keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Ruokaroskaruokaa

EU:n parlamentti on kääntänyt katseensa kohti jätevuoria. Kaatopaikkojen vuoristomaiset roskakasat kumpuilevat horisontissa ja värittävät maisemaa monenkirjavuudellaan. Lähemmässä tarkastelussa kyseiset mäennyppylät ovat kuitenkin iljettävää katseltavaa ja haisteltavaa. Tilastojen mukaan suurin osa jätevuorten materiaalista on nimittäin biojätettä, poisheitettyä ruokaa, joka oli syömäkelpoista vielä jonkin aikaa sitten, mutta joka lempattiin suoraan roskiin jääkaappien sijaan. Samaan aikaan miljoonat ihmiset kuolevat nälkään kolmannen maailman maissa, ja lähempänäkin olisi avulle tarvetta. Meillä Suomessa leipäjonot kasvavat (siitäkin huolimatta, että kansan parempiosaiset yrittävät niitä sinnikkäästi karsia pois katukuvasta). Hyväntekeväisyysjärjestöjen ruokajakelujen varassa on tutkimusten mukaan jo 16 miljoonaa EU:n kansalaista. Nälkäisten suiden määrä lisääntyy vuosi vuodelta, väestönkasvu on räjähtämässä käsiin, eikä kaikkia saada millään ilveellä ruokittua. Niin se vaan menee. Niin se menee, vaikka ruokaa tuotetaan maailmanlaajuisesti enammän kuin 10 miljardia ihmistä jaksaisi edes syödä.

Kirjoitin taannoin pitkän ja syvä(lle roskisten uumeniin) luotaavan reportaasin dyykkaamisesta. Juttu kantoi ylväästi nimeä "Dyykkaajan Lahti", asuinhan tuolloin tuossa maamme kauneimmassa kesäkaupungissa ja  osa-aika opiskelun lisäksi kirjoittelin juttuja paikallislehteen. Niin, ja ajantappoharrastuksena kehittelin itselleni uusia harrastuksia. Ruoan poisheittäminen ja etenkin myyntipäivän ylittäneiden tuotteiden suruton tuhoaminen  nostattaa niskavillani pystyyn ja luo silmieni eteen kuvat leipäjonoista ja yhteiskunnan heikko-osaisista, jotka kituuttavat pienillä palkoilla tai kansaneläkkeillä ja juhlistavat onnistunutta viikkoa ostamalla Atrian kinkkuleikettä ainaisen Pirkan sijaan. Tuo onneton maksaa pitkän pennin leikkelepakkauksesta, jonka eräpäivä on turvallisen viikkomatkan päässä ja on onnellisen tietämätön siitä faktasta, etta samaista kinkkua löytyy kyseisen kaupan roskalaareista pakettitolkulla. Minulla on todistusaineistoa. I was there.

Soittelin muutamien ruokakauppojen kauppiaille selvittääkseni heidän käytäntöjään ylijäävien ruokien osalta. He kertoivat erityisesti vihanneksia ja hedelmiä heitettävän jätelaariin harva se päivä, samoin maitotuotteita ja lihaa. Lähi-Siwan myyjä kertoi ylpeänä, että heille oltiin vastikaan asennettu uudet roskalaarit, jotta vältytään dyykkaajilta. Kyseiset laarit oltiin upotettu 6 metrin syvyyteen maan uumeniin! En omistanut tarpeeksi pitkää haavia, joten jätin kyseisen Siwan suosiolla pois dyykkauslistaltani. Kauppiaat myös kertoivat kautta linjan, etta henkilökunta ei saa ottaa saati ostaa ylijääneitä alennustuotteita, vaan säännöt sanelevat, että kaikki on heitettävä pois. Painotan, että ohje tulee yksin kauppiaalta, eikä laissa ole sellaista pykälää, joka kieltäisi työntekijöitä ostamasta alennusruokia itselleen poisheittämisen sijaan. Onko kauppiailla pyllyssään pelko siitä, että henkilökunta alkaisi piilottaa tai varata joitain tuotteita itselleen? Mahdollisesti kyllä. Ja riskikin on mahdollisesti olemassa. Kertokaa te kauppiaat missä mennään.

