tiistai 20. maaliskuuta 2012

Big Lie: Low Fat High Carb!

Viimeiset kaksikymmentä vuotta olemme eläneet vähärasvaisuuden (kissan) kulta-aikaa. Herra Rasvakammo tarttui valtikkaan 80-luvulla kun eräät neropatit keksivät, että sairauksien ja lihomisen syynä on yksinomaan paha paha rasva. Ensimmäiset low-fat tuotteet tuotiin markkinoille ja kansa villiintyi. Vaan kuinkas sitten kävikään? Vuodet vierivät ja keinotekoisilla lisäaineilla ryyditettyjen elintarvikkeiden myynti nousi samaa tahtia kun rasvankulutus laski. Samoin kävi kansanterveydelle. Ylipainoisten määrä on lisääntynyt viimeisten 20 vuoden aikana kaikkialla maailmassa, myös niiden alkuperäiskansojen keskuudessa, joissa länsimainen kulttuuri on tullut kuvaan. Lihavuus on lisääntynyt kaikissa sosiaaliluokissa ja ikäryhmissä ja tämän päivän lapset ja nuoret ovat lihavampia kuin koskaan ennen koko ihmiskunnan historiassa. Hälytyskellojen pitäisi alkaa soida! Ding dong! Missä vika, missä korjaaja?

Jos sairaalloinen ylipaino olisi vain esteettinen ongelma ja parempien ihmisten silmiä särkevä vika katukuvassa, ei se olisi ongelma alkuunkaan. Mutta kyseessä on paljon laajamittaisempi ja globaalimpi ongelma, kuin mitä päällepäin näyttää ja mitä asiasta tietämättömät ounaksuvat. Olen monesti saanut kuulla kommenttia tyyliin: "Jokainen saa olla sellainen kuin on. Ylipainoisia ei pitäisi syrjiä." Olen absoluuttisen sataprosenttisesti samaa mieltä: jokainen eläköön kuten hyvältä tuntuu ja kantakoon kehonsa ylpeydellä. Uskallan kuitenkin väittää, että moni ylipainoinen ei tunne oloaan kovinkaan hyväksi, saati että olisi sinut itsensä ja nahkojensa kanssa. Sairaalloisen ylipainon kohdalla ei ole kyse enää vain ihmisestä itsestään, eikä ongelma ole missään mielessä visuaalinen. Kuten ei vanhuus, ei ylipainokaan tule yksin. Se ei tule kaksin, kolmin, eikä edes neljän kimpassa, vaan käsikynkässään kulkee mitä yllättävimpiä aveceja.

Elintarviketeollisuus ja sitä myötä myös maailmanlaajuinen ruokailukulttuuri ovat muuttuneet radikaalisti viimeisten vuosien aikana. Muutokset ovat olleet pääasiassa negatiivisia ja ajaneet kokonaiset kansakunnat hämmennyksen ja epätietoisuuden valtaan. Rasvattomuuden lähettiläät tarjosivat pelastusta kollektiiviseen hämmennykseen tarjoamalla kansoille leipää ja sirkushuveja (=prosessoituja hiilihydraatteja ja sokerihumalaa) ja kietomalla nämä pikkusormiensa ympärille. Onnistuivat, mokomat! Jos kyse olisi vain puhtaasti bisneksestä ja vaarattomasta ruoka-aineiden muokkailusta, voisimme ohittaa asian olkia kohauttaen ja antaa noiden neropattien vedellä seteleitä pinojen väleistä ja elää herroiksi meidän kustannuksellamme. Mutta kuten lihavuuskysymyksessä, ei tässäkään asiassa voida katsoa pelkkää pintaa. Rasvattomuuskammo ja hiilihydraattivillitys ovat tuoneet mukanaan aimojoukon seuralaisia. Jonon kärjessä kulkee Herra Ylipaino, jonka perässä seuraa pitkä letka porukkaa, kuten Diabetes, Veritulppa, Sydän- ja verisuonitauti, Dementia, Alzheimer, ADHD, Masennus, Skitsofrenia ja Akne vain muutamia mainitakseni.



