tiistai 28. helmikuuta 2012

Part 3: Thank God for Chocolate!

Raamatunmukainen paastonaika on alkanut. Yksi jätti tupakoinnin, toinen saunakaljan, kolmas light-limpparit, neljäs facebookin ja viides torvelo päätti luopua suklaasta kokonaisen neljänkymmenen päivän ajaksi. Viimeksi mainittuun hulluuteen ei kuitenkaan löydy järkiperusteluja, kun otetaan kyseinen aines lähempään tarkasteluun. Mitä suklaa on? Mistä se tulee ja ennen kaikkea; mitä se tekee?

Kiireisille, pikapika-kulttuurin aivopesemille lukijoille vastaus tulee tässä: Hyvää. Siinä kaikki. Jos haluat tietää enemmän, pysy kanavalla.

Suklaan, kuten kaikkien ruoka-aineiden kohdalla on tarkasteltava sekä määrää, että laatua, jos tähtäimessä on terve keho ja mieli. Suklaasta puhuttaessa laadun kohdalla pätee oiva nyrkkisääntö: Valitse tummaa ja perinteistä. Mitä tummempi suklaa on, sitä lähempänä se on alkuperäisten kaakaopapujen kitkerää aromia ja sitä pienemmän sokerikuorman se on saanut niskaansa. Tumman suklaan valmistuksessa ei myöskään maidolla läträtä ja niin ollen se sopii myös maito-allergikoille.

Perinteistä perinteisin tumma suklaa ei sisällä enempää kuin jotakuinkin kolme raaka-ainetta: kaakaomassa, kaakaovoi ja sokeri. Vähemmän perinteiset versiot on höystetty mitä mielikuvituksellisimmilla ekstroilla, kuten mintulla, karamelleilla, kuivatuilla hedelmillä tai pähkinöillä. Suurin osa suklaista sisältää stabilointi- ja emulgointiaineita säilyvyyden takaamiseksi.

Kaakaopapuja on pääasiassa kahta tyyppiä: Forastero ja Criollo. Jalostetuista tyypeistä tunnetuin on Trinitario. Ne kasvavat kaakaohedelmien sisällä jota kuinkin neljänkymmenen pavun kompanioissa. Möhkäleet poimitaan puista, pavut kaivetaan irti ja fermentoidaan.(=käytetään, eli pilkotaan orgaaniset aineet) Kuivatut pavut lähtevät prosessoitaviksi tehtaaseen, jossa ne kuoritaan, siistitään ja valikoidaan huolellisesti suklaatehtaiden käyttöä varten. Valikoituneet superyksilöt paahdetaan ja jauhetaan kaakaomassaksi. Massasta tiristetään irti kaakaovoi, mistä jäljelle jää kuivahko kaakaoköntti, joka jauhetaan kaakaojauheeksi. Sen jälkeen tavara on valmista suklaan valmistukseen.

Maitosuklaa sai alkunsa yllättäen Sveitsissä, jossa Daniel Peters -niminen mies keksi sekoittaa maitojauheen kaakaojauheeseen voihin ja sokeriin. Tämä turmion kierre sai alkunsa niinkin varhain kuin 1875 ja maitosuklaa on kirinyt maailmanlaajuisen suosioon. Tavallisen maitosuklaalevyn valmistukseen käytetään vain muutama kaakaopapu ja loppu on silkkaa teollisuutta. Kaakaopapujen massa ja kaakaovoi raiskataan prosessoiduilla sokereilla, maitojauheella tai maidolla, transrasvoilla, vaniljalla tai vanilliinilla, lesitiinillä, lisäaineilla ja lisäaineiden lisäaineilla. Laadukas maitosuklaa (jos sellaista vielä löytyy) sisältää vähintään 30 % kaakaota ja sen kokonaisrasvapitoisuus (kaakaovoi + maitorasva) on vähintään 25 %. Voi jos Mayat näkisivät, mitä olemme tehneet heidän 2000 vuoden takaisille suklaaperinteilleen!

Tumma suklaa on sokerinnälkäisten kansakuntien pelastaja. Tumman suklaan kitkeryys saa alkunsa kaakaomassasta, jonka suhde kaakaovoihin määrittelee ainesosaluetteloon merkittävän kaakaoprosenttiosuuden. Mitä enemmän suklaassa on kaakaovoita, sitä pienempi on luonnollisesti kaakaomassan ja näin ollen kokonaiskaakaoprosentin osuus. Kitkerimmässä ja aidoimmassa suklaassa prosentit lähentelevät jopa 90 %, mikä tarkoittaa, että kaakaovoin määrä on varsin mitätön ja että suurin osa suklaasta on luonnollista kaakaomassaa. Kaakaomassa sisältää myös jonkin verran kaakaovoita.

Kääritäänpä sitten hihat ja ruvetaan hifistelemään. Suklaan valmistusprosessissa kaakaomassan, voin ja mahdollisten lisäainesten seos kuumennetaan niin korkeisiin lukemiin, että kaakaopavut menettävät luontaiset vitamiinit, entsyymit ja fytoravinteet. Todellista terveyssuklaata joutuukin hakemaan hivenen kauempaa, himpun verran paksumman kukkaron kera.

Raakasuklaata voidaan syystäkin sanoa suklaiden kuninkaaksi. Sen valmistukseen käytettyjä raaka-aineita ei kuumenneta yli 46 asteen ja näin ollen papujen alkuperäiset aineet säilyvät myös suklaassa. Raaka ja kuumentamaton kaakao sisältää yli 1200 aktiivista ainetta ja kaikista maailman ruoka-aineista suurimpia pitoisuuksia magnesiumia ja kromia ja lisäksi muun muassa sinkkiä, rautaa, kuparia, rikkiä ja C-vitamiinia. Sekä tumma suklaa, että raakasuklaa sisältävät roimat annokset terveyttä edistäviä antioksidantteja, kuten flavonoideja. Flavonoidien tiedetään hidastavan kehon hapettumisprosesseja.

