Me, myself and I

Muutama lukija on toivonut tietoja minusta ja taustoistani. Tein tällaisen karkean selostuksen, jossa nostan esille käänteentekevät vaiheet ja paikat joissa olen asunut ja elänyt. Otan mielelläni vastaan tarkentavia kysymyksiä mikäli kiinnostuksenne herää jotakin tiettyä tapahtumaa tai elämänvaihetta kohtaan, tai jos haluatte vinkkejä tietyistä ulkomaankohteista, opinnoista et cetera.

My life in blocks=Elämäni vaiheittain

Osa 1) Lapsuus=Ihmemaa. Maria in wonderland.















  




























Osa 2) Kouluvuodet 1995-2005: 

Vietin 16 täysinäistä vuotta Riihimäellä. Kävin peruskoulun ensimmäiset vuodet Herajoen ala-asteella (Huom. Tämä ON mainos; Herajoki Rules!) ja loput kolme Karan yläasteella.















Yhdeksännen vuoden jälkeen sain opiskelupaikan Kallion ilmaisutaidon lukiosta ja muutin Helsinkiin jossakin toisen vuoden tienoilla. Ensimmäinen vuosi tuli muistaakseni junnattua junalla ees taas. Toisen vuoden alkuajat asuin Käpylässä kimppakämpässä, josta muutin viiden naisen soluun Kontulaan. Olen elävä esimerkki siitä, että Kontulasta voi selvitä hengissä.-ja niin ikään elollinen esimerkki siitä että mielenterveyden tila Kontula-elämän jälkeen ei säily ennallaan.





















Lukioaikana sai alkunsa myös pitkäaikainen sairauteni, jota en aio sen syvemmin puida blogissani ainakaan henkilökohtaisen kokemuksen osalta. Apua tuli joka tapauksessa haettua vasta parin vuoden sairastamisen jälkeen. Huono veto! Veto alkoi olla nimittäin aikalailla finiito tästä naisesta, jos sallitte minun ilmaista asian näinkin kepeämielisesti. (Vakavilla asioilla täytyy joskus leikkiä. Löytyy nääs oikeat mittasuhteet.)

Home sweet home. Lukiovuosieni aikana muutimme myös perheeni kanssa Riihimäki-Kormu-Jokimaa-Riihimäki-akselilla lukuisten hometalo-ongelmien takia. Valmistuin ylioppilaaksi keväällä 2008. Lakki tuli ja minimimäärä, eli 4 ainetta meni läpi. Kiitos, soronoo! Minen opiskele enää ikinä! (Aina kannattaa uhmata kohtaloa ja sanoa: Never!)



















Osa 3) Ns. välivuodet: 

Vuosi 2008: Kolme päivää ylioppilasjuhlallisuuksien jälkeen lensin (tadaa!) Englantiin. Vietin Birminghamissa kolmisen kuukautta UFF:n kierrätysprojektin parissa. Asuimme 15 nuoren kanssa kimppakämpässä ja teimme töitä em. järjestölle. Suoritettuani työprojektin loppuun lensin Tanskaan järjestön koululle, jossa meidän oli tarkoitus valmentautua Afrikkaanlähtöä varten. Vietin koululla pari kuukautta, kunnes heitimme porukalla hanskat tiskiin. Afrikkaan päätyivät lopulta vain ne harvat jotka eivät viitsineet jättää hommaa kesken, siitäkään huolimatta että järjestö osoittautui täydeksi huijaukseksi. (Lue raporttini Voima-lehden arkistosta: http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2009/numero-4/ilmaistyota-pisteiden-keruuta)

















Menojalka vipatti, enkä halunnut palata Suomeen. Nyt seuraa asiaa, josta joku herkkähipiäisempi saattaa saada slaagin. Päädyin siis hyvin todennäköiseen ja aivan ilmiselvään ratkaisuun, joka olisi varmasti tullut jokatytölle ensikädessä mieleen. Minä tyttö lähdin liftaamaan ympäri Itä-Eurooppaa. Kyllä. Liftasin yksin itäisessä Euroopassa reilu kuukauden päivät.