Missä vaiheessa unohdimme, että elimistömme tarvitsee rasvaa? Se janoaa sitä, se tarvitsee sitä. Jokainen solu, jokaikinen hormoni ja kaikki ruoansulatuskanavan ja hermoston osat tarvitsevat rasvaa toimiakseen tehokkaasti. Aivoista jopa 80% on silkkaa rasvaa, eikä tuo elimistömme keskus kykene toimimaan ilman polttoainetta. Voimme vain arvailla ja pienissä päissämme johtopäätellä, mihin juontavat juurensa rajusti kasvaneet mielenterveys- ja dementiatilastot. Stakesin mukaan muistisairaiden potilaiden määrä on lisääntynyt yli 10 000 asiakkaalla vuosittain vuosituhannen alusta alkaen. Erityisesti vanhainkodeissa ja tehostetussa palveluasumisessa olevien muistisairaiden asiakkaiden osuudet ovat kasvaneet 2000-luvun aikana. Suhteellisesti eniten muistisairaita asiakkaita on koko 2000-luvun ollut terveyskeskusten vuodeosastoilla. Surullista kyllä, suuri osa vanhuksista on sisäistänyt vähärasvaisuuden mantran, samoin kuin sairaalat ja vanhustenkodit. Laitosruoka ei ole pelkästään mautonta ja mausteetonta vaan myös huolestuttavan rasvatonta.


Rasvoilla on kehossamme niin paljon elintärkeitä, elämää ylläpitäviä tehtäviä, että niiden poisjättäminen on yhtä tuhoisaa kuin käsivarsien viiltely tai hyppääminen asfalttiin seitsemännen kerroksen parvekkeelta. Muistinvirkistämiseksi luettelen tässä rasvan pääasialliset tehtävät elimistössä.
  • Rasvat ovat merkittävä osa solukalvojen rakennetta.
  • Rasvat muodostavat tärkeän ja tehokkaan energiavaraston (rasvasolujen rasvavarastot ovat pääasiassa rasvahappoja triasyyliglyserolin muodossa).
  • Kolesterolin kaltaiset rasva-aineet eli hormonit säätelevät lukuisia elintoimintoja
  • Rasvaliukoisten vitamiinien kuljetus solujen käyttöön
  • Tietyt rasva-aineet toimivat solujen viestinvälittäjinä, kuten diasyyliglyseroli ja sfingosiini-1-fosfaatti.
  • Osallistuvat verenpaineen säätelyyn
  • Osallistuvat lihassolujen supistumisreaktioon muun muassa verisuonen seinämässä ja kohdussa
  • Osallistuvat vastustuskyvyn muodostukseen
  • Säätelevät hermoston toimintaa
  • Säätelevät ruumiin lämpötilaa
  • Turvaavat elimistölle välttämättömien rasvahappojen ja rasvaliukoisten vitamiinien saannin.
  • Konkreettisesti: etenkin nivelet, silmät ja aivot tarvitsevat rasvaa toimiakseen normaalisti

Nykyisissä ravitsemussuosituksissa rasvan osuus kattaa noin 30% kokonaisenergiasta ja suositeltava saanti on vähintään 15-20 %. Arviolta elimistö tarvitsee rasvaa vähintään 60 grammaa päivässä, joista yleisten suositusten mukaan kovia rasvoja tulisi olla vain kolmannes ja pehmeitä rasvoja kaksi kolmannesta. Kammo tyydyttyneitä rasvoja kohtaan nosti päätään rasvattomuusbuumin seurauksena, minkä vaikutukset ovat nähtävissä edelleen. 

On kuitenkin vahvaa tutkimusnäyttöä siitä, että pelkoon ja huoleen ei ole syytä. Tammikuussa 2011 The American Journal of Clinical Nutrition julkaisi merkittävän tutkimuksen, jossa todettiin, ettei liioin eläin- saati tyydyttyneillä, eli niin sanotusti kovilla rasvoilla ole mitään yhteyttä sydän- ja verisuonitauteihin. Kummituksen asuun puettu tyydyttynyt rasva ei myöskään muutu kehossa kolesteroliksi, kuten viralliset tahot väittävät, eikä yksikään varteenotettava tutkimus ole voinut osoittaa niiden linkkiä kansansairauksiin.