Suklaata ei suotta nautita suruun ja alakuloon. On kuitenkin syytä tarkistaa suklaan laatu, mikäli tarkoituksena on kohottaa mielialaa fysiologisin perustein. (Vaikka täytyy myöntää, että vitivalkoinen, täysin kaakaomassaton, sokeri-maitojauhe-kaakaovoi-"suklaakin" nostattaa hymyn huulille) Raakasuklaa on harvinainen laatuaan ja sitä voisi kutsua jopa aivosuklaaksi. Se nimittäin sisältää aivojen välittäjäaineisiin vaikuttavia ja niitä korjaavia ainesosia, kuten serotoniinia, tryptofaania, anandamidia ja fenyylietyyliamiinia. Serotoniini on mielihyvähormoneista tunnetuin ja sen puutoksen on osoitettu olevan yksi masennuksen pääsyypää.


Olen rehellisesti ja vakavasti sitä mieltä, että rehellisestä ja vakavasta suklaasta kieltäytyminen on silkkaa hulluutta. Miksi luopua todellisesta superfoodista, joka tekee hyvää mielelle ja keholle ja jonka on todistettu parantavan, joko suoraan tai välillisesti niin aineenvaihduntaa, verenpainetta, mielialaa, luuston kuntoa ja riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin? Kuten tylsä yleisohje kuuluu elämän kaikille osa-alueille; kaikkea kohtuudella. Tumman suklaan kohdalla se tarkoittanee yhtä riviä päivässä, mutta mitä suotta laskeskelemaan.

Kun kyse on elämän suurimmista nautinnoista, kohtuuden rajaa on lupa lykätä nykäyksen verran tuonnemmas!


***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***

Vertailun vuoksi:

* Pirkka Reilun kaupan Luomu Tummasuklaa  100g

Ainesosat: 
Ainekset: luomukaakaomassa*, luomuruokosokeri*, luomukaakaovoi*,luomutäysruokosokeri*, luomuvanilja*.*= Reilun kaupan raaka-aine. 100 % raaka-aineiden kuivapainosta. Kaakaota vähintään 55 %.Saattaa sisältää pieniä määriä maidon ainesosia, pähkinää ja mantelia.

* Pirkka Dark Mint täytesuklaa 150 g

Ainesosat: 
Ainekset: sokeri, kaakaomassa, glukoosi-fruktoosisiirappi, kaakaovoi,inverttisokeri, stabilointiaine (E420), emulgointiaine (soijalesitiiniE322), aromit (minttu, vanilja).Suklaassa vähintään 48 % kaakaota.Saattaa sisältää pieniä määriä maitoa, gluteenia, kananmunaa,maapähkinöitä ja muita pähkinöitä.

* Pirkka maitosuklaa 200g

Ainesosat: 
Ainekset: sokeri, kaakaovoi, kermajauhe, kaakaomassa, maitojauhe,laktoosi, herajauhe, emulgointiaine (soijalesitiini E322), aromi(vanilliini). Vähintään 30 % kaakaota.Saattaa sisältää pieniä määriä vehnää, kananmunaa, maapähkinää ja muitapähkinöitä.

* Ombar Acai ja mustikka Raakasuklaa  35g
 
Kuvaus:
Tumma 60% suklaa syvän violeteilla ja sinisillä supermarjoilla; mustikka ja eteläamerikkalaisen palmun hedelmä acai. Pohjalla raakakaakao, makeuttajana luomupalmusokeri.

* Pirkka valkoinen hasselpähkinä-maitosuklaa 200g

Ainesosat: 
Ainekset: sokeri, hasselpähkinät (27 %), kaakaovoi, maitojauhe,kermajauhe, laktoosi, herajauhe, emulgointiaine (soijalesitiini E322),aromi (vanilliini)Saattaa sisältää pieniä määriä vehnää, kananmunaa ja maapähkinää.
 
***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Chocolate Factory Part 2

Mieltäni monelta kantilta kuohuttanut suklaatehdasretki oli sangen virkistävä ja antoisa kokemus, joka taannutti minut suoraan lapsen tasolle. Maria seitsemän vee muistutti olemassaolostaan ja innoitti Maria kaksikymmentäkaksi veen hyppelehtimään levottomana ja jännittämään tulevaa. Hip hip hurraa! Ja jänskäähän se nyt onkin, lähteä retkelle maan suurimman suklaabrändin syntysijoille haistelemaan, maistelemaan, kuulostelemaan, tunnustelemaan ja oppimaan, miten tuota jumalaista ainetta oikein valmistetaan. Ja jumalaista juurikin, suklaasta on Yläkerran Herraa isosti kiittäminen.

Pidemmittä puheitta, suunnatkaa katseenne maahan ja seuratkaa Jalin jalanjälkiä suoraan Suklaatehtaan uumeniin. Tervetuloa! Tästä alkaa virtuaalikierros Cadburyn Chocolaatin Dream Worldiin!


                                                        No worries!  Let´s keep going!

                                                            Suklaan alkutaipaleet... 


"Suklaan tarina juontaa juurensa tuhansien vuosien päähän historiaan, jolloin villit kaakaopapupuut kasvoivat Keski-Amerikan sademetsissä. Nuo sademetsät vastaanottavat vähintään 250 senttimetriä sadevettä vuosittain ja ovat kotina sadoille kasvi- ja eläinlajikkeille. Sademetsät ovat olennainen osa ekosysteemiä, ei pelkästään sen asukkaille, vaan kaikille maapallon asukkaille, koska ne auttavat kontrolloimaan maapallon ilmastoa. Surullista kyllä, kun sademetsiä tuhotaan ja raivataan, ilmaan vapautuu hiilidioksidia, joka aiheuttaa ilmakehän lämpenemistä. -Tämä on nimeltään kasvihuoneilmiö. Myös ihmiset käyttävät hyödykseen monia sademetsämateriaaleja ja esimerkiksi monet lääkkeet (aspiriini), kemikaalit, kosmetiikkatuotteet ja ruoat ovat peräisin sademetsien kasveista."