 


















Oli kivaa niin kauan kun ei ollut enää kivaa. Romaniassa, juuri ennen kuin olin hyppäämässä Kreikkaan ajavan rekkakuskin kyytiin iski koti-ikävä. Marssin rautatieasemalla ja ostin junalipun Berliinin, Kööpenhaminan, Malmön ja Tukholman kautta kotiin. Ne olivat elämäni pisimmät viisi päivää. Silloin kun haluaa kotiin, on päästävä NYT, eikä huomenna, eikä varsinkaan viikon päästä.

Loppuvuosi meni sumussa. En muista tuosta jaksosta muuta kuin että olin kotona ja etsin sisältöä tyhjäntuntuiseen elämääni muun muassa vertailemalla sinapilla ja margariinilla voideltujen näkkileipien energiasisältöjä ja käyttämällä kaiken joutoaikani lietsomalla korvien välissä kohoavaa rasvakammoa. Kyllähän se siitä lietsoontui. Lietsomalla. Yllyttämällä. Aikansa voi käyttää hyödyksi haitaksi niin monella tavalla!

















Vuosi 2009:

Muutimme Ryttylään. Löytyi ensimmäinen homeeton talo! Minä löysin Kansanlähetysopiston (jossa kokki-äitini oli keittäjänä) ja sitä kautta Kansainvälisyyslinjan. Tulin valituksi linjalle, jolla lähiopiskelin tammikuusta maaliskuuhun, kunnes painelin Turkin Istanbuliin au-pair-työhön. (Tämä oli siis opintoihin liittyvä työjakso) Vietin Istanbulissa kolme ja puoli kuukautta (tästä on tullut joku maaginen luku: aina noin 3kk jälkeen vaihtuu maisema) suomalaisen perheen lastenhoitajana. Mielessä oli kuitenkin jo uudet tuulet.



















































Tulin kesällä 3vk lomalle Suomeen, kunnes lensin kaukomaille. Osallistuin lyhytaikaiselle vapaaehtoistyöjaksolle Operaatio Mobilisaation Doulos-laivalla Kaakkois-Aasiassa. Yllättävästi tulin sitoutuneeksi jälleen reilu 3 kuukauden pestiin, jonka aikana ehdimme seilata Thaimaasta Malesiaan ja Kambodzaan asti. Teimme kehitystyötä paikallisissa kouluissa, sairaaloissa ja kirkoissa ja ahersimme laivalla kukin omalla alueellamme. Itse olin keittiötyössä valmistamassa ruokaa 350 henkiselle miehistölle.

 
















































































Kokemus oli yksi elämäni upeimpia, vaikka sen jälkeen väsähdin totaalisesti. Sairaus paheni ja otti ylivallan. Palasin kotiin työjakson loputtua ja vietin loppuvuoden sairaalassa.  

Vuosi 2010:

Päätin haluta vähän opiskella. Aika ryhdistäytyä! Pääsin Lahden Kansanopistoon journalismilinjalle. Tammikuussa siis muutto Lahteen, jossa asuin kesäkuuhun asti ja tein freelance-töitä muun muassa Uusilahti-lehdelle. Koulu meni vasemmalla kädellä, sivuseikkana kaiken muun elämänmenon ohella. Toukokuussa vietin pari viikkoa Etelä Afrikassa kansainvälisessä nurisoseminaarissa, jossa käsittelimme YK:n Vuosituhattavoitteita ja niiden toteutumista toteutumattomuutta suunnitelmien mukaisesti vuoteen 2015 mennessä.











































Kesän lopulla vietin kuukauden päivät Bangladeshissa, jossa toimin ohjaajana nuorisoseminaarissa. Käsittelyssä oli lapsityövoiman käyttö eri maissa. Seminaari pidettiin keskellä viidakkomaista slummikylää, jonka tehtaissa ja bajamajoissa ei juuri aikuisia työskennellyt. Teimme visiitit muun muassa tupakkatehtaalle ja Coca Colan tehtaalle. Jäi vähän juttuja korvan taakse. Luonteelleni uskollisena en lentänyt projektin jälkeen kotiin vaan suuntasin rajan yli Nepaliin, jossa reissailin vähän omin päin. Lisämaininta: Ko. reissulla sairastin elämäni ensimmäisen ja toivottavasti viimeisen ruokamyrkytyksen.