Prosessoitujen hiilihydraattien ja vähärasvaiseksi modifioitujen tuotteiden korvaaminen kasviksilla, marjoilla, täysrasvaisilla lihatuotteilla ja luonnollisilla rasvoilla johtaa tutkitusti parempaan kokonaisvaltaiseen terveyteen. Moni vähähiilihydraattiseen ruokavalioon siirtynyt on raportoinut verenpaineen ja sokeriarvojen asettumisesta, kolesteroliarvojen ja painon laskusta, näläntunteen tasoittumisesta ja psyyken ongelmien vähenemisestä. Fysiologinen selitys piilee kehon tulehdustilojen korjaantumisessa. Nämä tulehdustilat aiheutuvat lukuisista tekijöistä, joista tärkeimpinä mikroravintoaineiden puutos, kasvisperäisten transrasvojen käyttö, krooninen stressi ja sen aiheuttamat hormonimuutokset, antioksidanttien puute ja sitä seuraava bakteeri- ja virusperäinen tulehdus, sekä liiallinen tulehdusta aiheuttavien omega-6 -rasvojen saanti. Syitä on lukuisia, mutta varmaa on se, että eläinperäiset rasvat eivät aiheuta verisuonivaurioita. Kuten Antti Heikkilä blogissaan kirjoittaa: "Miksi aiheuttaisivat, sillä me ihmiset kuulumme samaan eläinmaailmaan ja meillä on samat rasvat."


Itse pidän rasvanyrkkisääntönä aitoutta ja luonnollisuutta. Mitä pidempi ainesosaluettelo, sen suurempi syy jättää tuote hyllyyn. Teollisesti kovetettujen transrasvojen kohdalla nollatoleranssi olisi ihanne, koska kyseisillä rasvoilla on todettu olevan yhteys sydän- ja verisuonitauteihin. Transrasvojen lähteitä on valitettavasti enemmän kuin mitä silmä näkee ja suu maistaa. Niitä on ympätty muun muassa eineksiin, sipseihin, ranskalaisiin, sämpylöihin, muroihin, leipomo- ja konditoriatuotteisiin, uppopaistettuihin ruokiin, kekseihin, jäätelöihin ja muihin prosessoituihin ruokiin. On kuitenkin muistettava, että transrasvaa esiintyy myös luonnostaan esimerkiksi maito- ja lihatuotteissa. Luonnollinen ja keinotekoinen transrasva käyttäytyvät kuitenkin elimistössä eri tavoin ja luonnolliset trasrasvat ovat ihmiselle hyödyksi. On myös huomattava, että maksimissaan 8 % eläinperäisten ruoka-aineiden rasvasta on transrasvaa, kun taas kovettamisprosessin jälkeen jopa 65 % kasvirasvasta voi olla transrasvaa. Leivälle täytyy siis levittää muutaman sentin paksuinen kerros voita, jotta satsi voisi päihittää hampurilaisaterian, joka sisältää jopa 13 grammaa transrasvaa.

Ruotsissa ja Suomessa teollisuus vähensi transrasvojen käyttöä 1990-luvun puolivälissä ja Britannian terveysasiantuntijat (UK Food Standards Agency) pyrkivät muuttamaan pakkausmerkintälakeja niin, että transrasvojen määrät ilmoitettaisiin tuoteselosteissa. Britannia on kuitenkin rasva-asiassa aivan omaa luokkaansa. Tämän luokkayhteiskunnan nokkimisjärjestyksessä rasva(parka) on litistyksissä hiilihydraattiprofessorien tossujen alla, eikä rasvattomuuden, sokerittomuuden ja suolattomuuden hokema jätä kansaa rauhaan. Surullista kyllä, edellämainitut kiellot tuntuvat kohdistuvan pääasiassa näkyviin ravintoaineisiin, kuten pöytäsuolaan ja -sokeriin, sekä leivän päälle laitettavaan rasvaan. Tilastojen valossa voi huomata, että jengi ei tiedosta kyseisten aineiden haitallisimpien muotojen piilevän pinnan alla silmiltä piilossa. Porukka jaksaa uskoa low-fat-tuotteiden ja hiilihydraatti- ja tärkkelyspitoisten elintarvikkeiden pelastavaan sanomaan siitäkin huolimatta, että viimeiset kaksikymmentä vuotta ovat osoittaneet näiden turmiolliset vaikutukset kansan terveyteen.

Lopuksi shokeeraavaa nippelitietoa: Brittien pääasialliset rasvan lähteet ovat: 1) Ranskalaiset, 2) Sipsit, 3) Viljatuotteet; pullat, murot, leipä. 4) Maitotuotteet; mm. makumaidot, transrasvalla höystetyt "vähärasvaiset" jogurtit, juustot ja jäätelöt. Rasvattomuusinnostus kohdistuu siis näkyvään rasvaan, mutta suurimpia pahiksia, eli elimistöä kuormittavia piilotransrasvoja ei suotta vaivauduta laskemaan mukaan. Itsepetos on petoksista petollisin.