maanantai 2. tammikuuta 2012

Lounaaksi ellunkanaa

Arki on palannut keskuuteemme. Se pysytteli piilosilla hyvän aikaa, eikä meinannut antaa kuulua itsestään joulun ja uuden vuoden pyhien lomasta. Pyhäpäivät, ne mokomat, venyttelivät raajojaan ja ujuttivat lonkeroitaan pitkälle eteenpäin ikään kuin yrittäen kestää ikuisesti. Luojan (tai jonkun korkeamman voiman, tai Lady Fortunan) kiitos siitä, että niin ei tapahtunut! Ainainen lomailu ei sopisi aktiiviselle hermostolleni ja levottomalle luonnolleni alkuunkaan. Neljä viikkoa on ihan hyvä (lue=ihan liikaa). Se on nipin napin sellainen aika, jonka voin suoda levolle ja rauhoittumiselle kun oikein hammasta puren ja taon päätäni seinään.


***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   *** Arki tuli tosiaan takaisin sitkeän odotuksen ja perusteellisten kärsivällisyysharjoitusten jälkeen. Hip hip hurraa! sanon minä, joka kuulostelen arkielämän arastelevia askeleita hiipimässä yläkerran rapuissa aamukuuden ja seitsemän välillä. Pikkuveljet ne siellä yrittävät vaimentaa mukavuudenhalun äänen sisällään ja käynnistää itsensä pakollisten kouluvelvollisuuksien moottoritielle. Onnea matkaan, hyvältä näyttää! Ainakin ulkopuolisen silmin, sängyn pohja-perspektiivistä katsottuna.

***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***
Arki elää omaa elämäänsä kaikkialla ympärilläni. Velipojista pienemmät raahautuvat nyt koulunpenkille viitenä aamuna viikossa, kuten olettaa sopii. Vanhin velimiehenalku palasi työmaalle isäpuolen tavoin ja koko ihmiskunta näyttää loksahtaneen ihanan tavallisille, rutiininomaisille uomilleen. Kaupat ja virastot yhtä kaikki avaavat ovensa alkuperäisiin aikoihin, eikä loppiaista kummempia yllätysaikatauluja ole luvassa lähitulevaisuudessa. Ihanan turvallista, tuttua ja kaikinpuolin tasapainoista. "Tykkään," sanoisin Facebookissa. Mistä minä en tykkää, on se, että minä en ole vielä osa tätä hulppeaa ja kauankaivattua arkielämää. Minä olen vieläkin lomalla!

Arki onnistui pitkittymään omalla kohdallani yli sallittujen rajojen. Siellä se piileksii reilu viikon päässä ja yrittää työntää päätään pensaaseen kuin välttyäkseen kuvioonastumiselta. Lomat ja pyhät haluaisivat ilmiselvästi jäädä pysyväksi olotilaksi elämääni, eivätkä suostuisi vapaaehtoisesti päästämään minua otteestaan. Jos ei hyvällä niin sitten pahalla! Minä kuristan lomapäivät käsieni väliin ja sanon niille Soronoo. Liika on liikaa ja kohtuus kaikessa hyvä.

Arki on ystäväni. Tavallisuus, rutiininomaisuus, tutut ja totutut kuviot ovat henkireikäni. Vaikka ajattelutapani saattavat vaikuttaa hyvinkin mummomaisilta ja pelottavan jämähtäneiltä, en usko että minulla on syytä huoleen. Kukapa sitä ihan irrallaan ja rutiineista vapaana haluaisi elää? Parasta on perusarki, koulu, työ, koti, omat kuviot, tutut ympyrät ja säännöllinen elämänrytmi. Aktiiviseksi luotuna olentona ihminen tarvitsee tekemistä ja toimintaa joutenolon rinnalle, jotain jonka avulla kehittyä ja kasvaa ihmisenä. Liian pitkäksi venyvä loma ei tarjoa liioin kehitystä saati kasvua. Sillä on paha tapa jämähdyttää kroppa ja jumiuttaa mieli.
















Arki on jo melkein hyppysissäni. Alan pikkuhiljaa, varovaisin kevein askelin totuttaa itseäni siirtymävaiheeseen. Eilen leivoin rocky road -kakkua ja maksoin mokkulalaskun, tänään imuroin ja luuttusin ja huomenna alan hoitaa juoksevia (lue=kiitolaukkaavia) asioita. Olen klikannut itseni off-tilasta valmiustilaan ja sytyttänyt pääni sisäisen liikennevalon punaisesta oranssiin. Olen lähtövalmiina, toinen jalka orrelta ojennettuna ja siivet vaakatasoon levitettyinä. Tämä kananainen on henkisesti valmistautunut pannullapaistettavaksi ja uudelleensyntyväksi 2012-nimiseen joulunjälkeisaikakauteen. Ready, steady, GO!


Rikasta ja rakasta arkea itse kullekin kanalle, kukolle ja kanakukolle!