tiistai 6. joulukuuta 2011

Vapaan kansan velvollisuus

Tekisin suurinta syntiä isänmaatani kohtaan, jos kirjoittaisin teille nyt koulunkäynnistäni, koetuloksista, Englannin sääolojen ailahtelevaisuudesta tai huikeista joululahjalöydöistäni. Jokin sisäinen pakko ja syvä velvollisuudentunto ajoivat minut tänään koneen äärelle kirjoittamaan lyhyenytimekkään onnentoivotuksen Suomen maalle, ja se sama tuntoaisti puhdisti mieleni kaikesta arkisesta mikä on pyörinyt mielessäni viime päivät. Tänään en pysty tuottamaan tekstiä viime aikojen kuulumisista tai suunnitelmistani, enkä usko kykenemättömyyteni aiheuttavan pettymystä yhdellekään osapuolelle. Mikäli keskittyisin tänään vain arkisen aherruksen ja päivätoimieni kuvailemiseen, voisin suorinta tietä vaihtaa kirjat Englantiin ja sanoa hyvästit suomalaisuudelleni.  

Jaa että mistä moinen mielenliikutus? Jos et tiedä, tässä sinulle neuvo: Pakkaa reppusi ja lähde.

 














Tänään meillä, suomalaisilla Suomessa ja ulkosuomalaisilla Suomen ulkopuolella, on mitä suurin kunnia saada kattaa juhlapöydät ja sytyttää kynttilät 94-vuotiaan kotimaamme kunniaksi. Tämän päivän merkitystä tuskin kukaan voi liioitella, sillä se mitä sukupolvemme edustajien isovanhemmat tekivät maamme puolesta on merkittävämpää kuin mikään muu saavutus koko Suomen historiassa. Meistä tuli me. Itse. Ja sen itseyden edestä on uhrattu tuhannet sankarimiehet ja sitäkin tuhannemmat siviiliuhrit, jotka joutuivat elämään sodan kurimuksessa, jotta tulevat sukupolvet saisivat elää itsenäisessä Suomessa.

















Se olemme me. Se tuleva sukupolvi, jolle on tuotu kaikki nenän eteen ja joka on syntymälahjana saanut oman maan, jota tallata. Vähintä mitä voimme tehdä on kiittää niitä sekä elossa olevia, että edesmenneitä sotaveteraaneja, jotka takasivat meille turvatun ja vakaan tulevaisuuden uhraamalla oman elämänsä maamme puolesta. Kansallinen kiitollisuudenpäivä on tänään, kuudentena joulukuuta.

Meidän tehtävämme on vain pieni ripe siitä suuresta tehtävästä, jonka edeltäjämme joutuivat toteuttamaan. Herkempään korvaan se saattaa kuulostaa paljolta, tai jopa ylittää sietokyvyn rajat, mutta vapaus ei tule ilman velvollisuuksia. Nyt kun meillä on suomenkieli, lippu, laulut, kansallinen identiteetti ja tieto omasta suomalaisuudestamme, on meidän toimittava sen puolesta, että ne säilyvät myös tulevaisuuden sukupolville.

Tehtävä on tämä: Pidä omistasi huolta.



























***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***

Jos emme hoida velvollisuuksiamme tunnollisesti, tulevaisuudessa saamme kantaa uuden kansallisuuden leimaa otsassamme. Saanen esitellä suurimman uhkakuvani: Maria, identiteetti-hukassalainen.