"Kaakaosta tuli elintärkeä kasvi Maya-intiaaneille. Sitä ei käytetty ainoastaan juomana, vaan se muodosti myös perustan ihmisten väliselle kaupankäynnille ja lahjuskulttuurille. Kaakaopapu oli niin tärkeä kasvi, että Mayat murehtivat kovasti papuplantaasien tuhoutumisesta tai satojen epäonnistumisesta. Estääkseen tuhoa tapahtumasta he uhrasivat jumalilleen ja rukoilivat satoisien kausien puolesta. He olivat omaksuneet monimutkaiset uskomusperinteet, joihin kuului satoja eri jumalia, jotka johtivat ja kontrolloivat jokaista elämän aluetta. Mayat uskoivat, että tuuli, sade, viljelmät ja jopa maan laattojen liikkeet, kuu ja aurinko olivat jumalten vallan alla. Muutamia heidän jumaliaan olivat Chac, sateen jumala, Ek Chuah, kauppiaiden ja kaupankäynnin jumala, sekä Ek Chuak, kaakaon jumala. Maya-intiaanien uskomukset sisälsivät rituaalisia uhrimenoja, muun muassa ihmisuhrauksen." 

Minua viisaammat lukijat osasivat valaista alla olevan kuvan merkityksen:  

Mayojen aikakaudella kauppaa käytiin kaakaopavuilla. Kahdella pavulla sai ostettua kurpitsan, vähän suuremmalla määrällä riistaa ja kaakaopapuaikakauden Roope Ankat saattoivat kustantaa itselleen ihmisorjan valtavaa kaakaopapulastia vastaan. Aika metkaa!
 
                                                    
Ja nyt matkaamme ajassa taaksepäin ja käymme kurkkaamassa miltä näytti John Cadburyn (12 elokuuta 1801 – 11 toukokuuta 1889) uran alkutaival. Hän oli aluksi vain pikkuruisen tee- ja kahvikaupan pitäjä Birminghamin Bull Streetillä. Ajan myötä hän kuitenkin havaitsi, että ylimystöllä oli tapana seurustella paitsi kahvin ja teen, myös kaakaon merkeissä. Hän alkoikin suunnitella entistä mehevämpiä kaaaoreseptejä kaupungin hienostoväelle ja alkoi pikku hiljaa saada suosiota puolelleen. Alussa raha oli kuitenkin tiukassa, eikä bisnes meinannut lähteä aluilleen. Ajat olivat raskaat, eikä suklaajuomaa tuntunut menevän tarpeeksi, jotta hän olisi tienannut sillä elantonsa. Hän alkoi suunnitella muita liiketoimia ja keksi alkaa valmistaa kaakaopavuista suklaata.

Ongelmia ilmeni toisen maailmansodan aikaan kun suklaan menekki oli kerrassaan heikkoa. Cadbury osallistui kuitenkin sota-aikana sotilaiden ja eristyksissä olleiden kansalaisten ravitsemiseen herkuillaan ja tuotteiden vienti jatkui sitkeästi pula-ajasta ja takkuavasta rahatilanteesta huolimatta. Bisnes lähti lopulta kukoistamaan sodan kurimuksen päätyttyä ja Cadburyn tehtaat alkoivat laajentua Birminghamin maaseudulla suuruudenhulluutta hipoviin mittasuhteisiin. Birminghamin laitamille kasvoi vuosien saatossa todellinen Cadbury-maailma, jossa ei ollut vain tehtaita, vaan myös asuintaloa työntekijöille ja muille kaupunkilaisille, koulu, sairaala, putiikkeja ja kaikki välttämättömät palvelut. Cadburyn tehtaiden ympärille muodostui ajan saatossa oma pieni kaupunki kaupungin sisällä. Ja se on säilynyt samanlaisena ja kasvattanut mittasuhteitaan vuosi vuoden perään. Loppua ei näy, koska Cadbury on levinnyt maailmanlaajuiseen suosioon.

  
May I have a dance, John Cadbury?


                                        "Big things start from small beginnings" -J. Cadbury


Bull streetiltä eli Härkäkadulta siirrymme eteenpäin kohti tehdasrakennusta. Koskea ei saa, katsoa kyllä. Cadburyn tehtaalle kuljetetaan kaakaopavut Ghanasta, mutta ennen päätymistä suklaan raaka-aineeksi niistä tiristetään irti kaakaorasva ja loput murskataan kaakaojauheeksi. Nämä vaiheet tapahtuvat Cadburyn muilla tehtailla eri puolilla Englantia. Näiltä tehtailta ainekset kuljetetaan Birminghamiin, jossa ne sekoitetaan aitoon lehmänmaitoon ja sokeriin. J. Cadbury hoksasi, että lisäaineita ei tarvita, kun käytetään puhtaita raakaineita, maitoa, sokeria ja kaakaorasvaa. Cadburyn suklaat ovatkin harvinaislaatuisen aitoa ja lisäaineetonta tavaraa.

Suurin osa tehtaasta oli harmiksemme vierailijoilta suljettua aluetta, mutta joitakin tapahtumia saimme seurata monitorin kautta tai nenä kiinni pleksilasissa. 

                                                        Here we go, yammy yammy...

 
 

Nom om nom. Seuraavaksi tutustutaan suklaatehtaan tärkeimpiin ainesosasiin, eli aitoihin Afrikassa, Ghanan metsissä kasvaneisiin kaakaopapuihin ja heidän mystiseen maailmaansa...



"Olipa kerran joukko kaakaopapuja, jotka lähtivät metsästämään Cadburyn ihmeellistä ainesosaa. He matkustivat yli vuorten ja metsien löytääkseen salaisen ainesosan joka on piilotettu Cadburyn suklaisiin...

     Tiesitkö että yhdessä kaakaopuun hedelmässä on noin 40 kaakaopapua!? 



                                  Matkantekoa kuitenkin hidasti eräs kuolaava kaakaopapujen havittelija....


Kaakaopavuilla on lokoisat oltavat Cadburyn maassa ennen joutumistaan suklaan ainesosiksi....


Ja eikun taiteilemaan (=leikkimään ruoalla!)


    Täti näytti miten suklaamassat hyytyvät ja saavat muotonsa...


