseessä minkä tahansa esseen tai raportin kirjoitus, se on aina työläs ja aikaavievä urakka, jonka haluan suorittaa alta pois. Joskus aihe on kiinnostava ja juuri sitä mitä olen halunnutkin tutkia, mutta kun käsky käy korkeammalta taholta, teen tutkimuksen vain ja ainoastaan niska limassa, työntäen kaksin käsin deadlinea poispäin minusta. Mutta annahan olla kun essee on valmiina ja koko rupeama suoritettu. Huh helpotusta! Sitten alkaa kiinnostaa.















Mietin usein jälkeenpäin, mitä sitä tulikaan kirjoitettua ja että, itse asiassa, kun tarkemmin asiaa ajattelen, esseen aihe oli kerta kaikkisen kiinnostava! Klikkaan netin auki ja etsin lisätietoja. Janoan informaatiota, ahnehdin ranskalaisia viivoja kuin hullu puuroa ja täytän vihkojeni marginaalit merkinnöillä kuin maanikko ostoslistaansa lisääntyvillä tarpeillaan.

Mutta huom: Tämä olomuodonmuutos tapahtuu vasta kun pakkopulla on pureskeltu, nielaistu ja huuhdottu alas kurkkutorvesta muutaman kahvikupillisen kera. Asiasta tulee tärkeä siinä vaiheessa, kun siitä kiinnostuminen ja informaation etsiminen on täysin vapaaehtoista.

Ja lomalla, totta tosiaan, kaikki on omasta tahdostani kiinni.