Soittelin myös pitkiä puheluja Lahden Poliisin kanssa selvittääkseni dyykkauksen laillisuutta ja yleisyyttä. Konstaapeli ei muistanut koko uransa aikana puuttuneensa yhteenkään dyykkaus-tapaukseen, jossa dyykkari olisi aiheuttanut ongelmia tai asianosainen nostanut syytteitä roskistenpenkojia vastaan. Kysyinkin mitä mieltä hän on suunnitelmastani lähteä tonkimaan julkisia rokiksia iltapalan toivossa. "Antaa palaa vaan!" leppoisa sinivuokko antoi myönnytyksensä ja jäi omien sanojensa mukaan kiinnostuneena odottamaan lehtijuttua.

Otin siis luvasta vaarin (lue=pollarin) ja suoritin tutkimukierroksen Lahden keskusta-alueen paljuilla. Ja apajat olivat mielettömät, enormous kuten sanoisi englantilainen. Jos olisin ollut järjestämässä suuria juhlia jonkun vallatun talon hippikommuunin jäsenille, olisin kernaasti voinut haalia mukaani säkkikaupalla purtavaa. Mutta koska asuin yksin, eikä tuttavapiirissäni ollut niin hipahtavia ihmisiä, että olisin kehdannut tarjota heille löytöjäni, jouduin luopumaan miltei kaikista aarteistani. Valintatalon, erään toisen Siwan ja R-kioskin laareihin jäi jotakuinkin yhden sinkkutalouden vuoden ruoat. Jäi ketuttamaan niin, etta meinasin ostaa arkkupakastimen.

***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***  ***   ***   ***   ***  ***  ***   ***   ***
EU:ssa ollaan siis oikealla asialla. Pisteet kotiin! Siellä on havahduttu viimein huomaamaan ruokajätteen syntysyyt, tuotantoprosessin eri vaiheet ja niiden aiheuttama hävikkiosuus kokonaisbiojätteen määrästä. Ruokajätettä syntyy luonnollisesti kaikissa tuotantoprosessin vaiheissa, eikä kaikkea hävikkiä voida millään ehkäistä. Siksipä olisikin ensiarvoisen tärkeää kiinnittää huomio niihin vaiheisiin, joissa hävikin määrään voidaan vaikuttaa. Ruokakauppojen aiheuttamat jätemäärät ovat korkeimmat kaikista ja näin ollen siitä päästä oli soveliainta aloittaa.

Olemme tulleet globaaliin G-pisteeseen, ratkaisevaan vaiheeseen, jossa on silkkaa ajanhukkaa keskittyä kotitalouksien valistamiseen tai kuluttajien ohjaamiseen ekologisempien valintojen äärelle. Tyhmempikin sen tietää, että ruokaa kannattaa ostaa sen verran kun sitä menee, että pakastus on hyvä keino säilöä jämät ja että rasiat kuin rasiat kannattaa nuolla loppuun asti. Mutta moni fiksuimmistakaan ei tiedä, miten suurissa määrissä ruokatavaraa lentää jätelaarien uumeniin tehtaiden, ruokakauppojen ja varastojen taholta. Hyvä esimerkki täältä Englannista liittyy kotimaisiin omenoihin. Kauppojen hyllyille päätyvät vain tietyt kriteerit omaavat, standardikokoiset omput, ja muut, virheellisiksi luokitellut yksilöt päätyvät suoraan biojätteeseen. Olisiko jo heräämisen aika? Olisiko aika siirtyä sanoista tekoihin ja ryhtyä vaalimaan ympäristöämme, huolehtimaan ihmisistä ympärillämme ja ottamaan vastuu?

***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***  ***

Mummoni on aikaansa edellä: Hän todella nuolee (=ottaa astian käteensä ja ujuttaa kielensä sen uumeniin) jokaisen elintarvikepakkauksen, oli kyseessä margariinirasia, ruokalautanen tai mikä tahansa kippo ja kuppi, jossa on rahtuakaan syömäkelpoista ainesta jäljellä. Go mummo!

Voi miten paljon meillä olisikaan opittavaa pula-ajoilta.