                         "Minä en syö suklaata. Olen enemmänkin sipsi-ihmisiä."  -Toinen suklaatäti


Tämä täti koristeli suklaakorkokenkää... Tyttö kameran takana olisi mielellään pistänyt kengän kitaansa...



 Ja seuraavaksi paluu menneisyyteen ja tutkimusmatka mainoskuvien ja vanhojen pakkausten maailmaan Cadburyn alkuajoille....



Ja likimain viimeisimpänä osiona koittaa Taidesektori osa kaksi: Maria Chocolate Da Vinci



Ja vihoviimeisimpänä muttei vähäisimpänä (päinvastoin: tärkeimpänä kaikista) pääsin taiteilemaan teille, rakkaat lukijani, Cadburyn uniikin ja ainutlaatuisen suklaapaketin, jollaista ei toista ole. Tässä se on, Designed By Maria. Paketin teksti on toki hivenen vääristynyt, mutta älkää antako sen hämätä. This is for you all eli kääntäen = Tämä on teille kaikille! =)  

                        Makoisia mielikuvanautiskeluja ja kiitos kun olitte matkassa mukana!


                      P.s. Täytyy kuitenkin pitää kotimaan puolia: Ei ole Fazerin voittanutta!

lauantai 25. helmikuuta 2012

Chocolate Factory Part 1

Nyt se on todistettu: paluu lapsuuteen on sittenkin mahdollista! Maria kaksikymmentä ja kaksi (koen tarpeelliseksi muistuttaa: hyvin pian kaksikymmentä kolme) kihisi innosta ja puhisi jännityksestä koko edellisen päivän odottaessaan tulevaa kouluretkeä Britannian suurimman suklaabrändin, Cadburyn ihmemaailmaan. Tämä aikuisen näköinen nainen nukkui yönsä levottomasti peitossa kieriskellen, katon leveyttä mittaillen ja sormiensa kynsinauhoja repien. Se on paha tapa, niin kuin tupakointi toiselle tai pakollinen kahvisokeri kolmannelle. Kullakin omansa, totta vieköön. Tämän tulin todistaneeksi myös Suklaatehtaassa viettämäni päivän aikana, päivän, joka jätti totisesti kielenpäälle muutakin kuin vain kaakaopapuisia makumuistoja.

Birmingham sijaitsee kolmen tunnin ajomatkan päässä Bournemouthista, joten lähdimme matkaan hyvissä (aamu-uniseksi muuttuneen Marian näkökulmasta katsottuna erittäin huonoissa) ajoin aamukahdeksan korvilla. Pikkubussillinen Baking Societyn (Yliopiston virallisen epävirallisen leipomisryhmän) tyttöjä nuokkui ja kuorsasi toistensa olkapäitä vasten pari tuntia lähtöhetkestä eteenpäin. Tasan kymmeneltä takapenkin pyöreä tyttö havahtui aamiaisaikaan: "Pysähdytään Mc-Breakfastilla!" Kannatus oli taattu ja kuljettajana toiminut kaveri koukkasi suoraan seuraavalla huoltoasemalle. Mäkkäriä ei valitettavasti ollut, mutta Burger King pelasti nälkäiset suut loisteliailla aamiaissetti tarjouksillaan. "Pancakes with golden cyrup! Eggs, bacon, beans and fries! Breakfast hot dogs and muffins!" Olin enemmän kuin hämmentynyt. Porukka ihan tosissaan tilasi ranskalaisia, hampurilaisia ja siirappilettuja aamiaiseksi.

Kukin tyylillään ja maassa maan tavalla. Päätin kuitenkin rohkaistua ja olla avoimesti porukan outolinto, musta lammas, jolla on omat eväät. Banaani, jogurtti ja kourallinen pähkinöitä kera termoskahvin antoivat vallan mukavan ja kylläisen olon, vaikka oheistuotteena sainkin osakseni kummastuneita katseita. Minä nyt en vaan kokenut tarpeelliseksi ryhtyä miellyttämään ketään ja hankkimaan tieten tahtoen pahaa oloa vain ollakseni kuten muut. Sorry, mates.


Perillä jonotimme sisäänpääsyä ala-astelaisten seassa kuin kuivalle maalle ajautuneet vonkaleet. Ollaanko vähän vanhoja tänne hei? No ei! Cadburyn violettiin asuun pukeutunut herrasmies ojensi kullekin vierailijalle kaksi näytesuklaata ja avasi oven kaakaopapujen tuoksuiseen viidakkotunneliin. Hymyilin ja kuvasin, kuvasin ja kikatin: "Katsokaa! Kaakaopapu hymyilee minulle! Tuolla virtaa suklaajoki! Ihanaa!" Ensimmäisen yksikön jälkeen jouduimme jonottamaan hetken seuraavien ovien avautumista ja odottaminen aiheuttaa tunnetusti kyllästymistä. Lapset kitisivät ääneen jalkojen juuressa ja aikuiset ääneti korvan vieressä, elehtivät vaivaantuneina kunnes ahdistusta oli lääkittävä. Suklaapaperit alkoivat rapista ja patukat upposivat suihin silmänräpäyksessä. Ah, kollektiivinen helpotus.

Kahden tunnin kierroksen aikana ehti tulla karjuva nälkä ja lounasaika lipui ohitse. Heti opastetun rundin jälkeen pidimmekin lunch breikin tehtaan kahvila-ravintolassa. Siellä oli tarjolla lounasbuffet, josta oli mahdollisuus valita sapuskaa oman mielen ja varallisuustason mukaan. Lintukala kun olin, minulla oli mukana eväslounas, joten ostettuani vichyn lounaan painikkeeksi, menin varaamaan meille pöydän. Availin siinä kanasalaattirasiaani, kun porukka alkoi lipua tarjottimineen kassalta pöytää kohti. Tarjottimet loistivat pelottavan kelmeää keltaisuuttaan. Tytöt kautta linjan tilasivat jättiannokset ranskalaisia kera makkara-ketsuppi-täytteisten hodareiden, barbeque-kastikkeiden ja kokisten ja koko hötön kruunasi suolanvalkea huntu. En kritisoi, en tuomitse, arvostele enkä paheksu (vaikka vähän joskus vahingossa), mutta mietin vaan millaista Hallelujaa vatsat mahtavat huutaa noiden annosten ja aamun aikaisempien satsien jäljiltä. Omani olisi ainakin jo äärimmäisessä hälytystilassa.

