keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Blogin vaitieloa hiljaisoloa

Hellurei hiljaisuudesta,

ja suurpahoittelut iäisyydenmittaisesta hiljaiselosta. On tässä ollut kesäistä työntekoa, lomatonta aherrusta ja väkerrystä erinäisten tointen parissa. Kirjoitustöiden jälkeen en malta enää istahtaa alas bloggailemaan vaan pää kaipaa totaalituuletusta näyttöpäätteen sakeasta sumusta. Vielä kerran: anteeksi ja niiaus ja kiitos kärsivällisyydestänne.

Ravitsemuksen saralta olisi kyllä ollut sanottavaa. Voi hurja, että olisikin! Kerronpa nyt tiivistetysti muutamia asioita, joita tulen vielä nostamaan esille blogitekstien muodossa, mutta joihin en saa itseäni nyt paneutumaan.

Työn puolesta on tässä tullut tavattua useita eri ravitsemusalan ihmisiä aina kokeista ravitsemusterapeutteihin ja lääkäreihin asti. Pitkien keskustelujen kautta ravitsemuksen eri suuntaukset ja näkemykset ovat avautuneet uudella tavalla ja olen havahtunut todellisuuteen ihan face-to-face tapaamisten kautta; ravitsemusalalla on vallalla todellinen vastakkainasettelun tila. Saman alan asiantuntijat esittävät täysin vastakkaita näkemyksiään, mikä on kerta kaikkiaan hämmentävää. Kävin myös Hanna Partasen ja urheilulääketieteen asiantuntija Kirsi Korven luennolla, joka -kaikessa yksinkertaisuudessaankin- herätteli ajatuksia vähän joka suuntaan. Näistä lisää viimeistään kesän loppupuolella.

Kevyemmistä ja rennommanpuoleisista kokemuksista voisin mainita muun muassa Varsinais-Suomeen suuntautuneen Makumatkan, jonka teimme ravitsemustoimittajien kanssa. Hieno kokemus, mahtiponttisen suussasulavaa Salo- ja Turku-foodia ja tietoa niin lihakarjan-, margariinien (no hyi olkoon mitä aivopesua Bungen tehtaalla!) kuin luomutuotteidenkin tuotannosta ja nykytilasta. Toki vierailimme myös paikallisissa ravintoloissa ja herkkupuodeissa, joista lisää syksymmällä. Malttakaa, oi malttakaa! :) (minä en malta istua koneella nyt, en ihan vielä, sopiiko?)

Poikkesin myös herkuttelemassa ja fiilistelemässä Taste Of Helsinki -tapahtumassa, josta kuvamateriaalia ja tietoiskuja kertyi mukavasti. Aihe toki menettää ajankohtaisuutensa, jos yli kesän venytän, mutta saa nähdä, jos pienen paketin tekisin aiheesta noin niin kun kokemuksellisessa (ei mainos-) mielessä. Oliko teistä joku kyseisessä happeningissä? Mitä maistelitte ja mistä erityisesti piditte? Millaisia parannusehdotuksia ensi vuodelle?

Väännän jatkossakin jutunpätkiä ravitsemuksen eri aiheista, mutta pidettäköön tulevaisuuden projektit vielä vakan alla. Sen verran voin kuitenkin mainita, että aikomuksenani on poiketa Herkkujen Suomi -tapahtumassa Helsingin ydinkeskustassa 23-25.8. Sinne mars kaikki herkkusuut, muuten vaan kesälomatylsistyjät ja keltanokkakulinaristit! :) Siellä on taatusti tarjolla koko Suomen ruokakulttuurin kirjo.

Nyt minä painun ulos Helsingin aurinkoon! Palailen blogin pariin kenties koulun alkaessa syys-lokakuun tienoilla. Nyt kesäkuinen työharjoittelujaksoni vetelee viimeisiään ja perjantaina minä palailen kotikaupunkiini saman alan töiden pariin, mutta eri työnantajan hommiin. Töitä röitä koko loma tyynni! Mutta kun tekemisestä nauttii, työ-termi saa aivan uuden merkityksen. Toisin sanoen: Merkitystä ei ole. Tekevälle riittää kyllä töitä ja töistään nauttivalle vasta riittääkin !