Marian matkavinkki: Kaikkea muuta kannattaa kokeilla muttei ruokamyrkytystä kehitysmaassa.









































































































Vuoden loppu toisti edellisvuodelta tutuksi tullutta kaavaa: Aika tulla kuntoon! Vietin jälleen maagiset 3 kuukautta osastolla syömässä ja nukkumassa parantumassa. Se jälkeen hermot pettivät ja julistin, että en jaksa enää olla. Olen Duracell-pupu ja tarvitsen toimintaa! Palasin siis kotiin vannottuani kautta kivisimmän kannon, että minä pärjään kyllä. Lorvin maleksien ja maleksin lorvien saraslomalla vuoden loppuun, samalla sinnikkäästi taistellen sairautta vastaan ja kaikin voimin terveyden puolesta.


































Perustyöelämää ja paluu koulunpenkille...


Vuosi 2011:

Tammikuussa mummoni joutui silmäleikkaukseen ja tarvitsi apua kotona Riihimäellä. Joutenoloisen elämäntilanteeni ansiosta saatoin muuttaa mummon luokse auttaakseni tätä arjen askareissa. Siinähän se arki meni ja siitä alkoi myös tämä blogi. Kirjoitin alunperin elämästä mummoni kanssa mikä auttoi minua myös selviytymään arjesta niin erilaisten ajattelutapojen ilmapiirissä. Selvisin ja elossa ollaan! Vuoden alussa menin myös töihin Riksun kuntokeskukseen, jossa pääasiassa leikin ja touhusin pikkuväen kanssa ja samalla tein freelance-juttuja paikallislehdelle. Mummo toipui vauhdilla, mutta jäin majailemaan hänen luokseen syksyyn asti. Tekee mieleni mainita, että toukokuussa tulin palkituksi eräässä valtakunnallisessa kirjoituskilpailussa ja syyskuussa toisessa. :)

















Kesällä tulivat kauan odotetut tulokset yliopistolta: Sinut on hyväksytty opiskelijaksi ravitsemustieteen linjalle. Jaahas jaahas, että sitä pitäisi alkaa ihan opiskella? Nauratti hiukan, kohtalo ja kohtalon iva. Joku jossain on kokoajan tiennyt että tulen lähtemään takaisin Englantiin, maahan johon en aikonut enää palata, ja ilmiselvästi se joku tiesi myös, että tulisin opiskelemaan yliopistossa, mitä en kuollaksenikaan uskonut tekeväni. Englantiin siis läksin ja täällä olen nyt, Bournemouthissa Yliopistossa opiskelemassa ravitsemustiedettä. Ala on kiinnostanut minua aina niin henkilökohtaisen sairastamisen, että luontaisen kiinnostuksen johdosta. Ehkäpä tällä tietotaidolla voisi tehdä jotakin joskus! =)



























Niin kovasti kuin haluaisinkin, en voi kirjoittaa tulevien vuosien tapahtumia etukäteen. Kivahan se olisi, tietää mitä tapahtuu, minne menen vai menenkö minnekään, miltä näyttää elämä 5 tai 10 vuoden kuluttua. Olen ainakin oppinut sen, että jokainen kivenkovaksi vannottu ei koskaan -vala tulee muuttumaan tottahan toki -valaksi. Tämän teorian pohjalta voin ennustaa, että tulevaisuudessa on luvassa maailmanluokan mullistuksia ja tajunnanräjäyttäviä turnaroundeja. (ainakin jos lasketaan yhteen kaikki viime aikoina lausumani ei koskaan -valat)



Näihin kuviin ja tunnelmiin!

ELÄMÄÄ ODOTELLESSA!  

 ELÄMÄÄ ELELLESSÄ!