Yllätyksekseni yksi tytöistä kommentoi ruokaa ruokailun lomassa: "On kyllä outoa, että täällä myydään näin raskasta ruokaa, vaikka asiakkaat syövät suklaatakin retken aikana." Niinpä. Eikö siellä tosiaan ollut muita vaihtoehtoja? En muistanut kiertää buffet-pöydän kautta, vaikka yleensä olen utelias tietämään tarjonnan siitäkin huolimatta etten ollut aikeissa ostaa mitään. Nyt unohtui, enkä niin ollen tiennyt mitä sieltä olisi voinut ostaa. Rohkeninkin kysyä: "Eikö siellä sitten ollut mitään kevyempää vaihtoehtoa?" Tyttö nielaisi ranskiksensa väärään kurkkuun ja kommentoi: "Olihan siellä Fish & Chipseja ja Chili Con Carnea ja spagettia, mutta tämä tuli halvemmaksi." Ei, en minä sitä kysynyt. Kysyin, eikö siellä ollut mitään kevyempää, alias ravinteikkaampaa vaihtoehtoa. Tyydyin nyökyttämään. Ruokailun jälkeen kiersin buffet-sektorin kautta ja huomasin, että lounaspöydän vieressä myyntitelineen täynnä salaatteja, wrappeja, täysjyväleipään tehtyjä, monipuolisia sandwicheja ja sushi-annoksia. Vaihtoehto oli siis olemassa.

Loppupäivän tutustuimme tehdasalueeseen omin päin. Katsoimme kolmiulotteisia videoita Cadburyn historiasta, sen kehityskulusta, suklaalaaduista, vuosien aikana kehittyneestä mainonnasta ja suklaiden valmistusperiaatteista. Teimme omat suklaamainokset, juomat ja suklaapatsaat ja pääsimme kokeilemaan suklaan koristelua, muotitusta ja ainesten sekoitusta valtavassa höyryävässä padassa. Päivän päätteeksi luovutimme itsemme markkinoinnin marttyyriuhreiksi ja shoppailimme maailman suurimmassa Cadburyn tehtaan myymälässä. Rahaa paloi ja kassi tolkulla suklaata roudattiin minibussiin lähdön hetkellä. Tosin en aivan käsittänyt miksi, hinnat kun olivat identtiset kaupan hintoihin verrattuna ja lajit tismalleen samaa tavaraa. 


Kotimatka alkoi viiden korvilla ja toisti menomatkan kaavaa. Väsähtänyt porukka nuokkui ikkunoita vasten nostalgisten 90-luvun biittien tahtiin, kunnes iski taas se viheläinen pikkunälkä. Otaksuin, että makeanhampaat olivat viimeinkin saaneet tarpeensa tyydytettyä, kun kuulin sipsipussien repeilevän auki. Oivalsin, että en ollutkaan porukan ainut omien eväiden harrastaja, vaikka boksini sisältö vähän poikkesikin muiden vastaavista. Haistoin ilmaan kohoavan sipsien tuoksun. Tuoksuvathan ne, ei sitä hajuksi voi väittää, hekumainen on sipsien rasvansuolainen aromi.  Takanani istuva pyylevä tyttö popsi pikkupussin toisensa perään ja ojensi tyhjentyneitä pusseja etupenkkiläisille roskiin laitettavaksi. Sitten lähti sandwich. Neito puhui kovaan ääneen, että vaalea leipä ei kai ole kaikkein terveellisintä, mutta hän nauttii siitä ja sillä hyvä. Tosi on; sillä hyvä. Nautinto on ruokailusääntö numero yksi.

Toivoin, että ajaisimme suoraan kotiin ilman välipysähdyksiä, mutta kuuroille korville meni hiljainen toivomukseni. "Pysähdytään päivälliselle," totesi kuski ykskantaan. Ihmiset virkosivat ja kaivoivat lompakkoja laukuistaan. Maanpäällinen taivas aukeni eteemme kun seuraavalla huoltoasemalla loisti McDonaldsin keltaisenkelmeä kyltti. Päivällinen? Ruokaa? Mäkkärin vieressä olisi ollut myös paikallinen perinneravintola, Little Chef, josta saa kuulemma monen sortin perusruokaa.

Kukaan ei edes harkinnut asiaa. Mars ranskalaisille! Ehkä olen outo kummajainen (tai sitten vaan oikealla alalla?), mutta en voinut uskoa silmiäni, kun porukka ihan totisesti ja oikeasti yhtään valehtelematta tai liioittelematta tilasi Happy Meal ateriat kera kananugettien ja ekstra-suurten ranskalaisten, samantyylisen setin jonka olivat nauttineet jo aamiaiseksi ja lounaaksi välipalasuklaista ja sipseistä puhumattakaan. Miten te tyypit pystytte tohon? Ootteko ihan ookoo? En kysynyt. Söin Cadburyn kahviosta mukaan ostamani lohitäytteisen wrapin ja mandariinin. Taidan olla tosifriikki.











P.s. Oli se suklaatehdaskin ihan kiva.Yritän keksiä jotain sanottavaa osassa kaksi. ;)

lauantai 18. helmikuuta 2012

Syökää kouluruokaa!

Käsi ylös rehellisesti: Kuka syö /söi kouluruokaa? Heitän villin arvaukseni perustuen lukijakuntani oletettuun keski-ikään ja otaksun, että ainakin 80 % teistä. Jos tekisin katugallupin ja esittää tämän saman kysymyksen koulumatkalla oleville nuorille, väitän, että taivasta kohti nousisi korkeintaan yksi käsi viidestä. Kuulopuheiden (nimimerkillä: kahden nuoren ja yhden mahdottoman nuoren miehen isosisko) ja tutkimuksiin perustuvien otaksumieni perusteella olen surukseni havainnut, että peruskoulumaailmassa on meneillään jonkin sortin kouluruoattomuustrendi. Ruokatuntia (vai lieneekö jäljellä enää puolituntinen?) ei viitsitä haaskata ruokalassa istumiseen kun samassa ajassa ehtii kipaista lähikioskille, jos säännöt sallivat tai ulkovalvojan silmä välttää. Jos koulun portit ovat suljetut, eikä karkkiostoksille ole lähtemistä, löytyy huolestuttavan monista kouluista vielä virvoke- ja herkkuautomaatteja, joiden sisällöllä saa sokeripiikin nousuun ja kukkaron saldon laskuun. Mihin tällaiset muutokset juontavat juurensa?