Jos (lue: kun) et millään malta odotella juttujani (suuressa vaatimattomuudessani uskon, että et), joista olet jo tullut perin riippuvaiseksi (pahoittelut aiheuttamastani vahingosta), käy toki täyttämässä päätäsi korvaavilla aineilla. Sormieni kautta näppäimistölle vuotanutta materiaalia löytyy muun muassa Viikkouutisten keskiviikkoiselta palstalta "Kahvikupillinen ajatuksia." Lehdet luettavissa ilmaiseksi täältä: http://www.aamuposti.fi/aamuposti/nakoislehti (Rullaa alas ja klikkaa: Riihimäen Viikkouutisten näköislehti. Kolmossivulta löydät minun naamani, joka toivottavasti helpottaa ikävääsi ;))

Rakkaudentäyteistä, tasapainoisen arkista ja työteliästä, iloluontoista ja hykerryttävän hersyväistä keskikesää sinulle!

torstai 7. kesäkuuta 2012

11 minuuttia lohilounaaseen

Hiphei, hengissä ja hyvissä voimissa ollaan! Sijaintina sateinen ja kolean kylmettävä kotimaa, tarkemmin ilmaistuna Helsinki, armas ja muistoja mieleen nostattava pääkaupunki. Epäyllättävää kyllä, istun näyttöpäätteen äärellä mukatöitä tekemässä. Edessäni seisoo, istuu, makaa maitokaffe (Valion raivostuttavan pastöroitua ja homogenoitua kevytmjölkkiä), oikean kyynärpääni vieressä pepsi-max-pullo (äskeistä ei koskaan kirjoitettu) ja ympärilläni huokuu hiirenhiljaisuus. Shh. Vaiti nyt. Täällä tehdään tärkeitä töitä; täällä taitetaan lehden sivuja, graafikoidaan kuvia ja otsikoita, muokataan fontteja ja värejä, hiotaan sävyjä ja taustavärejä, naputetaan sormia ruville ja aivoja ylikierroksille. Valehtelin lievän valkoisesti. Ei täällä aivan äänetöntä ole. Kolme näppäimistöä metelöi, nap nap, napu nap. Tip tip, tik tak, kahvinkeitin ja kello höpöttävät omiaan, puhuvat päälletysten kuin mitkäkin turhantärkeilijät. Jokainen on oman elämänsä bestwisser. Minä tiedän ainoastaan kaiken.



Luen paraikaa Paulo Coelhon uusinta kirjaa; 11 minuuttia. Tai en aivan paraikaa, mutta par aikaa noin niin kuin laajemmassa aikaskaalassa. Luin Coelhoa aamujunassa matkalla Hesaan (huomatkaa; en sano stadi, koska en ole stadilainen vaan maalainen, joka sanoo Hesa) ja valaistuin hetkellisesti kököttäessäni siinä rastapäänaisen kanssa naamatusten, beigepukuisen miehen kanssa rinnatusten ja vinosti vastapäätä keski-iän ylittänyttä, muutaman vuoden sisään eläkkeelle jäävää naisihmistä, jolla oli liian punaiseksi maalatut huulet. Katselin niitä tyyppejä kirjan päähenkilön, Marian (kenties nimi oli osatekijänä vahvaan samaistumis-havahtumis-reaktioon) silmin ja mietiskelin hänen tavoin: Tekevätkö nämä ihmiset sitä, mitä todella haluavat? Onko joku ehkä matkalla työpaikalle, jossa odottaa niljakas pomo, epämiellyttävä työilmapiiri, ahdistava tunnelma? Laskeeko pukumies päiviä lomaan tai deadlineen vai valmistautuuko kenties antamaan jollekulle potkut? Mistä unelmistaan nämä ihmiset ovat luopuneet, millaisia kompromisseja tehneet paineiden ja realiteettien paineessa? Ovatko he onnellisia juuri nyt vai pyöriikö päiden yllä yksi kollektiivinen, ääneenlausumaton toive: Voisinpa muuttaa elämäni paremmaksi.