Suomalaista kouluruokasysteemiä ylistetään ja ihmetellään maailmalla. Vuodesta 1948 asti tarjottu maksuton koululounas on maailmanlaajuisesti mitä suurin harvinaisuus. Suomi ja Ruotsi ovat niitä harvoja maailman maita, joissa valtio on lähtenyt mukaan tukemaan koululaisten ruokailua. Ei tarvitse mennä kuin rajan yli Norjaan, missä systeemi muuttuu kerta heitolla ja koululounas on sitä, mitä äiti tai isä on pakannut eväsrasiaan, aivan kuten täällä Britanniassa.

Armottoman kritisointini ohella haluan kuitenkin nostaa esille sen mahtavan seikan, että tällä kulinaaristen nautintojen ihmesaarella eväät unohtanut lapsi ei joudu kärvistelemään nälissään, vaan koululounasta on tarjolla muutaman punnan maksua vastaan. Laadulliset seikat ovat olleet parempaan päin aina vuodesta 2005, jolloin supersankari Jamie Oliver nosti yhdenmiehen mellakan ravintoaineköyhää ja epäterveellistä kouluruokaa vastaan. Vuonna 2009 Terveyslautakunta julkisti lopulta uudet säädökset, joita peruskoulujen keittiöiden tulee noudattaa. Ei huono, sanoisi tähän tanssitaiteilija Jorma Uotinen.

                                      Jamie Oliverin Ranking Lista: Koululounaiden aatelia 


En usko, että Suomen tasoista kouluruokaa löytyy mistään maailman maasta, kun otetaan huomioon ruoan hinta, laatu ja määrä. Todella pienellä budjetilla (aivan liiankin pienellä kokkien ja Menun suunnittelijoiden näkökulmasta) pystytään tarjoamaan opiskelijoille täysipainoista, terveellistä, kaikki ravitsemukselliset tarpeet täyttävää ruokaa, joka edistää terveyttä, hyvinvointia ja opiskelumotivaatiota. Verorahoilla kustannettua ruokaa saa syödä päivittäin vatsansa täyteen ja lautasen sisältö on vaivatonta koostaa niin, että ravintoaineita tulee kaikista ruokaryhmistä hyvässä balanssissa. Ala-asteilla annokset kootaan pienimmille valmiiksi, mutta isommilla opiskelijoilla lautasen täyttäminen monipuolisesti ja kattavasti on itsestä kiinni. Vastuu omasta terveydestä ja hyvinvoinnista kasvaa ikälukemien myötä, eikä yhtäkään yläasteikäistä kouluruokalintsaria kanneta niska-pylly-otteella takaisin lautasen äärelle. It´s your choice!

Moni ottaa vapaudesta vaarin ja ryhtyy uhmakkaasti kouluruokalintsariksi. Tutkimusten mukaan jopa kolmannes murrosikäisistä suomalaisista ei syö päivittäin kouluruokaa, vaan korvaa sen makeisilla, energiajuomilla ja pikaruoalla. Kaikista Suomen koululaisista niinkin suuri osa kuin 85 % syö kouluruokaa, mutta lukemaa nostavat suurimmilta osin sankarilliset ala-astelaiset, jotka syövät tunnollisesti tarjotut annokset esikoulusta kuudenteen luokkaan asti. Sitten tulee stoppi. Sitten tulevat kyseeseen peruskoulun loppusuoralla opiskelevat nuoret, se porukka, joiden kädet ojentuvat mieluummin kohti limsa-automaatteja kuin ruokalan buffetpöydän päässä seisovaa tarjotin pinoa. 13-17 vuotiaista koululaisista 35 % ei syö kouluruokaa, mikä kattaa yli kolmanneksen koko sukupolven edustajista.

Mittavista eroista huolimatta suurimmat ongelmat ovat miltei identtisiä Britannian ja Suomen välillä. Terveellistä ruokaa on tätä nykyä tarjolla myös Britannian kouluissa ja lounaan hintaa on pyritty laskemaan inhimillisemmälle tasolle (nykyinen 1.88 puntaa/ala-asteet, 1.98 punta/yläasteet).Vanhemmat ovat kampanjoineet edullisemman kouluruoan puolesta, minkä seurauksena Terveyslautakunta kehitti vähävaraisille suunnatun rahaston, jonka turvin kaikkein pienituloisimpien perheiden lapset saavat ilmaisen kouluruoan. Teoria kuulostaa miltei täydellisesti toimivalta, mutta käytännön tasolla muutokset ovat hitaita, sikäli mikäli edes olemassa. Tutkimukset ovat nimittäin osoittaneet jatkuvaa laskua kouluruokailijoiden määrässä ja raportti vuodelta 2010-2011 osoittaa, että vain 41.4 % Englannin ala-asteikäisistä ja 37.6 % yläasteikäisistä syö kouluruokaa. Lukemat ovat hätkähdyttäviä kaikkien ikäryhmien osalta.

Ongelmien ydin on asenteissa, suhtautumisessa kouluruokaan, ravintoon yleensä, omaan kehoon, terveyteen, ystäväpiirin mielipiteisiin ja jopa koko koululaitokseen. Briteissä suurin osa opiskelijoista ja koululaisista raahaa mukanaan kivoja pikkuisia eväsrasioita, jotka kätkevät sisäänsä vanhempien pakkaamia sipsejä, keksejä, karkkeja ja vanukkaita. Jossain mättää ja pahasti, jos vanhemmat todella kuvittelevat kyseisen setin olevan ravinteikas, terveyttä edistävä päivän pääateria, jonka avulla lapsi jaksaa koulussa ja menestyy opinnoissaan. Mikäli lapsi saa päivittäin lounaakseen sokeriherkkuja, on varsin todennäköistä, että hän tulee kohtaamaan sekä fyysisiä että psyykkisiä terveysongelmia lähitulevaisuudessa. Kuten Jamie Oliver näppärästi vinkkasi: "Jos haluat muuttaa lasta, sinun täytyy muuttaa vanhempia." Kotona opitut tavat ja asenteet kantavat pitkälle aikuisuuteen asti. Siksipä luulen, että suuremman sukupolven edustajat ovatkin puputtaneet koululounaansa tunnollisesti ala-asteelta yläasteelle ja lukioiden loppuun asti suurella kiitollisuudella. Asenteet olivat muinoin kohdillaan, tänä päivänä perin juurin vinksallaan.


Arvostus maksutonta kouluruokaa kohtaan on uhkaavasti lähestymässä nollarajaa, eikä lisääntynyt kouluruokakouhotus ainakaan edistä nuorten halukkuutta pistää natriumglutamaattikastiketta ja kumiperunaa poskeen. Kyseisen keskustelu oli toki asianmukainen ja nosti esille yhden valmisruoissa laajalti käytetyn lisäaineen, joka saatiinkin kitkettyä pois useiden koulukeittiöiden käytöstä. Tämä, kuten muutkin keskustelut ravinnon laadusta ja monipuolisuudesta ovat täyttä asiaa ja osoittavat, että me välitämme siitä mitä lapset nauttivat päivän pääaterialla viitenä päivänä viikossa. Mielestäni tämä on kuitenkin silkkaa pilkkujen viilausta jos asioita katsotaan suuremmassa valokeilassa. Pääasiallinen pilkkujen pilkku jota tulisi hioa ja sahata parempaan kuosiin, on kouluruokavastaisuus. Ruokaa on, mutta sitä ei syödä. Missä kohtaa mentiin vikaan?

Sinä vanhempi, pysähdy ja mieti: Syökö sinun lapsesi kouluruokaa? Miksi tai miksi ei? Mistä kielteiset asenteet saavat alkunsa ja miten niihin voisi vaikuttaa?

                                                                                                                                                                    Aiheesta muualla:

Karkkiautomateille häätö peruskouluista:
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/karkkiautomaateille_haato_peruskouluista/
http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2011/08/karkkiautomaatit_katoavat_kouluista_2808336.html  
http://m.omakaupunki.fi/helsinki/uutiset/karkkiautomaateille_haato_peruskouluista/

Kouluruoka maailmalla:
http://www.iltalehti.fi/parempaaruokaa/200702045699928_pf.shtml

Kouluruoan hinta:
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/kouluaterian-hinta-vaihtelee-alle-15sta-yli-8-euroon/2010/08/1170864

Kouluruoan ravitsemukselliset vaatimukset, Englanti:
http://www.parliament.uk/documents/post/postpn339.pdf

Kouluruokaraportti, 2010-2011, Englanti:
http://www.schoolfoodtrust.org.uk/school-cooks-caterers/reports/sixth-annual-survey-of-take-up-of-school-meals-in-england

Jamie Oliver, Ruokavallankumous: (videot)

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Maailman terveellisin dieetti

Olen alkanut kyseenalaistaa aivan kaiken. Jo pitkään olen ottanut kärkkäästi kantaa opettajien lausumiin typeryyksiin ja harhaanjohdattavaan oppimateriaaliin, mutta viime aikoina mieleni on lähtenyt seilaamaan sitäkin kaukaisemmille vesille. Sen lisäksi, että epäilen suuresti nykyisen lautasmallin periaatteita ja sen suunnitteluun vaikuttaneita tekijöitä, geenimanipuloinnin ja lisäaineiden todistettua vaarattomuutta, tuotteiden kylkiin liimattuja terveysväittämiä (täällä Britanniassa elintarvikepakkausten välillä käy todellinen väitösten aaria) ja ravitsemustutkimusten todenperäisyyksiä, kirjoitan nykyään kysymysmerkin myös päivänselvien perusfaktojen perään. Kasviksia täytyy syödä päivittäin? Hedelmiä ilman ei ihminen pärjää? On syötävä mahdollisimman monipuolisesti? Täysjyvä hoitaa suolistoa ja antaa kylläisyyden tunteen? Suolankäyttöä on syytä rajoittaa? Moni laittaisi edellisten kysymyslauseiden perään pisteen, koska ajattelee asian olevan pässinlihaa, eli piece of buck´s meat. Niin minäkin tein muinoin, voi niitä onnellisia aikoja.

Luin vastikään uutisen (joka ei varsinaisesti ollut mikään uutinen) lontoolaisesta naisesta, joka oli elänyt koko ikänsä pelkällä pizzalla. Hän oli 33-vuotias ja aloittanut juusto-tomaatti-pizza-dieetin ollessaan 2-vuotias. Hän kertoi haastattelussa, ettei kykene pistämään suuhunsa mitään muuta, vaan yökkää kaiken pois. Hän pysyy hyvässä kunnossa urheilemalla ja juomalla paljon vettä. No mikäs siinä sitten? Pyörittelin päätäni ja mietin, että hän tulee kohtaamaan vakavia terveysongelmia vielä tulevaisuudessa kunhan kroppa vanhenee, aineenvaihdunta hidastuu ja elimistö alkaa kärsiä viiveellä hivenaineiden ja vitamiinien puutoksesta. Samaa oli sanonut naisen omalääkäri, mutta tämä ei ottanut neuvoja kuuleviin korviinsa. Voi näitä tämän maan ihmisiä, jotka sairastuttavat itsensä yksipuolisilla ruokavalioillaan, ajattelin ennen kuin ehdin ajattella pidemmälle. Klikkasin auki keskustelupalstan, jossa suomalaiset lukijat ruotivat tapausta oikein olan takaa.