11 minuuttia on tositapahtumiin perustuva kertomus brasilialaisesta Mariasta, nuoresta naisesta, joka lähtee kotimaastaan Eurooppaan paremman elämän, aviomiehen ja tienestin toivossa. Naiskauppamiesten avulla hän päätyy Sveitsin Geneveen, jossa hän ajautuu striptease-tanssityön kautta maailman vanhimman ammatin, prostituution pariin. Hän löytää vakituisen työpaikan Cocabana-nimisestä yökerhosta, jossa hän ansaitsee enemmän rahaa kuin olisi voinut villeimmissä kuvitelmissaankaan uneksia. Maria on kuitenkin poikkeuksellisen syvällinen, pohtiva, kaihomielinen ja filosofinen ilotyttö, joka alati pohtii omaa arvoaan, ihmisyyttä, ihmisen tarvetta antaa ja saada rakkautta, rahan merkitystä ja merkityksettömyyttä, unelmien täyttämistä ja täyttämättä jättämistä, rohkeutta ja pelkuruutta, sekä kivun ja nautinnon välistä yhteyttä. Kirja tulee iholle kiinni, nostattaa kananlihat pintaan ja aiheuttaa sisäisiä väristyksiä luuytimiä myöten. Eräässä arviossa 11 minuuttia kuvaillaan Coelhon eroottisimmaksi ja romanttisimmaksi romaaniksi. Lukemani jälkeen voin vain toistella sanoja samoja. 11 minuuttia tulee pinnan alta ja menee syvälle pinnan alle.


Kesä on rennon lukemisen kulta-aikaa. Koulukirjat (joita tosin omistan tasan yhden) saavat huilata hyllyssä ja kantensa pysyvät visusti kiinni ainakin lokakuuhun asti. Kiersin kansien ympärille mielikuvitteellisen metalliketjun, jonka päähän viritin munalukon ankaran katseeni voimalla. Kiinni on ja pysyy. Mutta tunnollinen ja motivoitumiskykyinen opiskelija ei heitä avaimia jorpakkoon edes villeimpien kesärientojen huumassa, vaan säilöö ne pöytälaatikkoon oikeaa aikaa odottamaan. Sillä välin, tällä välin on kaunokirjallisuuden aika, jona otan kaiken irti vapaasta tahdostani ja itsemääräämisoikeudestani. Minä saan valita, mitä luen nyt. Tuntuu hyvältä, tuntuu vapauttavalta. To Do-lista on vaihtunut To Read-listaksi.

Kappas, lounasaika tuli että hujahti. Aamupäivän saldo: muutama tyyppi löytynyt haastateltavaksi ja muutama probioottinen tuote kerätty kasaan kuvausta ja testausta varten. Erään kokkismiehen ja ravintoasiantuntijan yhteydenottoja odotellessa pyöritän vähän peukaloita, hörppään pepsimaxia ja kaffea vuorohörpyin ja haaveilen pääsystä ulos aurinkoon.


                                     Lounaaksi Talo näyttäisi tarjoavan seuraavanlaista muonaa:
  
                                     Thaimaalaista kanakeittoa
                                     Nakkistroganoffia
                                     Intialaista inkiväärikaalia

                                     Salaattibuffet
                                     Caesar-salaattia ja kylmäsavulohta




                                     Juustokeitto

                                     Jälkiruoka
                                     Pannacottaa ja melbaa

Tuntuu, kuin olisin palannut peruskouluun. Valmis buffetpöytä ja laaja skaala monen sortin apetta
vatsan ja mielen täytteeksi. Jokapäiväiseen tapaani kallistun yyberherkullisen ja täyteläisen
salaattibuffan puoleen. Kohta syödään lohta!