Naureskelin aluksi luijoiden kommenteille. Kukaan ei kirjoittanut, että nainen saattaisi sairastua pikimmiten ja että kyseinen dieetti on suorastaan hengenvaarallinen. Päinvastoin! Ihmiset kirjoittivat omista samansuuntaisista ruokavalioistaan ja kertoivat pysyneensä terveinä ilman aasialaisia supermarjoja, öljypohjaisia välimerellisiä kastikkeita, A-vitaminoitua riisiä tai Durum-vehnään tehtyä terveellisempää makaronia. Suuri osa vastaajista kertoi, ettei juurikaan vaihtele ruokalautasen sisältöä taatakseen kaikkien mahdollisten makrojen ja mikroaineiden riittävän saannin, vaan syö aikalailla samaa sapuskaa päivästä toiseen. Joku vanhempi herra väitti eläneensä jo vuosia pelkällä näkkileivällä, kirjolohella, tillillä ja täysmaidolla. Olo oli vireä, veriarvot kunnossa ja paino balanssissa. Toinen sanoi syövänsä pääasiassa pastaa ja kanaa, ja yksi kirjoitti eläneensä koko opiskeluajan täysjväleivällä, kinkulla, juustolla ja vihanneksilla ja suoriutuneen menestyksekkäästi opinnoistaan. Tästä olikin vitsi kaukana, ei naurattanut enää.

Chat-palstan tekstit jos jotkin, on tietenkin syytä kyseenalaistaa, mutta näiden keskustelujen voimasta aloin itse asiassa kyseenalaistaa koko ravitsemustouhotuksen aina monipuolisuuden nyrkkisäännöstä säännöllisiin ruoka-aikoihin, lautasen tasapuoliseen kokoonpanoon ja ruokapyramidiin asti. Aloin miettiä, onko todella olemassa yksi ohjenuora, jota noudattamalla ihminen kuin ihminen pysyy terveenä ja voi hyvin. Vaikka täytyykin tiedostaa se tosiasia, että Internetissä voi puhua mitä sylki suuhun ja mielikuvitus päähän tuo, voi keskusteluista kuitenkin ammentaa totuudensiemeniä. Moni ihminen voi vallan erinomaisesti, vaikka vähät välittää ulkoisista ohjeistuksista. Mitä kummaa?

Ihmiset ovat eläneet terveinä ja pitkään mitä erilaisimmilla ruokavalioilla kautta historian. Japanilainen ruokavalio kuohuttaa maailmalla superterveellisyytensä ansiosta, mutta vallalla olevaan karppausbuumiin se ei oikein tunnu istuvan. Japanissa, kuten muissakin Aasian maissa valkoinen riisi on pääasiallinen energian ja hiilihydraattien lähde ja jopa 80 % ruokavaliosta koostuu hiilihydraateista. Japskit nauttivat paljon meren antimia, kasviksia ja lihaa ja syövät pieniä aterioita monta kertaa päivässä. Tätä mallia on yritetty jäljitellä myös länsimaissa, uuvuttavin tuloksin. Meidän tottumuksemme, saati sitten tarjonta ja luonnonvarat eivät oikein natsaa yhteen merilevän, simpukoiden, kuivalihojen ja aamiaiskanankoipien kanssa. Onko siinä siis ansakuoppa johon olemme astuneet? Onko sairauksiemme syy siinä, ettemme noudata maailman terveellisimmäksi tituleerattua ruokavaliota? Enpä ihan menisi allekirjoittamaan tätä.

Samaan aikaan kun japanilaiset nautiskelevat riisimättöjään, jossain päin Afrikassa, eteläisessä Amerikassa, Euroopassa, Australiassa ja Pohjoisnavallakin (ken tietää) noudatetaan perinteisiä ruokavalioita, jotka poikkevat radikaalisti toisistaan, mutta joilla kyseiset kansat elävät terveinä ja voivat hyvin. On avartavaa ja opettavaa nähdä asiat globaalissa perspektiivissä ja oivaltaa, että oma totuus ei välttämättä ole toisen totuus, saati että se olisi totuus ollenkaan!

Eräällä oppitunnilla tutkimme eri kulttuurien perinneruokavalioita ja oivalsin, että ihmiset eri puolilla maailmaa ovat oppineet käyttämään hyödyksi maansa tarjoamia antimia ja luonnonvaroja ja luoneet itselleen täysipainoisen, yksinkertaisen ja ravinteikkaan ruokavalion. Väli-Amerikan maista alkunsa saaneet tortillat riisillä, pavuilla ja lihalla täytettynä tarjoavat samanlaisen ravintoainepaketin kuin brittiläinen paahtoleipä pavuilla, kananmunalla ja paistetuilla tomaateilla höystettynä, tai niin kuin aasialaisten suosimat riisi-liha-vihannes-annokset tai niin kuin suomalainen pottu ja jauhelihakastike kauden vihannesten kera. Kullakin maalla on omat superruokansa, terveyttä edistävät ruokavaliot ja pitkän iän eliksiiriä aivan omasta takaa!

Mutta miten käy pizza-hirmun? Pizza on pizza, niin kuin hauki on kala. Mutta jos alamme samaan tapaan eritellä kyseisen, uunissa paistetun lätyskän ravintoarvoja ja ainesosia, saamme tulokseksi mieltäpöyristyttäviä lukemia. Mikä on juusto-tomaatti-pizza? Se on vehnäjauhoa, hiivaa, rasvaa, juustoa, jossa kalsiumia, proteiinia ja D-vitamiinia, tomaattimurskaa, jossa tomaatin antioksidantit ja lykopeeni ovat parhaiten imeytyvässä muodossa. Tomaatti itsessään on vihannesten aatelia, ja vielä kun ripautetaan pizzan päälle vähän mausteita aineenvaihduntaa kiihdyttävään, niin a vot, mikä terveyspaketti! No, ehkä vähän liioittelen. Mutta ainakin tuli käännettyä kolikko nurin päin ja tutkailtua väitettyjä totuuksia nurjalta (vai kenties oikealta?) puolelta käsin. Kaikki ei ole sitä mitä sanotaan ja pikku hiljaa alan epäillä, onko yhtään mikään.

Mita mita mita sina sanoa, etta pizzassako ei ole makua?